Somen voimaa, persekuvat myyvät

CpgMtcQWAAEXcGV

Kuinka moni muistaa vielä yläasteajat? Silloin piti yht’äkkiä olla kaikilla joku tuote, esim. Levi’s 501 farkut. Ei ollut yhtään käsitystä, miksi ne olisivat paremmat farkut kuin jotkut muut, mutta ne oli pakko saada. Joka ikisen. Aikuisten vapaa-ajassa Fila oli siihen aikaa de facto juppimerkki par excellence. Jokainen itseään kunnioittava henkilö meni tenniskentälle Filan tai Sergio Tacchinin asuissa. Se oli vain ”pakko”.

Tuohon aikaan oli tietysti vähemmän valinnan varaa merkkien ja mallien osalta, koska kauppoja oli vähän, eikä ollut nettikauppaa tai vastaavaa. Joka matkusti paljon, sai hankituksi vähän erilaisia vaatteita kuin hän, joka oli vain kotimaassa. Muistan 80 luvulla ihmetelleeni kuinka paljon Saksassa on kaupoissa tavaraa verrattuna Suomeen ja Floridaan kun mentiin niin se vasta ihmepaikka olikin. Minua pidettiin vähän muita parempina kun sain ostettua vähän erilaista tavaraa kuin mitä muilla oli. Kaikkea ei tosin tajuttu. Kun ostin Floridasta Michael Jordan t-paidan (ostin sen siksi, kun Jordan-paita oli valkoinen kun taas Magic ja Bird paidat olivat harmaita), niin koulussa liikuntatunnilla luulivat Jordanin olevan hammasharja.

Opiskeluaikoina kun tuli lähinnä asioitua vain Stockmanninlla niin suurin osa vaatteistani oli Hugo Bossia. Sama ei kauheasti muuttunut silloin kun olin vaihto-opiskelijana Saksassa, sekin oli aika Bossin kotiseutua. Myöhemmin paljon matkustettuani mukaan tulivat vahvasti amerikkalaismerkit Hilfiger ja Polo Ralph Lauren. Vaatevalikoimani alkoi monipuolistua, eikä minun identiteettini rakentunut yhden merkin mukaan, vaikka tietyllä tavalla joskus 1995 Hugo Bossin toimitusjohtajan haastattelu Kauppalehti Optiossa, olikin hyvin minuun kolahtanut eli tekevät vaatteita heteroseksuaalisille miehille. Eivät tehneet silloin naisille, eikä homoille. Se oli aito porvarimerkki. Mutta tosiaan ajan kanssa huomasin, että valitsen mielummin vaatteita laajasta paletista eri merkkejä, jolloin se kuka olen, rakentuu monista palasista. Minä luon sitä muotia, eikä joku yksittäinen tuotemerkki. Niinpä ostan hyvin monenmerkkisiä vaatteita toivoen tietysti, että ne ovat kestäviä ja laadukkaita (aina ei niin ole).

Vaikka minä olen individualisti ja haluan olla vähän erilainen kuin muut, niin tämä yläastemeininki on silti hyvin vahvasti läsnä yhteiskunnassamme. Vaikka valinnanvaraa on enemmän kuin koskaan ennen, niin yhä useammat ihmiset valitsevat saman vaihtoehdon kuin muut. Epävarmuutta ilmeisesti pyritään välttämään turvautumalla johonkin, joka osoittaa kuulumista samaan ryhmään, tiettyyn porukkaan. Tähän perustunee joku iPhonen tai Skoda Octavian yleistyminen. Tietyissä piireissä sellainen täytyy olla. Sama se on tietyissä vaatteissa. Pari vuotta sitten teineillä piti olla kaikilla Hollisterin vaatteet. En ollut kuullutkaan merkistä ennen. Jos oli vähän dorkamman näköinen teini, minkä näit jossain, niin oli varma, että hänellä oli Hollisterin vaatteet. Nyt muoti lienee mennyt ohitse. Abercrombie & Fitchin on kerrottu Amerikassa kärsivän tästä, että todella suosittu merkki voikin yht’äkkiä menettää suosionsa ja sitten pitää tehdä jotain. Urheiluvälineissä Pumalle on käynyt vähän samoin.

On valtava onni jollekin merkille, jos se pääsee siihen tilanteeseen, että joku tuote myy kuin häkä. Silloin voidaan ottaa hyvää katetta ja kauppa käy. Jostain syystä Havaianas flip flopit ovat mukamas ainoat oikeat varvastossut. Ne maksavat Brasiliassa jotain 11 euroa, mutta Euroopassa tyyliin 26 euroa, koska täällä on varaa maksaa enemmän ja kun sinulla on sellaiset, olet samalla vähän parempi kuin muut tai kuulut ainakin samaan porukkaan kuin ne miljoonat henkilöt, jotka sellaiset joka vuosi ostaa ja olet siis yhtä hyvä kuin he, mutta parempi kuin he, joilla ei sellaisia ole. No itse ostin XXL:n alesta Quiksilverin varvastossut varmaan vitosella. Käytän niitä pari kertaa kesässä, joten minusta aika sama, mikä se merkki on ja sitä paitsi olivat väritykseltään hyvännäköiset.

Kalsareiden valmistuttaminen kaukoidässä on superedullista. Kun laitetaan jonkun premiummerkin teksti isolla siihen kuminauhaan niin värikkäät boxerit myyvät korkeaan hintaan. Emme edes oikein tiedä, miksi pitää olla Björn Borgin, Emporio Armanin, Tiger of Swedenin, Hugo Bossin tai vastaavan merkin kalsarit jalassa, eikä kelpaa joku Jockey tai Hyvon niin kuin ihmisille kelpasi vaikkapa 70 luvulla. Esim. salilla sitä huomaa, että kun suihkusta tullaan niin jokainen laittaa merkkikalsarit jalkaan miettimättä asiaa sen enempää. Eikä se välttämättä tunnu edes siltä, että ostettaisiin mitään kallista, kun ei oikein osata verrata, mitä sellaisten tuotteiden kuuluisi maksaa. Jos ovat keskenään suht samanhintaisia, niin eivät tunnu kalliilta. Kukaan ei osaa verrata valmistuskustannuksiin. Niinpä tuollainen bisnes on aika hyvää niille vaatemerkeille. Saadaan ison katteen lisäliikevaihtoa.

Noissa tapauksissa kuitenkin käy yleensä niin, että on useita merkkejä ja värejä, joita ihmisillä on. On kivakin, ettei vaatekaapissa kaikki ole samanlaisia tuotteita. Kenenkään miehen ole mielestäni ihan pakko ostaa juuri jotkut tietynlaiset kalsarit. Sen sijaan naisilla tilanne on vähän toinen. Heille on tullut sosiaalisen median kuten Instagramin kautta nyt tämä yläasteilmiö. Kun katsoo naisten kuvia niin lähes jokainen nainen laittaa Calvin Klein -persekuvan Instagramiin. Naisilla siis tuntuu oikeasti olevan lähes pakko olla valkoiset tai harmaat Calvin Kleinin alusvaatteet. Tottakai Calvin Klein on legendaarinen merkki ja tunnettu alusvaatteistaan paitsi Paluu Tulevaisuuteen -elokuvasta niin myöskin aika rohkeine mainoskampanjoineen vuosien varrella. Se oli erityisesti joskus 90 luvulla ihan ykkösjuttua sarallaan, mutta silti tämä yllättää. Valinnanvaraa on vaikka kuinka niin jokainen nainen silti haluaa Calvin Kleinin alusvaatteet ja kun ovat sellaiset saaneet hankituksi, niin ne on pakko näyttää koko maailmalle. Vähän sama koskee tai tulee koskemaan Victoria’s Secretin Pink-mallistoa. Jokaisella pitää olla ainakin yksi Pink-huppari tai -shortsit tai jotain, joka päällä poseerata instassa. No onneksi niissä vaatteissa on laajempi valikoima, niin kaikilla ei tartte olla samanlaisia.

Calvin Kleinilla mahdetaan olla tyytyväisiä, mutta tämä herättää muutenkin valtavasti ajatuksia. What if. Joskus aikanaan mietin sitä, että miten on mahdollista, että sosiaalisessa mediassa suositut henkilöt tienaavat niin paljon esimerkiksi yhdestä twiitistä tai yhdestä kuvasta instasssa missä näkyy joku tietty tuote. Naiiviuttani luulin, että ovat ostelleet tuotteet itse tai korkeintaan saaneet ne ilmaiseksi ja se on siinä, mutta totuus on ihan toisenlainen. Jos jollain on miljoonia seuraajia, jotka ihailevat tätä henkilöä, niin silloin jo se, että se henkilö pitää jotain tiettyä vaatetta, on se jonkinlainen laadun tae. Jos joku 50 miljoonaa vuodessa tienaava Kim Kardashian pitää jotain ryysyä niin se on heti hieno, koska Kim ei roskaa pitäisi. Se lisää siis välittömästi myyntiä. Se voi olla muutenkin laadukas tai kivannäköinen vaate, mutta ihmiset eivät välttämättä sitä noteeraa. Merkki tai joku muu syy ei sytytä. Mutta kun se on Kimin päällä nähty, niin moni haluaa samanlaisen heti. Tämä on siis se somen vaikutus ja tärkeä osa nykyaikaista markkinointia. Calvin Kleinin, Applen tai Skodan, ei tarvitse panostaa yksittäisiin somejulkkiksiin, sillä heillä on se kollektiivinen heimo, joka tuotetta markkinoi, mutta monelle muulle merkille ja tuotteella, on tilanne se, että etsitään sitä kultasuonta yksittäisten henkilöiden, mahdollisesti supertähtien kautta.

Tämä on aika jännä ilmiö meidän ajassamme.

Advertisements