Gillies vs. Ruutu

Minulta on tiedusteltu paljon, mistä tässä tapauksessa on kysymys, joten lienee paikallaan ottaa tapaukseen kantaa.

TAPAUKSEN TAUSTA: Organisaatioiden ammattimaistuminen ja rehti kilpailu.

Mennään ajassa taaksepäin. Keväällä 2011 käytiin rehti, erinomainen puolivälieräsarja HIFK:n ja Jokereiden välillä, joka meni seitsemänteen peliin saakka kunnes HIFK ratkaisi ja eteni sen jälkeen vakuuttavasti Suomen mestaruuteen ja myöhemmin maajoukkue voitti MM-kultaa. HIFK oli Kari Jalosen valmennuspestin kolmannella kaudella ylivoimaisesti liigan paras joukkue, jonka pelitapa oli hitsautunut hyvin toimivaksi ja lisäksi se oli materiaaliltaan timanttinen. Ville Peltonen oli tehnyt paluun liigaan ja hänen lisäkseen mukana oli mm. huippukauden pelannut Mikke Granlund. Lähes kaikki meni sillä kaudella nappiin mukaan lukien Talviklassikko, mutta silti täytyy ottaa esille tosiasia, että Erkka Westerlund oli uudella projektillaan nostanut Jokerit taistelemaan menestyksestä ja vaikka heillä oli heikompi joukkue ja ei niin hyvin yhteen hitsautunut joukkue niin maalivahti Lasakin johdolla laittoivat IFK:n todella tiukoille puolivälierissä. Silloin ajateltiin, että vihdoinkin suuret helsinkiläisseurat nousevat Pena ja Masa aikojensa jälkeen sille tasolle, joilla suurseurojen kuuluukin olla ja tulevat dominoimaan sm-liigaa. Kuinka väärässä olimmekaan.

Arviot dynastian syntymisestä olivat siinäkin mielessä perusteltuja, että organisaatiopuolella oltiin menty kummassakin seurassa eteenpäin. IFK:ssa Pena Matikainen oli saanut kenkää, jolloin hänen tj-tonttinsa täytettiin kahdella miehellä. Tom Nybondas ylennettiin nuorisopuolelta urheilutoimenjohtajaksi ja Jukka Valtanen tuli Elisalta toimitusjohtajaksi. Hallitusta johti mainosmaailmasta tunnettu Timo Everi ja oy:n omistuspohjaa laajennettiin. Tulokset olivat huikeita. IFK:n uusi valmentaja Kari Jalonen laittoi urheilupuolta Nybondaksen kanssa kuntoon. Kojo laittoi urheilullisuuden etusijalle ja pelaajat alkoivat elää ammattilaisurheilijan elämää. He, jotka eivät siihen pystyneet, joutuivat lähtemään. Valtanen puolestaan hankki joukon uusia sponsoreita. Urheilullinen menestys parani, halliin myytiin koko ajan enemmän lippuja ja lopputuloksena oli taloudellisesti todella menestyksekäs seura. Kruununa oli se Suomen mestaruus. Jokerit puolestaan hankki NHL:ssä apulais-GM:nä menestyneen Keklu Kekäläisen, joka halusi tj-haasteen ja ryhtyi laittamaan Ilmalan organisaatiota kuntoon. Hän antoi valmentajan lähteä ja hankki vanhan mestarivalmentajan Erkka Westerlundin vielä kerran tekemään ihmeitä. Heilläkin organisaatio laitettiin kuntoon ja oli nähtävissä mahdollisuus hankkia mestaruus tai pari lähivuosina. Talviklassikko täydellä olympiastadionilla oli hyvä esimerkki siitä, kuinka nämä kaksi seuraa ottelisivat rehdisti isoilla areenoilla toisiaan vastaan niin että siitä seuraisi rahaa, näkyvyyttä, julkisuutta seurojen laariin. Tulevaisuus oli todella valoisa.

TAPAUKSEN TAUSTA: Kaikki leviää käsiin ja vihanpito alkaa.

Kaikki muuttui kuitenkin nopeasti. 2011 kierrettiin turuja ja toreja maailmanmestaruuden merkeissä ja IFK:ssakin moni asia oli muuttunut. Kari Jalonen ei ollut enää valmentajana, vaan tuli Matikainen vol. 2, Petu moottorisahamies Soliferillaan. Hän oli täysin Jalosen vastakohta (voittaja vs. häviäjä, siisti vs. epäsiisti, itsevarma/ylimielinen vs. alistunut/huonoitseluottamus) ja kaikki lähti luisumaan alamäkeen. Samanaikaisesti Jokerit päätti hankkia Jarkko Ruudun NHL:stä. Heidän piti laittaa iso satsaus kehiin ja ottaa mestaruus. Ruutu aloitti likaisen pelin ja vähän ajan päästä huomattiin, että kaikki oli sekaisin. Kausi päättyi siihen, että Soliferista oli täysin puhti pois, IFK hävisi puolivälierät 0-4, vaikka lähtikin niihin ennakkosuosikkina, mutta ei Jokeritkaan menestystä saavuttanut.

Tuli kesä 2012 ja Petu karkasi Venäjälle. Sitä ennen hän oli ”huonontanut” joukkuetta, jotta se olisi riittävän ”espoolaishenkinen” taistelijajoukkue. Hänen auktoriteettinsahan ei riittänyt valmentamaan hyviä pelaajia. Ongelma oli kuitenkin se, että samalla harjoittelu oli laiminlyöty. No mies lähtikin karkuun ja täysin valmistumaton kakkosvalmentaja joutui ilman syytään tilalle ja jähmettyi täysin. Jokereissa puolestaan Westerlund on vetäytynyt siviilipuolelle ja nuori kloppi Tomi Lämsä on saanut vetovastuun apunaan jonkinlainen kytevä aikapommi Tomek Valtonen kakkosvalmentajanaan. Hetkessä siis molempien joukkueiden valmennus oli heikentynyt merkittävästi verrattuna siihen, mikä tilanne oli vielä keväällä 2011. Sitten tuli ensimmäinen harjoituspeli ja Semir Ben-Amor teloitti Suomi jääkiekkoilun top 3 ikonin Ville Peltosen jäälle. Symbolinen merkitys oli vähän sama kuin jos joku ensimmäisen kauden rivikansanedustaja olisi takavuosina pahoinpidellyt Kekkosen tai Mannerheimin tajuttomaksi. Kaikki olivat järkyttyneitä, mutta viesti oli selvä: TÄSTÄ ETEENPÄIN MITÄÄN SÄÄNTÖJÄ EI ENÄÄ OLE.

IFK ei pysty kuitenkaan reagoimaan ja valmentajanvaihdoskin kestää liian kauan. Kannattajat joutuvat epäuskon valtaan. Vaikka kuinka protestoidaan niin mitään ei tapahdu, valmentaja ei vaihdu. Ruudun jo edellisenä vuonna alkaneet sikailutkin jatkuvat. Kukaan ei kuitenkaan näpäytä Ruutua tai Ben-Amoria. Vihdoin tammikuussa saadaan uusi valmentaja ja jonkinlainen lupaus paremmasta tulevaisuudesta. Kausi on kuitenkin jo menetetty ja kuin pisteenä iin päälle Ville Peltonen loukkaantuu uudelleen, saaden tällä kertaa aivovamman. Se ei ole samalla tavalla törkeä temppu kuin edellisenä elokuussa tapahtunut telominen, vaan vain hieman liian kova tilannepelaaminen, mutta kaikkien mielessä on vain yksi asia: miten nämä voivat aina sattua samaa joukkuetta vastaan ja aina joukkueen tähti on se, jotka metsästetään. Urheilullisesti molempien joukkueiden kausi on fiasko.

TAUSTA: Kesän 2013 tapahtumat.

Kesällä IFK vahvistuu. Valmennusosaaminen on nyt parasta, mitä näissä olosuhteissa on saatavilla. Pyritään tekemään jokainen osa-alue niin hyvin kuin osataan. Kundien on tarkoitus olla huippukunnossa ja joukkueeseen on valikoitunut hyviä luistelijoita, pelaajia, jotka ovat valmiita tekemään töitä, laittamaan itsensä likoon. Valmentaja Raimo Summanen sanoo: jos pelaaja on tyhmä tai laiska, valmentaja ei voi auttaa eli ilmeisesti yritetään hankkia ei-tyhmiä, ei-laiskoja pelaajia. Myöskin pelitapaa yritetään rakentaa. Jalosen ajan jälkeen ongelmana oli se, että IFK:ssa mentiin mukaan siihen Meidän Peliin, joka on melkoisen epä-IFK-tyyppinen pelitapa muutenkin ja toisekseen: miksi pelata kuten kaikki muutkin, eihän siinä saa kilpailuetua. Nyt IFK:ssa on siis tilanne, jossa haetaan uutta pelitapaa, joka on omanlaisensa ja suuresti vaihtunut pelaajisto on nuori ja nälkäinen sitä toteuttamaan. Osa kannattajista ei usko siihen juttuun, kun syksyllä ei nyt heti ala tulla voittoja, mutta monella usko on vahva, sillä kahden sysimustan kauden aikana tuska on ollut kova. On hirveä tilanne kannattaa joukkuetta silloin, kun tietää, ettei toivoa ole. Nyt sentään tiedämme, että toivoa tulevaisuudessa on, mutta menestystä ei tule ehkä vielä heti, mutta olemme oikealla tiellä.

Kesällä tapahtui myös sellainen asia, että Jokerit sellaisena organisaationa kuin mitä me olemme sen oppineet tuntemaan, lakkasi olemasta. Heidän kannattajiltaan vietiin identiteetti yhdessä yössä. Halli myytiin venäläisille, seuran ilmoitettiin menevän pelaamaan Venäjän KHL-liigaa ja edessä olisi viimeinen kausi kotimaan liigassa, johon he satsaisivat kovasti tavoitteenaan mestaruus. Tämä herätti monissa kysymysmerkkejä ja jopa epäuskoisuutta. Koko kesä vatvottiin sitä, mitä tämä merkitsee ja saako Jokerit pelata vielä liigaa. Lopulta pelilupa heltisi, mutta tämä ajatus mestaruus millä hinnalla hyvänsä jäi kaikumaan monen pääkoppaan. Alkoi olla sellainen fiilis, että jäällä saattaa tapahtua ihan mitä tahansa, eikä Ville Peltosen kohtalo ole ehkä pahin mitä olemme nähneet. Tilanne oli karannut kurinpitäjien, pelaajien ja seurajohtajien hanskasta. Näin jälkeenpäin ajateltuna se lähti väärille teille jo silloin, kun tappelut ikäänkuin kiellettiin. Sikailu jäällä lisääntyi, joka johti pelaajien keskinäisen kunnioituksen vähentymiseen, joka lopulta meni pahemmaksi ja pahemmaksi päättyen lopulta siihen, että organisaatiot olivat keskenään sodassa ja nyt olisi edessä Jokereiden viimeinen kausi, jolloin kysymys oli selvä: tuleeko nyt ruumiita.

TAUSTA: Sheriffi saapuu.

Elokuussa alkoi kuulua huhuja, että IFK olisi hankkimassa kovanyrkin. Tämä haku meni kuitenkin ohi. Moni ihmetteli ajatusta, sillä kun nykyään kokoonpanoon saa merkitä 20 pelaaja niin se tarkoittaa kenttäpelaajien osalta 4 ketjua sekä 3 puolustajaparia eli kun 7. pakkia tai 13. hyökkääjää ei ole niin erikoismiesten työpaikat ovat kortilla. Vähän myöhemmin huhut konkretisoituivat, kun IFK ilmoitti tehneensä sopimuksen Trevor Gilliesin kanssa, jolla on melkoinen tappeluhistoria NHL:ssä. Moni mietti, että miksi ihmeessä hankitaan pelaaja, joka a) ei ole ilmeisesti halpa, b) ei osaa pelata jääkiekkoa kovinkaan hyvin ja c) ei tule mahtumaan otteluissa kokoonpanoon tai jos mahtuu niin se haittaa joukkueen omaa pelaamista tuon kokoonpanorajoituksen vuoksi. Itse sen sijaan toivotin tämän hankinnan tervetulleeksi.

Muutama vuosi sitten, kun esimerkiksi Kip Brennan hankittiin, pidin hankintaa aivan typeränä. Showtappeluissa ei ollut mitään järkeä. Nyt kuitenkin tilanne oli eri. Kurinpito oli lähtenyt sm-liigan johdolta täysin käsistä. Jarkko Ruudun johdolla epäurheilijamaiset otteet olivat yleistyneet, jotka ennen kaikkea aiheuttivat sen tilanteen, että lajista oli tullut vaarallista pelaajille ja toisekseen rehti kilpailu oli muuttunut vihanpidoksi. Niinpä oli ensiarvoisen tärkeää, että meillä olisi pajavasara, jota voisi käyttää tarvittaessa.

TAPAUS: Gillies reagoi.

Nyt kun sitten tuli tilanne, jossa Jarkko Ruutu tälläkin kaudella jatkoi touhujaan niin Trevor Gillies ihan oikein ilmaa puhdistaakseen kysyi käykö mies miestä vastaan tappelu. Ruutu ei vastannut kutsuun myöntävästi, vaan hieman niinkuin ilkkui päälle, joten myöhemmin tuli sitten spontaani reaktio Gilliesiltä tintata Ruutua, jotta tämä osallistuisi tappeluun ja case saataisiin ikäänkuin clousattua. Eli kun tekee jäällä asioita, jotka eivät jäälle kuulu, saa maksaa siitä niin, että joutuu tappeluun kovempaa jätkää vastaan ja saa yksinkertaisesti turpaansa niin, että se tekee vähän kipeää. Ruutu ei kuitenkaan tähän lähtenyt, vaan esitti kuollutta, mikä sai tietysti Gilliesin teon näyttämään rajummalta, mitä se oli.

Jarkko Ruutua sanotaan älykkääksi pelaajaksi, mutta mielestäni hän pelaa ainoastaan ja vain epäurheilijamaisesti. Rumilla tempuilla saa mukamas hyötyä joukkueelleen. Tässäkin tilanteessa jotkut toimittajat kirjoittivat, että Ruutu vei tilanteen 100-0. Itse olen sitä mieltä, että keinot voittaa ovat väärät silloin, kun pitää keksiä halpoja temppuja. Lätkän pitäisi olla laji, jossa pelataan rehdisti, mutta kovaa ja jos hölmöillään niin sitten joudutaan ottaa vastaan taklauksia tai joudutaan tappeluun. Nyt se ei enää ole niin. Jarkko Ruutu ja kumppanit (mukaan lukien tietyt valmentajat) ovat jossain määrin pilanneet lajin. Kölli Kortelainen oli Nelosen Pron studiossa täysin oikeassa, kun hän sanoi, että Ruutu sai mitä tilasi. Entinen pelaaja tietää sen. Gillies myöskin itse esiintyi mielestäni Valavuoren haastattelussa erittäin asiallisesti. Kysymys on nimenomaan siitä, ettei Jarkko Ruutu kunnioita pelaajia ja tuollainen pieni näpäytys nyt oli aivan oikein ja se olisi pitänyt tapahtua jo menneillä kausilla. Jos tuon olisi tehnyt nyt joku peruspertti nelosketjusta, eikä tappeluhistorian omaava Gillies niin joka suunnasta ei jeesusteltaisi niin paljon. Laji on kuitenkin muuttunut likaisempaan suuntaan ja ehkä peruspelaajista ei puolustamaan omiaan, joten silloin joukkueessa pitää olla tuollainen pelote, joka taitaa kurinpidon tarvittaessa.

TUOMIO: Gillies toimi oikein.

Ville Peltosen telominen viime vuonna oli selkeä käskytys. Silti sitä ei mukamas saatu osoitettua. Pelaaja lähes tapettiin jäälle ja ääninauhalta kuuluu, kuinka valmentaja käskee pelaajaa tappamaan Peltosen. Rangaistukset valmentajille olivat kuitenkin mallia Salomonin tuomio. Nyt kyseessä ei ollut mikään tuohon telomiseen viittaava tapaus, vaan näpäytys, jonkinlainen kutsu tappeluun, jossa toinen osapuoli kieltäytyy näyttelemällä kuollutta ja ikäänkuin filmaa saaden iskun näyttämään pahemmalta kuin se onkaan, jotta koko kansa taas jeesustelisi, kuinka jääkiekko on kamalaa.

Tässä tulee nyt mieleen pyöräilyn takavuosien dopingvuodet. Kaksinaamaista peliä. Käytännössä kaikki olivat mukana järjestelmällisesti, mutta jos jotain tapahtui niin ajaja oli yksin syyllinen ja ilman mitään tukea. Tässä on sama juttu. Ville Peltonen telottiin järjestelmällisesti organisaation toimesta, jossa on hyväksytty osaksi yrityskulttuuria rumat otteet, joiden ilmentymä on Jarkko Ruutu. Silloin jos tuota toimintatapaa vastaan puolustautuu ja osoittaa, että hei, likaisista tempuista joutuu vastaamaan ns. puhelimeen niin siinä ei ole mitään väärää. HIFK ja Trevor Gillies ovat reagoineet aivan oikein ja annan siitä koska vain papukaijan merkin. Niin ja valmennus ja organisaatio on tottakai tiennyt, mitä tuleman pitää. Ei tämä ole todellakaan yksin Gilliesin keksimä juttu, vaan takuulla seurajohto, fanit ja monet muut ovat halunneet, että Ruutu saa opetuksen. Ajankohta oli vain auki. Olen itseasiassa hemmetin iloinen. Jotenkin se toista vuotta kytenyt viha on hieman helpottanut. Uskon, että moni jääkiekkoa seuraava on aivan samaa mieltä. Sanokoot alpot, tamit, ylen jälkihikikeskustelijat jne. hemmot ihan mitä vain. Ei edes kinosta ns.!

Jarkko Ruutua ja nyky-Jokereita ei tule ikävä kun siirtyvät ensi syksynä borsch-keitosta notkuviin pöytiin.

Mainokset