Jalat kipeytyivät

Tunnelmat lauantain kilpailun jälkeen: jalat ovat kipeytyneet yllättävän paljon.

Ok, tänä talvena en pahemmin juossut Espoon radalla, vaan pääasiassa juoksumatolla. Oikeastaan radalla vain muutamia pitkiksiä. Niinpä iskukestävyyttä on vähemmän kuin aiemmin. En ole myöskään ehtinyt ulos vielä kovinkaan paljon juoksemaan.

Lähdin myöskin kisan jälkeen suoraan vapun viettoon. Ei loppuverraa eikä venyttelyä. Oikein railakasta alkoholin käyttöä, eikä sunnuntaina mitään palauttavaa liikkuvista, vaan kotonaoleskelua. Ei siis ihme, että ottivat vähän itseensä. Varsinkin kun siinä oli parin viikon aikana vähän enemmänkin reipasta juoksua, joten jalat olivat jo ehkä jonkin verran ennen tuota kisaakin kipeytyneet.

Eilen juoksin juoksumatolla hitaahkoa juoksua 15km. Olin jo ajatellut, että juoksisin 20 kilsaa, mutta oli sen verran tuntemuksia reisissä ja myös sellaista kummallista tuntemusta pakarassa, että lopetin jo 5 kilsaa ennen. Kokeilen tänään ulkojuoksua.

Advertisements