Julkisuuden kirot

Sain tavallaan anteeksipyynnön Juoksufoorumilta. Siis en toki ylläpidolta. Heidänhän olisi pitänyt pyytää minulta anteeksi jo 2013 ja pahoitella sitä vääryyttä. Juoksufoorumin olisi pitänyt julkaista anteeksipyyntö ja toivottaa minut takaisin tervetulleeksi kirjoittamaan. Niin ei tapahtunut, vaan ylläpitäjä kaivautui poteroon, laittoi sormet korviin, silmät kiinni ja alkoi laulamaan ukko nooaa, toivoen kaiken unohtuvan. Seurauksena oli se, että lähes kaikki asialliset kirjoittajat ja tavoitteellisemmat juoksijat lähtivät Juoksufoorumilta.

Vaino ei kuitenkaan päättynyt tuohon, vaan minua mollattiin jatkossakin ympäriinsä. Tavallaan ymmärrän sen, koska olen yksi Suomen tunnetuimmista kuntourheilijoista, joten olen jollekin kyllästyneelle torakalle helppo maali. Heistä on hemmetin vaikea päästä eroon, koska heillä ei ole ikäänkuin mitään muuta tekemistä kuin kytätä muita ja ahdistella. Netti tekee kiusaamisesta helppoa. Julkisuuden henkilöt saavat tottua siihen jatkuvasti ja me semi-julkisuuden henkilöt tulemme siinä perässä.

Tosiaan savolainen riitapukari SaSa antoi ymmärtää, että on pahoillaan tästä asiasta ja hänellä ei ole mitään minua vastaan. Haluaisin uskoa häntä, sillä minulla henkilökohtaisesti ei ole mitään intoa käyttää energiaani johonkin turhanpäiväiseen. Jos olisi kyseessä pohjalainen niin uskoisin asian heti, mutta kun kyseessä on savolainen, niin asetan hyväntahtoisuuden koeajalle. Ei minullakaan ole häntä vastaan mitään kunhan hän lopettaa kaiken paskan minua kohtaan. Oletan, että vainoamiseni loppuu kaikkien tyyppien taholta Juoksufoorumissa ja varjofoorumilla. Eihän siitä mitään tule, että minun kannattajani, hänen kannattajansa, NR jengi ja heidän faninsa sekä ehkäpä Juoksufoorumin ylläpitäjän kannattajat kinastelevat keskenään ympäriinsä. Tosin minun kannattajani, joita on varmasti suurin osa keskeisistä juoksijoista, ovat sen verran fiksua porukkaa, etteivät alennu loan heittoon. Olen juoksun parissa tutustunut moniin erittäin mukaviin ja fiksuihin tyyppeihin ja heitä on kiva tavata tapahtumissa, lenkeillä tai ihan muutenkin vain. Muille pahaa tahtovia juoksijoita tai sivusta seuraavia on onneksi vähemmistö, mutta se on äänekäs vähemmistö. Vähän kuin joku ääriliike politiikassa.

Meillä on siis käsittääkseni olemassa jonkinlainen aselepo, enkä usko, että minusta nyt mitään roskaa suolletaan, mutta eihän sitä koskaan tiedä. En oikein edes tiedä miten siihen porukkaan suhtautuisi. Välillä ei voisi vähempää kiinnostaa ja joskus harvemmin tulee sitten sellainen fiilis, että tekisi mieli ottaa kaulaliina käteen ja kuristaa syyllinen. Siis olettaen, että saisin tekijän kiinni. On vähän sama juttu kuin jos joku pöllii fillarin ja saan tekijän kiinni niin otanko vain fillarini ja päästän tekijän menemään vai pamautanko häntä nenään vielä kaupan päälle.

Tämä episodi on taas saanut jotenkin vähemmän kiinnostamaan juoksu lajina, kun siinä on tosiaan lieveilmiöitä. Toki tuo pakaran kunto on yksi ongelma, mikä vie suuremman huomion. En pysty nyt harjoittelemaan niin herää kysymys, miten pystyn ensi viikolla kilpailemaan. Vaihtoehtoja lienee DNS tai sitten se, että hieron ja lämmittelen sen mahdollisimman hyvin ennen starttia ja otan särkylääkkeen, mutta kuten aiemmassa postauksessani olen todennut, niin siitä tulee silloin paidanhakumatka, sillä vaikka kuinka sillä hetkellä juoksisin niin intervalli- ja tempoharjoittelun puute huhtikuun lopusta lähtien aiheuttaa sen, ettei minulla ole riittävästi vauhtikestävyyttä. Herää myöskin kysymys, kuinka jalka edes liikkuu. Viime ke kokeilin vetoja ja niissä oli suunnattomia vaikeuksia.

Anyway, näillä mennään.

Mainokset