VK-tauko ohi

Juoksin eilen 25 päivän tauon jälkeen VK:ta. Pakara ei enää vihlonut, joten se oli mahdollista, mutta se oli valitettavasti edelleen jotenkin jumissa ja vasen jalka ei pelannut kunnolla. Varsinkaan alamäkeen juoksusta ei meinannut tulla mitään. Tuntui, että asento menee ihan hirveäksi, eikä vauhtia tule.

Oli siis todella tahmeata, mutta tein kuitenkin 2km VR+ 5xmaili /4min hölkkäpal. + VR=15km harjoituksen. Kolme ekaa pystyin juoksemaan about puolimaratonvauhtia ja kaksi viimeistä sitten hiipuivat vielä siitäkin reilusti.

Kyllä se on myönnettävä, että ei se heikko meno pelkästä pakarasta johtunut, vaan siitä, että tauko on tehnyt tehtävänsä. Jos ei juokse yhtään pk:ta nopeampaa, niin se on vaikeata. Lisäksi tämä oli nyt Central Parkin kisan lisäksi toinen kerta vasta reippaampaa ulkona, eikä matolla. Mulla on vieläkin jotenkin hukassa toi ’oikea juoksu’. Johtunee siitä, kun en juossut talvella vetoja Arenalla. Kovempaa olisin toki päässyt, jos olisi ollut vetoapua. Ehkä radallakin olisi mennyt paremmin. Juoksin Töölönlahden tuntumassa. Pari vetoa Töölönlahden ympäri ja kolme kiertäen Kaisaniemen ja Eläintarhan lahdet.

Siitä HHM:stä tulee ihan karmea keikka, 100% paidanhakureissu, mutta kuten Sandra Erikssonkin sanoi, niin paskajuoksu ja joskus niitäkin pitää tehdä. Ei päästä eteenpäin, jos ei kilpailla, joten kyllä mä sinne menen, vaikka odotukset ovat nelosen vitosen luokkaa noin kouluarvosanoilla.

Mainokset