Tossuajattelun paradigm shift ja 4Runners on hyvä kauppa

4runners

Kluuvissa sijaitseva 4Runners, joka oli aiemmin Kampissa, on kyllä hyvä kauppa juoksijalle. Kävin siellä vähän sattumalta toissa torstaina. Olin menossa noutamaan yhtä vaatepakettia XXL:stä ja pistäydyin sattumalta uudessa Skechers-liikkeessä ja kun siellä oltiin täysin tietämättömiä, mutta mainittiin 4Runners Skechersin osalta, niin päätin tiedustella ohimennen ko. kaupasta niistä kengistä. Se keskustelu kesti ehkä 10 sekuntia, koska huomio kiinnittyi muihin asioihin, myyjänä ollut mies osasi viedä keskustelun muihin malleihin sujuvasti. Seuraavan puolen tunnin aikana tapahtui PARADIGM SHIFT. Väite, joka tuli esille on seuraava:

Kisatossussa ei tarvita pronaatiotukea

Olen vuosia paininut sen ongelman kanssa, etten ole löytänyt maratontossua. Alunperin juoksin ylipronaation takia kaikista tuetuimmilla kengillä, vaikkei minulla painoa paljoa olekaan. Ensimmäiset hieman kevyemmät tossut olivat Brooks ST4 Racer. Alussa jalat tulivat niillä kipeiksi, joten käytin vain Arenalla vedoissa. VR:t juoksin alle ja loppuun painavammilla tossuilla. Sitten hankin 2010 keväällä Mizuno Wave Elixir 5:t, joita käytin vauhtijuoksuissa ja kisoissa. Yhdelle parille taisi tulla 12 eri kilpailua lyhyistä hölkistä maratoneihin. Olin ostanut niitä kaksi paria varastoon, koska kengä oli hyvä, mutta sitten kun halusin kevyempää kisakenkää, niin nuo jäivät treenikengiksi. Juoksinkin sekalaista lenkkiä kummallekin parille 1000km. En siltikään muuttanut ajatteluani, vaan hain ylipronaatiotuen omaavaa kisakenkää.

Kympin kisakengiksi ostin kuitenkin neutraalit Adios2:t. Ajattelin, että kun kengässä on aika vahva kiertojäykkyys niin sen verran lyhyellä matkalla kuin kympillä en tarvitse pronaatiotukea. En osannut ajatella asiaa kisavauhdin suhteen, vaan puhtaasti matkan suhteen. Sen sijaan kun pohdin puolikasta ja maratonia niin ostin 2013 kaudeksi Adidas Mana 7, jossa on pronaatiotukea, mutta jotka muuten ovat kuin alkuperäiset Adiokset, rajut raaserit. Puolikkaat menivät niillä hyvin, mutta maratonilla vaimennus ei riittänyt. Mietin mitä teen ja hankin seuraavaksi Adidaksen Tempot, jotka ovat hieman painavammat, mutta ainakin minun ostamassani mallissani oli pronaatiotuki. Niitä pidettiin vähän niinkuin ’pronaatio-bostoneina’. Niiden tossujen ongelma oli mielestäni hieman liian raju jalkaholven kaaren tuki. Maraton meni toki plörinäksi terveysongelmien vuoksi, joten en tiennyt, olisiko tossu pelannut vai ei. Päätin kuitenkin juosta tossut loppuun lenkeillä ja miettiä sitten jatkossa jotain muuta ratkaisua. Viime vuonna juoksinkin lähes kaikki ulkolenkit niillä tossuilla jopa niin innokkaasti, että yksi varvas meni sateella päälipinnasta läpi. Nekin ovat siis jo loppuunkäytetty ja maratonille kisakenkä hakusessa.

Keväällä olen ollut asian suhteen vähän epätoivoinen. Luulin, että pääsen kuntoon ja olisi pakko saada kenkävalinta tehtyä. En ollut vielä tietoinen siitä, että vapun kisan jälkeen saan tämän pakarakivun, joka pilannut harjoitteluni, vaan ajattelin, että HCM:ssä juoksen maratonin. Katselin siis innokkaasti vaihtoehtoja. Ajattelin, että Saucony Fastwitch esim. voisi olla vaihtoehto, kun luki, että se on pronaatiokisakenkä. Arvelutti vain alhainen paino, pieni droppi (akillesjänteille ongelma?) ja vaimennus. Mitään päätöstä en osannut tehdä ja mikään ei oikein vaikuttanut hyvältä ratkaisulta. Mietin jo kerran, voisiko New Balancen Vazee Pace sopia minulle. Luin siitä kengästä, mutta sitten idea torpattiin XXL:ssä täysin. Siellä myyjä sanoi minulle: ei sovi sinulle lainkaan.

Nyt sitten 4Runnersin myyjä sanoi, että kisavauhdissa askel on kuitenkin niin päkiä- tai midfoot painotteinen, ettei kisavauhdissa tarvita pronaatiotukea. Tämä on se paradigm shift ajattelussa. Kyse ei ole kisan pituudesta, vaan siitä vauhdista. Jos askel on vauhdikas niin olennaista on se vaimennus siellä kohdin, eikä se pronaatiotuki (joka on tarpeeton). Olennaista on myös se, että kenkä on kiertojäykkä eli ei sorra millään tavalla alle tms. Tämän ajattelun mukaan en siis hakisikaan maratonille pronaatiotuettua kenkää, vaan kiertojäykkää neutria kenkää. Hän veti hyllystä New Balance Vazee Pace ja sanoi: kokeilepa noita.

Ensituntuma oli kevyt, mutta toisaalta en saanut ihan oikeata kuvaa tossuista, koska minulla ei ollut mukana juoksusukkia. Yleensä on tapana olla mukana juoksusukat ja myös jotkut omat kenkäni (esim. pari jolla juoksen juoksumatolla), jotta voin verrata pohjallisten pituutta kokoa varmistaessani. Nyt kenkä tuntui ehkä pieneltä niillä sukilla, jotka olivat jalassani. Keskustelu kääntyi sen jälkeen Hoka Clifton 2 -tossuun vähän muista syistä ja kokeilin niitäkin ja koska ne ovat selkeästi tilavammat niin yhä enemmän jäi mielikuva, että New Balance Vazee Pacet olivat pienet. Pää oli kuitenkin vähän sekaisin ajatuksesta, ettei tarvitsisi ollakaan pronaatiotuettu tossu, joten päätin ottaa aikalisän ja lähteä sulattelemaan asiaa.

NB.JPG

Mitä enemmän olen lukenut Vazee Pacesta niin sitä enemmän olen tullut nyt siihen ajatukseen, että ne tossut voisivat olla hyvät minulle maratonilla. Haluan uskoa siihen ajatukseen, etten tarvitse pronaatiotukea. Olin sattumalta InterSportissa muilla asioilla ja kun näin siellä ne tossut ja huomasin, että heillä on juoksusukkia sovitussukkina, niin päätin kokeilla kenkiä toistamiseen. Huomasin, että kyllä se koko on oikea ja huomasin, että se askel on eteenpäin ohjaava. Siis oikeasti tuntuu, että tossu haluaisi ohjata askelta selkeästi eteenpäin. Harvoin käy noin, että joku kenkä säväyttää tolla tavalla. Ero on kuin yö ja päivä esim. vs. Adios2. Katsoin myös Adios Boost 3 -tossua Adidakselta, mutta ne eivät ole kiertojäykät kuten Vazee Pacet tai Adios2:t. Siellä ei ollut oikeaa kokoa, joten niitä en päässyt jalkaan kokeilemaan, mutta raakkasin ne pois löysyyden vuoksi.

Jos tämä homma toimii ja ratkaisu on oikea, niin silloin 4Runnersin myyjä on tehnyt merkittävän työn. Jos tossut olisivat olleet jossain alennuksessa tai jos olisin ollut menossa nyt maratonille, olisin kengät ostanut, mutta nyt kun ei ole mitään tietoa, koska on mahdollista kisaan mennä tai edes pystyä harjoittelemaan niin, että voisin mennä, niin en hötkyile.

hoka

Mitä tulee sitten Hoka Clifton 2 -tossuun niin täytyy sanoa, että olipa mielenkiintoinen ja uskomattoman kevyt tossu sekin. Jos olisin menossa ultralle niin ostaisin sellaiset heti. Ajatukseni on se, että se kenkä on niin leveä ja sitä myötä vakaa, että se voi olla neutraali. Siinäkin pohja ohjaa hyvin voimakkaasti askelta päkiälle eteenpäin. Minulla on kuitenkin nyt niin paljon tossuja himassa, joku pari vielä iskemattömänä laatikossakin, joten mitään kiirettä Hokien hankkimiseen ei ole, mutta myöhemmin palataan asiaan uudestaan.

Käsitykseni 4Runnersista muuttui. Palvelu oli parempaa ja asiantuntevampaa kuin silloin kun joskus olen käynyt Kampissa. Lisäksi valikoima oli mennyt hurjasti eteenpäin. Ovat selkeästi keskittyneet tiettyihin malleihin, hakeneet omaa juttuaan ja se toimii. Jos osaavat ehdottaa asiakkaille heille sopivia tuotteita, niin kyllähän se homma pelaa. Jos hinnat ovat edes jossain määrin vertailukelpoisia jonkun InterSportin, Stadiumin tai XXL:n kanssa niin roposet kannattaa kiikuttaa 4Runnersiin. Se palvelu on henkilökohtaista ja siitä huotuu vahva näkemys, kenties jopa asiantuntevuus.

Minuun tämä käynti teki suuren vaikutuksen ja kenties muutti lopullisesti ajatukseni kisakengistä. Seuraavan puolikkaani juoksen Adios2:lla, enkä Mana7:illa testatakseni ajatusta neutraalista tossusta pidemmällä matkalla.

Advertisements

One thought on “Tossuajattelun paradigm shift ja 4Runners on hyvä kauppa

  1. Päivitysilmoitus: Amerikan halki – Ultrapeten tajuton ennätys | baltsu

Kommentointi on suljettu.