Anteeksi Seppo!

Seppo tuli juttelemaan HHM:llä ja sen perusteella pitää pyytää Sepolta anteeksi. Olen kohdellut häntä epäreilusti. Olen vihannut Seppoa kolme vuotta siitä asti, kun minut pelattiin epäreilusti ajojahdin päätteeksi ulos Juoksufoorumilta. Välillä lenkillä on ollut ihan uskomaton vitutus päällä ja olen toivonut, ettei foorumia tai Seppoa olisi olemassa.

Tiesin, että Seppo osallistuu samaan kisaan ja olin valmis käsirysyyn. Yritin vältellä mahdollista konfliktia, mutta en tiennyt tyypistä mitään niin ajattelin, että homma voi eskaloitua startissa tai matkalla huuteluksi. En kuitenkaan nähnyt häntä.

Kun olin hakenut kisan jälkeen kamat ja huomasin, että mullahan on kamera mukana (otin vanhan pokkarin matkaan, kun en halunnut ottaa lompakkoa tai kännykkää, ettei pöllitä) niin kävin ottaa vielä maalivaatteesta kuvan ja sen jälkeen Seppo tuli juttelemaan. Odotin konfliktia. Kysyin suoraan, käykö hän jotain kampanjaa minua vastaan tms. Sen jälkeen juteltin ja lähdimme yhtä matkaa pois alueelta, kun hän meni kotiinsa ja minä järjestäjien suihkuun. Juteltiin varmaan vartti ja jälkeenpäin täytyy sanoa, että hävettää, että olen toivonut hänelle pahaa.

Seppo vaikuttaa ihan hyvältä tyypiltä. Hän ei ole missään tapauksessa syyllinen suomi24-touhuun. Niinpä siihen on pyydetty nyt poliisien apua. Saavat ottaa selvää, kuka siellä kirjoittelee ja panettelee minua.

Ainoa mikä jäi vähän epäselväksi on se, että kuka minut järkkäsi sieltä foorumilta pois, kun se ei näytä olevan Seppo. En ymmärrä tollaisia foorumeita muutenkaan. Kun on kuitenkin sellaisia nimimerkkejä kuten minä, joka kirjoittaa paljon eli olen tavallaan sellainen ykköskentän keskushyökkääjä, tuon sisältöä sinne ja mietin asioita, niin mistä hitosta sinne tulee sellaisia mussuttajia. Ylläpidon pitäisi tavallaan jo alunperin suojella minua, jotta minulle ei voisi mussuttaa, vittuilla tai millään tavalla järjestää ajojahtia kuten tapahtui päivä HCM:n jälkeen 2013. Silloin alkoi jatkuva vittuilu ja häiriköinti, joka johti siihen, että ne mulkut pelasivat minut ulos sieltä, vaikka heidät olisi pitänyt laittaa ulos tai heille olisi pitänyt ilmoittaa, ettei Baldinille vittuilla. Se on ihan normaalia, että suojellaan. Lätkässäkin änärissä goonit suojelevat tähtipelaajia.

Joka tapauksessa, arvostan todella paljon sitä, että Seppo halusi tulla juttelemaan ja selvittämään välit. En tiedä olisiko minusta ollut samaan. Kisan jälkeen väsyneenä tulee mieleen, että hei haluan järjestää asian kuntoon. Kymppisuoritus.

Advertisements