Metro Group Marathon Düsseldorf: kisa

hotelli

Harvoin on ollut niin mälsät fiilikset lähteä kisaan. Se koko ennakkolatautuminen jäi ikäänkuin väliin ja kovat tavoitteet muuttuivat jännitykseen siitä, pääseekö jotenkin ehjin nahoin läpi. Startissa tuli kuitenkin taistelufiilis.

Kun lähtölaukaus kajahti, lähdin menemään ihan rivakasti muiden mukana. Mielenkiintoista oli se, että huomasin puuskuttavani. Pariisissa mietin, kuinka on mahdollista, että jalat ovat se pullonkaula ja puuskutusta ei tule vaikka kuinka tykittäisi. Ei vain pääse niin kovaa, että puuskuttaisi. Nyt mystisesti 8vkoa myöhemmin, huomasin puuskuttavani juostessani.

Vauhti oli 4 minsan päälle per km. Sykkeet olivat ehkä samat mitä juoksin Pariisissa 3.40 kilsoilla alussa. Huomasin siis juoksukunnon heikentyneen. Se ei ollut pelkästään fyysisen kunnon muutosta, vaan jalat olivat siinä kunnossa, että oli pakko puskea. Alku meni silti ihan hyvin, vaikka huomasin, että tuo on sittenkin maratonin osalta aika pieni tapahtuma, suurin osa on viestissä. Sen näki siitä, että jo alkukilsoilla tuossa lähtöryhmässä 2.30-2.59, joutui tilanteeseen, että joutuu juoksemaan yksin. Ei niin, että kaikki olisivat kadonneet mihinkään, vaan he olivat vähän matkan päässä, mutta välillä sit toisaalta oltiin jälleen ryhmässä.

Vaikeudet alkoivat 6km kohdalla. Silloin oltiin menty messujen ohitse ja siinä oli sellaista katukivetysosuutta asfaltin sijaan ja aloin tuntea takareidessä ikävää fiilistä. En antanut kuitenkaan tuntemusten häiritä. 10km kohdalla tilanne paheni, alkoi tuntua, että jalat ovat jotenkin hyytyneet. En ollut juonut siinä vaiheessa kuin vettä. 5km vaiheilla ei kai muuta ollutkaan, en tiedä oliko 7,5:kaan, mutta 10km kohdalla piti juoda, mutta urheilujuoma oli hankalasti veden jälkeen ja luulin, että otin sitä, mutta se oli siltikin vielä vettä. Niinpä jatkoin vain matkaa.

Joka kilometrillä jalat muuttuivat jäykemmiksi. 15km kohdalla otin sitten ensimmäisen geelin, Dexalin. Itse asiassa se oli jo joskus 14,3km kohdalla ja se yllätti minut. Ei ollut mitään kylttiä: juoma 300m, vaan se tuli yllättäen ja oli sitten pakko ottaa vesimuki käteen ja alkaa kaivaa takataskusta geeliä. Sateessa se oli pirun hankala avatakin. No onnistuin ja jatkoin matkaa.

Siitä eteenpäin joka kilometrillä jalat tulivat raskaammiksi, mutta pystyin pitämään vauhdin alle 4,15min/km, mutta vaivoin. En voi sanoa, että olisin juossut täysiä, mutta olin silti yllättävän tiukilla verraten siihen, mikä kuntoni piti olla. Jos Pariisissa juoksin 38.49 pintakaasulla ekan kympin niin nyt juoksin väkisin 41.34. En juossut liian kovaa sykkeidenkään puolesta, mutta huomasin silti, että juokseminen on vaikeata. 15km kohdalla tuli jo oikeasti vähän uskonpuute: miten ihmeässä voisin juosta vielä yli 27km. Yleensä 2/3 matkasta menee helposti, eikä uskonpuutetta ole tullut vielä ikinä.

20km kohdalla tuli totaalinen stoppi. Tulin Königsalleelle ja käännyttiin juomapisteelle ja siitä sitten tulosuuntaan ja jalkani tilttasivat täysin, en vain yksinkertaisesti pystynyt ylläpitämään minkäänlaista järkevää vauhtia siitä eteenpäin. Samassa porukassa, edessäni olleet tyypit karkasivat.

Puoleen matkaan tulin ajassa 1.28.11, mikä oli vain 11s hitaampi kuin Helsingissä, mutta nyt oli helpompi reitti ja olin paljon paremmassa kunnossa (mm. ½ maran enkka parantunut 3min) ja tavoite oli juosta ainakin joku 5minsaa nopeampi aika kuin Helsingissä. Hassua on se, että alkumatkasta luulin vielä, että vedän sisulla alle kolmen tunnin, sillä olin treenannut pitkiä lenkkejä, maravauhtista, juoksuvoimaa oheisharjoituksilla kuten Body Attackilla. Sitten se realiteetti iski kuin märkä rätti kasvoihin, focus piti siirtää maaliinpääsyyn.

Juokseminen oli ihan sekaisin. Kivut olivat sellaiset, että se haittasi. Lisäksi jalat eivät vain kantaneet eteenpäin. Vauhti oli hidasta ja jouduin tekemään valtavasti työtä käsilläni, kun jalat eivät kulkeneet. En pystynyt keskittymään enää oikeasti mihinkään kuten geeleihin ja juomisiin. Otin juoma-asemilla jotain juomaa, mutta se oli jotenkin minulle sama onko siinä vettä vai urheilujuomaa tai loppuvaiheessa colaa, yhtään geeliä en pystynyt enää ottaa taskustani. Muutamassa kohdassa oli järjestäjien geelejä tarjolla, mutta niitä oli vasta tiskin päässä eli ehkä 100-200m veden jälkeen. Eihän se niin päin toimi, että vetää ensin juomaa ja sitten geeliä. No yhden geelin otin jossain 27km kohdalla, muita en. Enkä ottanut taskussani vielä olleita 3kpl geelejäkään.

26km kohdalla mentiin sillan yli jälleen kerran ja 3h jänikset ryhmineen ohitti minut. Siinä oli ensimmäisen kerran startin jälkeen nainen. Ekoilla kilsoilla huomasin, että se yksi nainen meni aika kovaa, enkä pysty vastaamaan siihen vauhtiin (se juoksi lopulta 2.54). Tämän jälkeen nainen meni monta kertaa ohitse. Tässä jänisryhmän tilanteessa pystyin seuraamaan ehkä 200m. Mietin, voinko lähteä peesiin, mutta tilanne oli oikeasti se, että valuin koko ajan ryhmässä alaspäin ja sitten kun yritin seurata, niin vedin pikajuoksusprintin 30m enkä silti pysynyt mukana, se kuvasi hyvin jalkojeni kuntoa.

Kilometrit olivat niin hitaita, etten ollut juossut niin hiljaa monia vuosia aikaisemmin paljon hitaammalla tasolla juostessanikin. Se on aivan uskomatonta, että voi juosta yht’äkkiä yli minuutin hitaampia kilsoja. Olo oli aika hankala. Ei ollut yhtään sellainen fiilis, että pitäisi kävellä tai keskeyttää, mutta se tuska siitä, että yrittää puskea, mutta ei saa vauhtia, mittari näyttää 5.xx hitaita kilsoja, enkä pääse kovempaa, vaikka yritän, oli hirveä. Mietin varmaan tuhat kertaa, että tämä loppuisi, jos tekisi itsemurhan.

30km paikkeilla muistin, että mulla on mukana Buranaa ja kofeiinitabletti. Niin on ollut varmuuden vuoksi Espoon 2009 Rantamaratonin jälkeen, jos tulee paha paikka, mutten ole ikinä ottanut. Ajattelin, että ehkä jalkakivut ja jalkojen floppaaminen on paha paikka ja tempaisin molempia yhdet huiviin. Edellisiin kisoihin poiketen olin pakannut nyt molempia 2kpl taskuun, ennen ollut aina yhdet. Buranat tosin olivat muoveissa, eikä irrallaan ja niiden avaaminen oli nyt vaikeaa. Itseasiassa se koko pussin ottaminen taskusta oli vaikeaa, kun en meinannut päästä eteenpäin, jos en ”hiihdä” käsilläni vimmatusti. No sain molempia yhdet vedettyä ja vähän ajan päästä oloni parani, pystyin juosta 4.35min kilsan. Ajattelin, että prkl mokasin loppuaikani sillä, etten ottanut Buranaa ajoissa. Ilo oli kuitenkin lyhytaikainen, seuraava kilsa oli sitten taas hemmetisi paljon yli 5min. Ei vain pystynyt. Vähän myöhemmin otin molempia toiset, mutten huomannut eroa. En oikeasti osaa sanoa, että 200mg kofeiiniakaan olisi vaikuttanut mitään.

Se oli jotenkin todella sääli juosta, kun porukkaa meni niin paljon ohitse ja oli halua juosta, mutta en päässyt mihinkään. Jalat olivat aivan loppu. Lisäksi olo alkoi olla muutenkin jotenkin omituinen. En ollut keskittynyt oikein juomiseen. Koko ajan mietin sitä worst case loppuaikaa ja silti jouduin pettymään. Tuli sellainen tunne, että eihän se nyt noin kauan voi kestää. Lopussa piti vielä tehdä sellainen ihmeellinen lenkki keskustassa ennen kuin mentiin takaisin joen varteen maalia kohti. Juoksijat tulivat itseään vastaan ja näin niitä, jotka olivat ohittaneet minut ja toivoin, että olen kohta siinä, mutta en ollutkaan. Ne olivat piinaavia minuutteja.

Lopulta koitti se maalisuora joen rannassa. Olin sitä henkisesti Youtube-videoiden avulla harjoitellut jo ennenkuin ilmoittauduin ko. maratonille ja kuvitellut, että tulen sinne juosten alle 3h ajan. Nyt yritin jonkinlaista loppukiriä ja sain vähän jalkoja liikkeelle ja katsoin, että saatan päästä edes alle 3.12, siihen pyrin. Kun olin tulossa maaliin niin huomasin, että meneekö sekin perseelle. No ei ollut kai mennyt, vaan bruttokin oli lopulta 3.11.58 ja netto 3.11.53.

Maaliintulon jälkeen näin sellaista porukkaa (vrt. esim. Pariisi), jotka eivät ikäänkuin pelanneet samassa sarjassa. Myöhemmin kun katsoin tuloksia, niin osa niistä, oli aloittanut ekan kympin 5min minua hitaammin eli tuo on aika hyvä esimerkki siitä, kuinka hirveä floppaaminen tuo 15min 42min positiivinen splitti oli, mistä ei voi tietystikään syyttää mitään muuta kuin terveystilannetta.

Tämän jälkeen sain mitalin, joka oli hieno ja valtavan kokoinen. Sen jälkeen muovin päälleni, otin jonkun banaanin ja munkin, sen jälkeen lähdin kävelemään kohti vaatesäilytystä ja painuin maalialueen hierontaan. Se oli hyvä juttu, että oli taas hieronta. Kaksi hierojaa kuten Pariisissakin ja toinen sattui olemaan Tallinnasta, puhui kuitenkin täydellistä saksaa. Siinä hieronnassa aloin voida henkisesti vähän paremmin, tuli helpotus siitä, ettei tarvi enää jännittää, vaan kisa on nyt ohi ja terveystilannetta ei tarvitse pohtia koko ajan.

Hieronnan jälkeen menin samaan telttaan, missä olin ollut ennen starttia. Siinä olisi ollut terassit pitkine pöytineen ulkona ja sellainen after race alue, mutta kun sää oli kurja, niin ei siinä ollut ketään. Niinpä menin sisään ja tarjoilut olivat ihan hyvät. Sai alkoholitonta Erdinger Weizenia puolen litran, sen jälkeen oli cokista (kuten oli ollut jo kisankin loppuosassa), munkkeja (taas), urheilujuomaa (en ottanut, en ikinä halua sitä maalissa enää), suklaapatukan, energiapatukan jne. Siitä tarjoilusta jäi hyvä tunne. Oli monipuolinen ja hyvä. Sitten tuntui, että on kylmä. Sieltä hieronnasta olisi saanut sellaisen avaruushuovan, mutten ottanut, kun ajattelin, että muovi riittää. Piti siis vaihtaa kamat nopeasti. En viitsinyt mennä suihkuun, vaikka siellä oli telttasuihkut, vaan ajattelin vain riisua kamat, vaihtaa kuivat, lähteä jonkun baarin kautta hotelliin suihkuun. Mulla ei ollut lyhythihaista vaihtopaitaa mukana, kun ajattelin, että lämpötila tulee olemaan niin korkea ettei tarvitse (virhe). Riisuin ja laitoin päälle siis ennen startissa olleet pitkät trikoot ja pitkähihaisen juoksupaidan ja lisäksi juoksutakin. Pahaksi onneksi ennen starttia sateessa muovista huolimatta kastuivat hihat ja lahkeet, joten tuosta varustuksesta huolimatta oli vähän vilu.

Lähdin kohti hotellia, kaupunki oli aika tyhjä. Edellisen päivän lämmin ilma oli kuin muisto vain ja siellä oli viileätä, ei satanut enää, mutta hyvin vähän ihmisiä. Jäin Bolker Strassen Mississippin terassille yhdelle Weizenille, olin ainoa asiakas. Oli aika viileä istua siinä, mutta sain kuitenkin juoman juotua ja sitten menin hotellille. Kahdeksas maraton tuli suoritettua, vaikka aika surkea tulos ja huono maku siitä. Ainoa positiivinen asia oli se, että sain kuitenkin projektin siinä mielessä valmiiksi, että juoksin kisan läpi. Ja se kisa oli oikeasti todella hyvin järjestettykin.

 

 

Mainokset