Italian maanjäristys ja auttamishalu

Maanjäristykset ovat todella ikäviä luonnonmullistuksia. Niille ei oikein voi mitään, harvoin rakennukset muutamaa poikkeusta lukuunottamatta on rakennettu niitä kestämään ja kun sattuvat hyvin usein yöllä, jolloin ihmiset ovat nukkumassa, niin selviytymismahdollisuudet ovat heikot. Ihmisuhreja tulee. Niin tuli eilenkin Italiassa. Tämähän oli jo toinen katastrofi muutaman viikon sisään, jossa siellä tuli suuri määrä ihmisuhreja. Aiempihan oli junien yhteentörmäys.

Kun järistyksen keskus on tällä tavalla seudulla, jossa on pieniä paikkakuntia, on se samanaikaisesti sekä siunaus että kirous. Ihmisuhreja tulee toisaalta vähemmän, mutta kun jokainen tuntee toisensa, niin se menetys on suurempi. Jokaisella on kuollut tuttavia ja jokaisella on läheisiä kateissa. Se on erittäin ikävä tilanne.

No kaikesta tässä elämässä on pakko jotenkin selvitä ja ihmisten auttamishalu on siellä kova. Ehkä se johtuu juuri siitä, kun yhteisö on tiivis ja ihmiset tuntevat toisensa, niin hätä on suuri ja pyrkivät tekemään kaikkensa, jotta mahdollisimman moni löydettäisiin elossa. Toisaalta kovissa vastoinkäymisissä autetaan myös tuntemattomia. Soda ovat hyviä esimerkkejä tästä. Toisessa maailmansodassa suomalaiset taistelivat yhdessä. Valkoiset ja punaiset yhdessä, samoin maalaiset ja kaupunkilaiset. Samoin esimerkiksi WTC:n kaksoistornien sorruttua New Yorkin terrori-iskujen jälkeen samoin kuin Thaimaan tsunamin jälkeen ihmiset löysivät itsestään auttamishalun ja antoivat tuntemattomille ruokaa, juomaa ja vaikkapa kengät jalkoihin. Se myötätunto tulee silloin, kun hätä on suurin.

Tänään Hesarissa oli pari sivun juttu otsikolla Tukea tuntemattomille. Siinä kerrotaan mm. nuoresta naisesta, joka oli perustanut Facebook-ryhmä, joka auttaa yksinäisiä lapsia. Innostuksen hän oli saanut siitä, kun oli lukenut surullisen tarinan lapsesta, jonka syntymäpäiväjuhliin ei ollut tullut yhtään vierasta. Tämä Eveliina Söderström kertoo auttaneensa aina. Jo toisella luokalla koulussa hän oli ottanut yksinäisen tytön mukaan kaveriporukkaansa.

Kaikki eivät pysty tällaiseen myötätuntoisuuteen. Olen hyvin saanut huomata esimerkiksi Juoksufoorumilla sen, kuinka toisille pahaatahtovia osa ihmisistä on. Sitä aina miettii, että pitääkö heitä Siperia opettaa, ts. pitääkö heidän joutua sotaan tai onnettomuuteen, jotta siitä tokenisivat ja muuttuisivatko vai ovatko he tavallaa pilalla, eikä mikään heihin tehoa. Pyrkivät keksimään keinoja, millä toisten elämästä tulee hankalampaa ja/tai pyrkivät olemaan toisia kohtaan ilkeitä ja pahansisuisia sen sijaan, että keskittyisivät siihen, että he itse ja muut voisivat kehittyä siinä mitä ovat tekemässä eli juoksemassa. Merkillinen juttu, emmekä saa mitään lopullista vastausta ennen kuin he ovat joutuneet vastoinkäymisiin.

Hyvä kuitenkin, että auttamishaluisia ihmisiä on kuten nyt siellä maanjäristysalueella.

Advertisements