Vittuilu jatkuu

Ei ole valitettavasti vittuilu loppunut. En ole varjofoorumilla jaksanut käydä lukemassa, mutta ilmeisesti tekijöillä on agentteja muuallakin.

Kaikki alkoi siis jo juoksufoorumilla. Ensin muutama kusipää ja numerolapun raiskaajien paapojat alkoivat vainota minua. Se eskaloitui erityisesti 2013 HCM:n jälkeen, joka oli mennyt minulta hyvin. Päivä kisan jälkeen alkoi ajojahti Juoksufoorumilla. Lopulta se päätyi siihen, että minut pelattiin foorumilta kokonaan ulos. Kuten HHM:ssä selvisi, niin se ei ollut Sepon päätös, vaan joku junasi minut sieltä ulos. Se spurguepisodi saattoi olla suunniteltu ansa. Joka tapauksessa niin tapahtui ja asia ei ole selvinnyt vieläkään. Syylliset ovat ns. vapaalla jalalla.

Vainoaminen on jatkunut varjofoorumilla samalla kun itse olen ollut välillä telakalla ja välillä treenannut ja jopa kilpaillutkin. Sen mitä olen kirjoittanut juoksemisesta, olen kirjoittanut täällä blogissa ja jonkun verran facebookissa. Se ei ole silti kusipäille riittänyt, että minut on laitettu ulos Juoksufoorumilta, vaan tosiaan ovat jatkaneet kirjoittelua varjofoorumilla. Luonnollisestikin tekaistuilla nimimerkeillä.

Nyt homma on mennyt vielä pahemmaksi. Eilen olin vesijuoksemassa Stadikalla. Oli ensimmäinen lämmin päivä tänä vuonna Helsingissä. Kylmyyden ja muiden puuhien takia olin ollut vasta kaksi kertaa aiemmin tänä vuonna Stadikan altaassa. Toki voihan sitä mennä kylmemmälläkin ilmalla, jos yhdistää esim. juoksu + vesijuoksu, mutta olen käynyt mielummin silloin salilla. Vesijuoksun voi ajatella menevän noin lähtökohtaisesti siten, että jos käyttää vyötä ja menee todella hiljaa, uimahallissa tulee kylmä 40 minuutin kohdalla, sen jälkeen pitää sinnitellä. Vilu tulee alhaisen sykkeen vuoksi. Uimastadionilla kylmä tulee jo helposti 700m kohdalla, jos on yhtään viileämpi ilma. Kesällä, jolloin on kuuma auringonpaiste, saattaa käydä niin, ettei viileä tule ollenkaan. Tosin silloin on muita haasteita, kuten mahdollisesti paljon porukkaa altaassa, jolloin vyöt ja muu voi olla kiven alla ja voi tulla ruuhkaa, kun osa menee vierekkäin.

Eilen oli aamulla todella lämmin. Kun lähdin uimastadionille ehkä noin klo 11.30, oli jo 25,5 astetta ja aurinkoista. Fillaroidessani sinne tuli jo kuitenkin pilviä. Kävin saunassa ja istuskelin silti nurmikolla klo 13 saakka. Ilma oli jo viilentynyt. Sitten menin vesijuoksemaan. Laitoin becot jalkoihin ja vaahtomuovitassut käsiin ja tallustelin altaaseen. Moni muistaa, että olen pari vuotta sitten kirjoittanut tänne becoista. Niillä meneminenhän on tavallaan eri laji kuin tavallinen vesijuoksu. Siinä saa hyvän pakaratreenin samalla ja ottaa se yläkroppaankin, kun kauhoo käsillä. Yksi naiskaverini, joka itse asiassa altaassa minulle niiden hankkimista suositteli pari vuotta sitten, kun olin telakalla, enkä voinut juosta, sanoo, että ei tartte tehdä salilla kyykkytreeniä, kun on becoilla riittävästi treenannut. Välillä tulee siis niitä käytettyä ja niiden etuna on sekin, ettei tarvitse miettiä, onko vöitä vapaana ja toisaalta myös se, että treeni on sen verran raskaampaa, että syke pysyy pikkaisen korkeammalla, joten minulle ei tule altaassa niin äkkiä kylmä. Isossa 50m altaassa kuten Stadikalla, on sekin hyvä puoli becoilla, että vauhti on kovempi, joten maisemat vaihtuvat tiheämmin ja matkaa kertyy.

Yllätyin eilen siitä, ettei siellä ollutkaan niin paljon porukkaa suhteellisen lämpimästä ilmasta huolimatta. Moni oli ilmeisesti juhannuksen vietossa. Niinpä mitään ruuhkia ei ollut. Se oli ihan leppoisaa tekemistä. Päätin vetää rauhallisesti, hyvällä tekniikalla ilman minkäänlaisia spurtteja, rytminvaihdoksia tai repimistä. Jos latu on vapaa niin se onnistuu aika kätevästi, jos on tilaa tehdä päässä vähän laajempi kaarros niin jopa kurvin voi vetää niin ettei vauhti paljoakaan pysähdy. Becoilla hankalinta on nimittäin se liikkeellelähtö. Vähän sama juttu kuin polkupyörällä. Kun vauhti on päällä, niin se menee kuin itsestään.

Olin päättänyt, että vedän 2000 metriä. Kaikki meni ihan jees kunnes 1250m alkoi tulla vähän viileä. Otin siihen sitten joku 50-100m hieman reippaampaa niin sain tunteen, ettei ole kylmä ja ajatukset muualle. Huomasin selvästi, että keli on nimittäin viilenemässä. Kaikki meni edelleen hyvin. 1800m kohdalla hellehattuinen akka alkoi huutamaan minulle englanniksi. Ihmettelin, että mitä helvettiä, minulleko hän huutaa. Siellä on joku 5-6 tyyppiä hellehatuissa. Vanhoja kääkkiä. Osa tuntuu pitävän jonkinlaista palaveria siellä ja osa on jonkinlaisia kotipoliiseja. Tämä oli eri suuntaan tulossa ja alkoi mussuttamaan minulle. Luuli, että olen ulkomaalainen. Sitten mussutti jotain muuta. Se on huvittavaa, siellä oli ehkä 12 tyypillä becot jalassa ja minä olen ainoa, jolle joku hullu akka alkaa huutamaan. Perustelu oli se, että menen muka niin kovaa. Treenini oli kevyttä pk:ta, ei kovaa. Sanoin hänelle: mene muualle huutamaan saatanan akka. Sen jälkeen vitutti niin paljon, että tein 200m intervallitreenin loppuun. Se oli ikäänkuin polvennostojuoksua tiheällä frekvenssillä. Sen jälkeen menin taas nurmikolle istumaan ja join fantaa.

Kirjoitin sitten kännykällä postauksen Facebookiin, että minulle kävi markovaarat, väitettiin, että treenaan liian kovaa. Illalla ennen Saksa-peliä huomasin, että minua kohtaan oli hyökätty Facebookissa. Siis urheilija ei saanut sympatiaa siitä, että joku kusirunkku huutelee kesken harjoittelua, vaan keskustelu oli kääntynyt pois sairaan yksilön aiheuttamasta häiriköinnistä siihen, että pitää mukamas vesijuosta hiljaa. Siis mitä vittua. Minulla on satojen vesijuoksujen kokemus ja olen becoillakin mennyt toistasataa kertaa. Pelkästään kaksi vuotta sitten menin becoilla ulkona 40 kertaa ja sisällä varmaan 10-20 kertaa. Viime vuonna hieman vähemmän ja tänä vuonna en ole niitä kovin paljon käyttänyt, koska voin nyt juostakin, mutta luulisi nyt, että minä jos joku tiedän, kuinka niitä käytetään. Sehän on vähän sama kuin jos pyöräilijöille tultaisiin mussuttamaan siitä, jos he kulkevat kovempaa kuin jalankulkijat.

Siis ongelma on se, että joku kotipoliisi ei anna ihmisten harjoitella altaassa rauhassa ja tulee huutelemaan niin se ongelma ei olekaan ongelma, vaan se ongelma on se, että minä en mene mukamas riittävän hiljaa. Jumalauta. Sama ajojahti jatkuu, mitä oli Juoksufoorumissa, se on vain siirtynyt nyt muille viheriöille. Keksitään keinoja, millä minua kohti voidaan hyökätä. Se on siinäkin mielessä ihmeellistä, että minulle on äärimmäisen korkea älykkyysosamäärä ja olen erittäin analyyttinen henkilö. Osaan siis harmottaa asioita ja suunnitella taktiikat salamannopeasti. En mene ikinä minnekään summamutikassa, vaan jokainen vesijuoksukin on suunniteltu. Siitäkin huolimatta, vaikka olen suunnitellut, pohdiskellut ja tehnyt parhain käytettävissä olevin tiedoin päätöksen niin siitä pitää tulla heti vittuilemaan. En tajua sitä.

Luulen, että ongelma on suomalaisessa kansanluonteessa. Ihmisille on niin tärkeätä, että muilla menee asiat päin helvettiä, että joka hetki, jolloin on mahdollisuus sivaltaa toista, se pitää käyttää hyödyksi. On se tilanne sitten kuinka puolittainen hyvänsä. Tekisi mieli kostaa ja alkaa vittuilla muille joka asiasta aamusta iltaan, mutta ei huvita. Minua ei oikein kiinnosta tollainen pelleily. Haluan keskittyä positiivisiin asioihin. Onneksi lähden nyt reissuun niin saan ajatuksen vähäksi aikaa pois vittuilijoista. Oon täysin kyllästynyt sellaiseen touhuun.

 

Mainokset