Isostaria saa XXL:stä

WP_20150223Neljä vuotta sitten huhtikuussa olin Zürichin marathonilla. Yritin ostaa silloin Hangon Sportiasta geelejä maraa varten, mutta eihän niitä tuohon aikaan vuodessa ollut myynnissä. Tavoistani poiketen jouduin siis lähtemään reissuun ilman niitä. Hakiessani numerolapun exposta piti siis ostaa geelit.

Isostar, vaikka onkin ns. suuri merkki, ei ollut silloin minulle vielä varsinaisesti tuttu, mutta kun kaikki menee kurkusta alas, niin päätin kokeilla, kun siellä oli joku geelitarjous. Sen lisäksi ostin jauhepussit urheilujuomaa, jota nauttisin kisaa ennen aamulla. Se vaikutti erittäin hyvältä juomalta, oli todella hyvänmakuistakin.

Kisan jälkeen kotimaassa yritin löytää Isostar-urheilujuomaa. Tuota punaisessa purkissa olevaa long distance urheilujuomaa ei saanut mistään, eikä geelejäkään. Tavallista keltaista urheilujuomaa oli joissakin Prismoissa ja Wrangen kaupassa, jonka noutomyynti oli Lauttasaaressa. Myöhemmin tuo Lauttasaaren piste suljettiin ja Isostar katosi myöskin Prismoista.

En käytä urheilujuomia oikeastaan kuin pitkisten yhteydessä ja nyt kun on melkein vuosi ollut poissaoloa pitkisten maailmasta niin juomaa on mennyt vain vähän. Mutta sitä ennen viimeisen neljän vuoden ajan olen satunnaisen Isostar keltaisen pönikän lisäksi ostanut Gatoradea ja Maximia. Dexalin lightia en osta (heavya käytän maratankkaukseen, mutta senkin saatavuus on kaupoissa heikentynyt), sillä se menee vähän huonosti sekaisin veteen ja toisekseen jossain oli kerran juttua siitä, että sisältö on juoksijan kannalta vähän surkeampaa kuin muissa urheilujuomissa.

Viime viikolla satuin sitten lounaalla selaamaan Metro-lehteä ja siinä oli XXL-kaupan mainoslehtinen, josta bongasin tuon Isostarin longdistance urheilujuoman eli sen saman Zürichistä tutun urheilujuoman, jota en ole neljään vuoteen nähnyt missään. Hinta oli 9,90€ (ovh 24,90€). Ovh hinta kuulosti poskettomalta, sillä vaikka tuo longdistance voikin olla hieman kalliimpaa kuin tavallinen niin ei noin paljon. Pe iltapäivällä päätin sitten käppäillä Kluuviin XXL:ään sen juoman ostamaan ja kun saavuin sinne, oli yllätys suuri. Se purkki olikin järeänkokoinen. Veikkaan, että tuplakokoinen verrattuna normaaliin eli siitä riittää pitkään ja tuo tarjoushinta oli nyt suorastaan sikahalpa.

Geelejä ei toki näkynyt tai ehkä en osannut etsiä. Isostarin omenageelejä olisi kyllä mukava saada jostain. Tarve ei toki akuutti, kun en maralle ole nyt menossa.

Mainokset