Mamis altaassa

Kävin eilen taas Töölössä vesijuoksemassa. Se on pitkiksen jälkeiselle päivälle hyvä juttu ja Larussa on ma ns. piscina chiusa, niin pakko mennä Töölön halliin. Ei se mikään ongelma ole, jos pakkaa aamulla kamat autoon. Ainoa juttu on se, että ennen klo 19.30 siellä on melkoinen sota altaassa, joten kannattaa treenata vähän myöhemmin kuin Larussa.

Eilen oli itseasiassa vähän vähemmän jengiä kuin aiemmilla viikoilla, mutta altaaseen tuli hönö terrorisoimaan muita. Hän oli siis joku kuuskymppinen äijä, joka ui vesijuoksijoiden keskellä. Ei mennyt uimareiden radoille, vaikka hänelle huomautettiin. Puhui böndeä takaisin ja jatkoi uintia. Hänellä ei ollut edes uimahousuja, vaan löysät shortsit, vaikka siellä nimenomaan lukee, ettei shortseissa saa uida. Sellainen viiksivallu, jolla oli pää keskeltä kalju, mutta reunoilla tukkaa. What a retard! Joka tapauksessa se äijä ui siellä rintauintia, kun muut harrastivat vesijuoksua sillä seurauksella, että se vei ensinnäkin kahden tilan sivusuunnassa ja pituussuunnassa varmaan kolmen tilan, sillä vesijuoksuhan on pystysuuntaan tapahtuvaa liikettä, jossa kädetkään eivät huido missä sattuu, joten vesijuoksija mahtuu hyvinkin pieneen tilaan. Nyt tuo mamis, joka ei uskaltanut mennä muiden uintia harrastavien keskuuteen, vei siis hirveästi tilaa ja kaiken lisäksi huitoi niillä käsillään muita ja potki muita altaassa olijoita.

54min kun olin ollut altaassa, lähdin hemmettiin. En jotenkin jaksanut sitä äijää enää ja homma tympi muutenkin. Sen jälkeen saunoin oikein kunnolla ja saunassa tuli hyvä keskustelu alle kolmen tunnin maratoneista. Yks jätkä sanoi, että sen faija oli kovan yrittämisen jälkeen juossut joskus 2.59.32, sitä ennen kuulemma useampi kisa meni hieman yli 3h.

Käräytin muuten siellä uimahallilla yhden Ilmalan bolshevikinkin. Kävi nimittäin niin, että kun menin kassalle maksamaan ja juuri kun maksoin niin viereisen kassan neitokainen alkoi sönköttää, että olisi maksanut tuplahinnan, jos olisin tullut hänen kassalleen, kun on sellainen pipo päässä. Oli siis HIFK:n pipo. Sanoin kuin niin, että HIFK on töölöläinen seura. Sitten hän katsoi vihamielisesti. Sanoin, että Klubi on myös töölöläinen, mutta lätkässä HIFK on töölöläinen. Hän oli todella vastenmielisenoloinen niin kysyin: vai ootsä joku ryssä? Hän ei vastannut toteamalla mitään hurreista, vaan sanoi mitä, johon kohteliaasti jälleen tiedustelin: niin oletko ryssä vai? Sitten hän sanoi: siisti suusi. Itse lähdin sen jälkeen pukuhuoneeseen ja kuulin, kun hän sanoi tuolle toiselle kassalle, jolta olin ostanut lipun, että törkeätä. Itse koen sen niin, että selvisin tilanteesta voittajana ja käräytin yhden hjalliksen bolshevikeistä – valitettavaa, että sellainen oli Töölöön Kontulasta ajautunut. Harmi sinänsä, ettei asiakaspalveluhenkilökunta osaa hommaansa, vaan pitää olla asiakkaille vittuilemassa.

Ihan hyvällä päällä kuitenkin olin liikenteessä. Tollainen sakki ei paljon hetkauta.

Mainokset