Olin Pulassa

Pula

Pari päivää sitten keskustelin juoksukaverini kanssa Facebookissa. Hän oli Pariisissa ja pohti sitä jaksaako väsyneenä lähteä lenkille Versaillesin suuntaan. Tuli esille asia, että usein kun on jossain työmatkalla ns. siisteissä paikoissa niin ei sitten jaksakaan käydä missään. Itsehän olen usein matkustanut jonnekin hyvään kaupunkiin ja nähnyt vain lentokentän, jos meetingit ovat olleet kentällä ja hotelli ollut lentokenttähotelli. Työmatkailu ei siis ole aina mitään hupia.

Treenaaminenkin on usein hyvin haastavaa. Aamulla ei ehdi tai jaksa kukonlaulun aikaan treenata, kun on tullut edellisenä iltana myöhään ja meetingien jälkeen ei ehkä ehdi, kun toiset haluavat lähteä dinnerille hyvin pian. Sitten kun ruokaa ja juomaa riittävästi nautittu, ei myöskään voi enää lenkille lähteä. Joskus taas tilanne on puhtaasti se, että duunia joutuu tekemään aamuvarhaisesta yömyöhään, kun matkustaminen lasketaan mukaan, joten aikaakaan ei jää.

Yksi ongelma, mikä myöskin voi johtaa pulaan on se, ettei paikka ole tuttu. Jos hotellissa on juoksumatto niin silloinhan treenin voi tehdä kuten kotosallakin, mutta toisaalta vieraassa maassa tai kaupungissa olisi ihan mukava tehdä ulkolenkki ja nähdä vähän, millaista siellä on. Niin olen itse välillä tehnyt ja usein ne ovat olleet ihan hyviä lenkkejä. Tosin sitä lenkin pituutta on usein, varsinkin pimeällä ollut vaikea saada kovin pitkäksi, kun turvallisia, mukavia pätkiä ei ole niin pitkinä löytynyt. Tosin poikkeuksiakin on.

Haluan tässä yhteydessä mainita yhden näistä negatiivisista kokemuksista, joka tapahtui Pulassa, Kroatiassa reilu kuukausi sitten. Olin tullut kaupunkiin ennen pimeän tuloa ja nähnyt paljon lenkkeilijöitä. Mm. yhden metsän reunassa pellolla näytti menevän joku juoksureitti ja näin jotain 5-6 lenkkeilijää. Olin innostunut saavuttuani hotellille ja päätin, että en edes halua tietää, millainen hotellin kuntosali on, vaan laitan juoksukamat päälle ja lähden lenkille. Kun sen aika koitti, niin oli jo aivan pimeää.

Kysyin respasta, missä on hyvät juoksureitit. Minulle näytettiin kartasta reittiä Lungomare hotellin alapuolella merenrannassa. Päätin lähteä sinne. Laskeuduin rappuset kevyellä hölkällä rantaan, joka olikin varsin viehättävä. Siellä meni mutkitteleva katu, jossa oli jalkakäytävä. Kroatialaiseen tapaan ranta oli melko näyttävä. Lähdin juoksemaan eteenpäin, pahaksi onneksi muutamien satojen metrien päässä Lungomare päättyi. Olin tullut jonkun campingin luo, jossa oli myös bussipysäkki ja dösä väijyttikin siellä tauolla. Pohdin mitä pitää tehdä ja onnekseni olin ottanut mukaani sen respasta saamani kartan.

Näin kartasta, että samanlainen tie jatkuu siitä eteenpäin toiseen suuntaan ja kun seuraan sitä niin voin käydä ihan ydinkeskustan satamassa jne. Ajattelin, että hieno homma, siihen suuntaan. Valitettavasti sinne suuntaan tie ei ollut valaistu, eikä siinä ollut jalkakäytävääkään, vaan se oli sellainen kapea kestopäällystetty tie, mutta jonka reuna oli jotenkin murentunut. Se oli myöskin tosiaan niin kapea, ettei kahteen suuntaan mahdu auto liikkumaan kestopäällysteellä, eikä tosiaan ollut katuvaloja. Eikä minulla ollut myöskään mitään valoa, eikä heijastinta ja neonkeltaisen juoksupaitanikin olin käyttänyt jo edellisenä iltana, joten nyt ylläni oli sähkönsininen paita, joka ei niin loistaisikaan, joten olin heti ensimetreistä lähtien hieman huolissani vastaantulevasta liikenteestä, jota ei oikein kyllä ollut, mutta satunnaisesti sieltä aina joku tuli.

Luulin katuvalottomuutta tilapäiseksi haitaksi, mutta ei se ihan niin ollutkaan. Ensimmäisen tiepätkän jälkeen niemi meni vasemmalle ja sinne meni joku polku, mutta en uskaltanut sinne pimeässä lähteä, vaan jatkoin tietä pitkin ajatellen, että siitä pääsee keskustaan kohti. Tai jatkoin heti, kun olin Garminini valoa apuna käyttäen tiiraillut kartasta, mikä olisi paras ratkaisu. Tämän jälkeen vastaan tuli taas ajoneuvo ja hyppäsin hetkeksi syrjään. Sitten päätin lähteä hieman kovempaa eteenpäin ja kuulin oikealta puolelta joltain pihalta kovaäänistä koiran haukuntaa. Mietin Björnin ja villisian kohtaamista hänen Italian lenkillään. Ajattelin, että perhana, jos sieltä hyökkää nyt koira kimppuuni ja puree minua. Jouduin siis juoksemaan hieman nopeammin, mutta selvitin sen kohdan välikohtauksitta.

Sen jälkeen tuli joku ilmeisesti armeijan alue vasemmalla. Siellä olisi mennyt siistinnäköinen polku merenrannassa, mutta sinne ei päässyt. Itse juoksin aidan takana korkeammalla valottomalla ankealla tiellä. Vähän myöhemmin kyseinen tie loppui ja tulin jonkun tehdasrakennuksen portin eteen. Siinä oli tyhjiä rekkoja parkissa, eikä juuri muuta. En tiennyt missä olen. Yritin taas tihrua Garminin valon avulla karttaa, mutta meni kieltämättä aika paljon aikaa. Sitten lähdin eteenpäin ja tulin sattumalta vähän ajan päästä suuremmalle kadulle, jossa oli katuvalot ja jalkakäytävät ja siellä oli Pulan stadionkin lähituntumassa ja kaiken lisäksi pitkästä aikaa runsaasti ihmisiä, eikä pelkästään joku hämärä parkissa oleva auto tai joku omituinen vastaantulija, joissa tilanteissa aina sai pelätä, että yrittää joku ryöstää vai mitä tapahtuu.

Katsoin, että oikealle pääsen hotellia kohti, mutta koska haluan nähdä keskustan niin menen vasemmalle. Lähdin tyytyväisenä vasemmalle, mutta sitten kadun päässä tulin paikkaan, missä oli postin kulmalla remontti. En tiennyt minne pitää mennä, kun talojen seinissä ei ollut oikein mitään katujen nimiä. Ajattelin, etten sinne vasemmalle mene, missä on remontti, kun ei ollut oikein jalkakäytävää tai muutakaan ja aika paljon liikennettä, joten otan seuraavan tien. Lähdin sitten siitä, mikä oli luonnollisesti virheratkaisu. 50 metriä sen remontin jälkeen vasemmalla olisi alkanut satama ja olisin saapunut kaikille merkittävimmille paikoille kuten esim. tuossa ylhäällä esillä olevalle arenalle.

Valitsemalla sen seuraavan kadun kävi sellainen kummallinen tapahtumaketju, että päädyin varmaan reilun tunnin ajaksi sivukaduille. Siis vaikka kuinka etenin niin en millään päässyt millekään pääkaduille. Kartan avullakaan se ei ollut jotenkin mahdollista. Kadut eivät olleet minkään ruutukaavan mukaan suunniteltu, vaan sinkoilivat minne sattuu ja kaikilla kaduilla ei ollut nimiä näkyvissä tai jos oli niin ne olivat hyvin pienellä talon seinässä, eikä valaistuina. Niitä oli hyvin vaikea tulkita, eikä kartassakaan luonnollisesti kaikille kaduille oltu laitettu nimiä. Jos jonkun kadun kartasta löysi niin ei tiennyt yhtään, kumpaan suuntaan pitää lähteä, jotta tulisi hotellille. Se oli siinä mielessä outoa, koska kun liikun maailmalla kaupungeissa niin suunnistaminen on minulle yleensä hyvin helppoa. Löydän yleensä vaikka keskellä yötä suuressakin kaupungissa itse hotellille vaikka ilman karttaa. Nyt olin kuitenkin aivan hukassa.

Kaiken lisäksi kaupungissa oli paljon hyvin ränsistyneen oloisia rakennuksia. Vähän sama kuin jossain Tallinnassa todennäköisesti oli joskus 15-20 vuotta sitten. Niinpä se ei ollut kovinkaan mieltä ylentävää niillä kaduilla seikkailla. Sillä ei myöskään ollut hirveästi juoksemisen kanssa tekemistä, kun olin välillä esim. 10 minuuttia paikallani ja juoksin sen jälkeen esim. 300 metriä kunnes etsin taas. Kerran satuin törmäämään kahteen poliisimieheen ja kysyin tietä ja pääsin taas eteenpäin ja lopulta menin isommalle tielle saavuttuani jonnekin ravintolaan, josta sain sitten vahvistuksen sille kumpaan suuntaan pitää lähteä, jotta saavun hotellille. Kun sinne saavuin niin en sitten jaksanut enää lähteä edes syömään.

Kävin suihkussa ja join vain ostamani oluet välillä parvekkeella istuen sitten kun klo 23 jälkeen alkoi tulla hirveä nälkä, niin respa ilmoitti, ettei mikään ole auki, eikä respasta saa ostaa kuin olutta. Lähdin siinä sitten yötämyöten seuraamaan samaa reittiä, mitä olin ehkä pari tuntia aiemmin tullut lenkiltäni ja päätin mennä katsomaan, onko se rafla kilsan parin päässä auki. Noin puolessa matkassa olikin kioski auki, joten tein taas muutoksen suunnitelmaan ja päätin, että menen sinne. Ostin sieltä Twixin ja minipussin chipsejä, jotka söin kävellessäni takaisin hotelliin ja se auttoi sen verran, että pystyin nukkumaan ja menemään sitten klo 7 aamiaiselle.

Toki tollaista sekoilua ei olisi sattunut, jos olisin yhtään päässyt kaupunkiin tutustumaan valoisan aikaan tai kiertänyt vähän reittejä autolla ennen lenkille lähtemistäni, mutta pointti on se, että ulkomailla voi nimen omaan pimeällä sattua mitä vain ja aina välillä lenkeistä tulee seikkailuja, eikä ikinä voi luottaa siihen, että respassa oltaisiin kovinkaan kestävyysjuoksuasiantijoita, joten jos heiltä kysyy hyvää lenkkireittiä niin se voi olla joku parin sadan metrin pätkä. Vieläkin vähän ihmettelen, että mikäköhän se suosittu lenkkireitti oli ja miten sinne olisi päässyt. Siis se, missä juoksivat ne 5-6 lenkkeilijää, jotka näin ennen hotellille menemistäni.

Näitä sattuu, ei sille voi mitään!

Advertisements