Toipuminen käynnissä ja se on rankkaa

Torstaina oli leikkaus. Heräsin jo viideltä, kuudelta lähdin dösäpysäkille, sieltä metrolla Siilitielle ja käppäilin HUSin sairaalaan. Siellä oli ennen seitsemää ja sitten päiväkirurgian osastolle. Kun vaatteet oli vaihdettu niin siellä odoteltiin nojatuoleissa, ei onneksi mihinkään sänkyyn joutunut.

Leikkausaikani oli määrätty klo 8.45:ksi, joten se oli mukavan aikaisin. Sain yhden Diapamin, yhden Arcoxinin ja kaksi Panadolia odottaessani nojatuolissa. Selailin Juoksija-lehteä, jossa kerrottiin, kuinka sydämentilavuus, hapenotto hekkenevät ja leposyke nousee, kun ei treenaa. Minulta otettiin verenpaineet ja syke. Yläpaine oli ennen noita lääkkeitä 115 ja syke muistaakseni 50. Vähän jännitti, mutta ei paljon. Mietin vain sitä, joudunko katsomaan leikkausta, ennen ollut kaikki operaatiot nukutuksessa.

Sitten saliin. Tippa käteen ja siihen alettiin laittaa aluksi jotain, sitten antibioottia jne. Sitten toiseen, leikattavaan käteen alettiin laittaa puudutusainetta. Jossain vaiheessa sanottiin, oonko pyörtynyt yleensä. Ajattelin miten niin ja kerroin joistain tapauksista. Nostivat jalat ylös ja sanoivat, että nyt laitetaan efedriiniä. Olivat joutunet keskeyttämään puuduttamisen, kun syke meni 33:een ja yläpaine johonkin 80 tasolle. Sitten nipistelivät kättä ja pohtivat, onko puudutus vaikuttanut tarpeeksi, voiko aloittaa leikkauksen. Efedriini nosti paineet ja sykkeet ylös todella korkealle.

Leikkauksen aikana puudutus lisääntyi koko ajan lisää, vaikken tuntenut veistä alunperinkään. Yhdessä vaiheessa menetin käsityksen missä käsi on Luulin, että se on rinnan päällä, muttei ollutkaan. Leikkaus oli vaativampi kuin luulivat ja tekivät sitä yli 2 tuntia. Tämän jälkeen minut kärrättiin heräämöön sängyllä. Sain maata siellä ja kerätä voimia. Sain vettä ja tuoremehua. Sen jälkeen minut vietiin pyörätuolilla nojatuolihuoneeseen, jossa sain kahvia, leipiä ja mehua. Olo alkoi vähän parantua.

Iltapäivällä kahden maissa minut vietiin röntgeniin, sen jälk. sain pukeutua ja lähteä saattajan mukana kotiin. Käsi oli kuin kivi, en tuntenut sitä ja se heilahteli minne sattuu, jos esim. kumarruin eteenpäin.

Tuo sairaalakäynti oli mukavin tähänmennessä. Henkilökunta oli mukavaa. Niin leikkaava lääkäri kuin leikkaussalin hoitaja, joka jutteli kanssani kuin osastolla minusta huolehtiva hoitajakin.

Minulle sanottiin, että aloita lääkkeiden käyttö ennenkuin puudutus lakkaa, en silti osannut ennakoida kipua. Resepti oli 4krt vrk Burana 600mg ja 3krt vkr 1-2kpl Panacodia. Otin illalla yhden Buranan ja yhden Panacodin, heräsin yöllä kello kolmelta aivan sietämättömään kipuun. luihin sattui ihan hirveästi, otin toisen Panacodin. Aamulla kipu oli yhtä paha, otin 2 Panacodia ja Buranan. Pikkuhiljaa se rauhoittui, mutta olin todella väsynyt. Perjantaina en jaksanut oikein mitään. La ja su kävin vähän istumassa ulkona ja vähensin lääkitystä.

Tänä aamuna oli tarkoitus ottaa sidokset pois ja peseytyä normaalisti ja korvata sidokset sen jälkeen haavasidoksella. Nousin sängystä, menin kylpyhuoneeseen, avasin paketin ja putosin lattialle. Keräsin voimia 20 minuuttia, pääsin lopulta keittiöön, otin vähän Coca-Colaa, keräsin voimia ja menin suihkuun. Itseasiassa onnettomuudesta alkaen nimenomaan aamut ovat olleet vaikeat on ollut oksennuttava olo ja voima vähissä. Ja iltaisin sippaan aikaisin. Nyt leikkauksen jälkeen se on ollut pahempi.

Lähdin bussilla (saikkua on kk, enkä saa ajaa millään ajoneuvolla, enkä tarttau kädellä mihinkään) liikkeelle ja tulin kirjastoon, kun en jaksa istuskella himassa. Kävely oli huteraa pysäkille, mutta olo oli sittemmin ihan jees – jonkun aikaa. Vähän aikaa sitten tuli taas huono olo ja nyt on taas sellainen laatta lentää -fiilis. Tekisi mieli mennä pitkälleen. Mielenkiintoista, kuinka päivä tästä etenee. Se toipuminen ei ole niin helppoa.

Mainokset