Optimismi on loppu

Nyt on ollut yli 9 viikkoa jalkasärkyjä. Kukaan ei tiedä, missä on vika. Ei lääkärit, ei hierojat, en minä. Kaikki pelkkää arvailua ja ei perhana jaksa enää. Olen pudonnut jonkinlaiseen henkiseen kuoppaan.

2. maaliskuuta olin huippukunnossa Pariisissa, talvi oli mennyt hyvin, olin harjoitellut hyvin ja ajatus oli, kun oli maratoniin aikaa 2kk, että pystyn harjoittelemaan hyvin ja juoksemaan pommin varmasti alle 3 tunnin. En ikäänkuin voinut edes kuvitella, etteikö se onnistuisi. Ajattelin, että se menee kirkkaasti, jonka jälkeen voin nauttia ja levähtää. Sitten tuli sen puolikkaan jälkeen jalkakivut, eivät ne ole vieläkään hellittäneet.

Ensin oli huoli siitä, että maratonin tulos heikkenee, kun en pysty tekemään kaikkia harjoituksia. Sitten oli huoli siitä, että maratonin tulos romahtaa, kun joudun pitämään sen verran paljon juoksu- ja myöhemmin kokonaan urheilutaukoa. Sitten oli huoli siitä, etten pääse edes viivalle, kun kipuja oli niin paljon.

Pääsin viivalle, mutta tulos oli surullisenkuuluisa. Jonkun 6 kilsan jälkeen alkoi olla vaikeata, 10km jälkeen jalat jo todella jäykät ja 20km jälkeen ei tullut enää yhtään mitään juoksemisesta vauhdin suhteen. Jouduin tekemään kaikkeni, että pääsin eteenpäin. En kävellyt askeltakaan, mutta vauhti oli surkeaa. Tuloksena 15min 42s positiivinen splitti, vaikka olin aloittanut ja juossut ekan puolikkaan hitaammin kuin viime kesänä ja tänä vuonna olin paljon paremmassa kunnossa plus reitti oli nyt flat.

Kisan jälkeen pari päivää jalat normaalisti maratontyyliin kipeät, mutta se ei ole koko tarina. Kun jalat palautuivat niin mysteerikivut eivät poistuneet. Takareidet ja pohkeet kireät, kramppailevat, ei voi oikein venytellä kunnolla ja jos tekee jotain (ke tein kevyttä uintia 500m) niin jalat ärtyvät kunnolla. Perjantaina kävelin muutamia satoja metrejä päivällä lähikauppaan ja takareisi kramppasi hiljaisessa vauhdissa. Tuntuu, että tuliko joku revähdys. Jatkuvaa kipua joka puolella ja olo alkaa olla sekä fyysisesti että henkisesti loppu.

Lauantaina tuli hankittua varmaan ensimmäisen tai toisen kerran tänä vuonna krapula sunnuntaille. Aloitin jo puolen päivän aikaan ottamaan vähän olutta, sitten ruoan kanssa punaviiniä, sen jälkeen jälleen olutta ja illalla klo 22 jälkeen lähdin baariin. Facebookissa sovin sitten, että siirryn sieltä baarista yhteen toiseen baariin, jossa eräs juoksukaveri Tuomas oli seurueineen. Oltiin siellä sitten sulkemiseen asti eli kahteen, jonka jälkeen kävelin keskustaan. En jaksanut mennä enää mihinkään muuhun baariin, kun jotenkin otti päähän tämä telakka, joten painuin himaan.

Eilen oli sitten pitkästä aikaa krapula. Se itseasiassa teki hyvää. Siis olo ei ollut hyvä, mutta jotenkin tuntui, että sai nollattua asiat ja oli vähän rennompi päivä. Yleensä sellainen ajoittainen nollaaminen on hyvä asia, koska voi sitten aloittaa jälleen puhtaalta pöydältä, mutta nyt ei käynyt ihan niin. Kun heräsin tänään niin olo oli ihan yhtä voimaton kun ollut viimeiset viikot. Mikään ei huvita ja oikeasti pitää miettiä, mitä sitä jaksaisi tehdä. Maratontavoite karkasi, enkä saanut kunnollista suoritusta, mutta sitä enemmän harmittaa se, etten tiedä, mikä minun kropassani on vikana ja kauanko se vika kestää. Olisi kiva olla kondiksessa, että voisi urheilla ja olisi kiva olla kondiksessa suhteellisen pian, ettei kunto nyt ihan totaalisesti romahda.

En tiedä mitä nyt pitäisi tehdä.

Advertisements