Talvinopeusrajoitukset – not OK!

Joka vuosi sama stoori, talvinopeusrajoitukset ihmetyttävät ja ärsyttävät kansalaisia. Ennen kaikkea ne vievät kansalaisten kunnioituksen sääntöihin. Ei kukaan kunnioita jotain, mikä on aivan päin helvettiä asetettu.

Ensimmäinen ihmetyksen aihe on se, että kuinka on mahdollista, että talvinopeusrajoituksiin siirrytään ja niistä siirrytään pois koko maassa viikon aikana, vaikka maa on niin pitkä, että se linnuntietä kuljettava etäisyys on suurempi kuin vaikkapa Berliinistä Nizzaan. Kuinka usein Berliinissä on samanlainen keli keväällä tai syksyllä kuin Nizzassa? Eli Etelä- ja Pohjois-Suomessa on eri kelit ja silti siirrytään samaan aikaan, mikä johtaa siihen, että Etelä-Suomessa joudutaan yleensä köröttelemään turhaan talvirajoituksilla.

Toinen ihmetyksen aihe on 80km/h suorilla maantiepätkillä. Mitä hittoa voi sattua suoralla tiellä? Jossain määrin ymmärrän, että katsotaan, ettei huonojen kuskien huonoilla autoilla/renkailla tarvitse ajaa moottoritiellä 120km/h talvella sääolosuhteiden vuoksi, mutta että 80km/h. Esim. tiepätkillä Kirkkonummelta Karjaalle ja Tammisaaresta Hankoon on aivan käsittämättömän paljon suoria tiepätkiä, joilla on melko vähän liikennettä ja silti puoli vuotta pitäisi körötellä niin hiljaa, ettei kuule oikein moottorin olevan edes käynnissä. Kuritusta lisätään luonnollisesti nopeusvalvontakameroilla. Se rajoitus on muuten suurin sallittu nopeus eli jos on pääkallokeli, tie peilijäässä (jota tapahtuu ehkä kerran pari talvessa) niin voi ajaa hiljempaa eli rajoitukset voisivat olla ihan hyvin korkeammat, jos viranomainen ei ole sitä oivaltanut. Ei viranomaisen tarvitse todellakaan kaiken varalta asettaa sitä rajoitusta liian alas.

Kolmas omituinen asia on se, että miksi ennen ei ollut talvinopeusrajoituksia, kun tiet ja autot olivat huonompia? Nyt on huipputeknologiaa olevat autot kaikkine mahdollisine luistonestojärjestelmine ja lukkiutumattomine jarruineen, eikä silti muka kyetä ajamaan sitä nopeutta kun ennen, vaikka renkaatkin ovat kehittyneet hurjasti.

Neljäs omituinen seikka on se, että kelit vaihtelevat vuosittain valtavasti. Niinpä tuntuu, että joskus on talvia, jolloin rajoitukset ovat paikallaan ja joskus taas sellaisia, etteivät ne ole kohdillaan ollenkaan. Olen huomannut, että ne liikennemerkit ovat käännettäviä eli sen 80 tai 100 lätkän voi kääntää esille. Herääkin kysymys, miksei rajoitusta määritellä viikoittain? Jos on talvikelit niin Tielaitoksen äijät käyvät kääntämässä alhaisemmat lätkät esiin vaikka perjantai- tai maanantaiaamuna ja jos kelit ovat kesäisemmät niin ne korkeammat lätkät käännettäisiin esiin. Yksinkertaista, jos vain viitsittäisiin. Nettisivut ja navigaattorit voisivat tiedottaa kulloinkin voimassa olevasta lätkästä.

Loppuun täytyy vielä mainita se syy, mikä sai minut eilisiltana haluamaan lyödä itseäni vasaralla päähän ja minkä vuoksi nyt kirjoitan tästä aiheesta tähään blogiini. Se oli Iltalehden sivuilla ollut juttu. Siteeraan käsittämättömimmän kohdan:

Liikenneviraston liikennekeskuspäällikkö Juha Alikoiviston mukaan päätökset nopeusrajoituksista tekee kunkin maakunnan ELY-keskus. Tällä hetkellä talvirengaspakko estää nopeusrajoitusten noston, sillä renkaat eivät sovi 120 kilometrin tuntivauhdilla ajoon.

Siis mitä helvettiä? Mitkä renkaat eivät sovi? Alle Q-nopeusluokan (160 km/h) renkaita ei saa edes myydä ja useimmat Pohjoismaiden olosuhteisiin kehitetyt talvirenkaat ovat käsittääkseni T- eli 190 km/h nopeusluokan renkaita. Mitä helvettiä toi äijä siis sekoilee? Muistakaa, kun menette talvella autolla esim. Keski-Eurooppaan, että renkaat eivät sovellu 120 kilometrin tuntivauhtilla ajoon! 🙂 Kyllähän toimittajallakin pitäisi olla joku vastuu ja hänen pitäisi sanoa tollaiselle veijarille: lopeta valehtelu.

Tämä tästä aiheesta. Kele.

Mainokset