Uusi Apple Watch

compare_large

Moni katteli viime viikolla iPhone-uutuuksien julkistusta. Minä en, minua eivät iPhonet kiinnosta. Pienemmälle huomiolle jäi Apple Watchin uusi malli, jossa on jotain mielenkiintoista, mikä pitää huomioida. Siinä on nimittäin GPS!

Olen pitkään miettinyt älykellojen mielekkyyttä. Ok, kello voi olla mielestäni ihan hyvin digitaalinen. Itsekin olen välillä niin laiska, että kävelen sykemittarin kello kädessäni, enkä rannekello ranteessani. Niinpä minulla voisi olla ihan hyvin smartwatch, mutta tähän mennessä olen miettinyt, mitä lisäarvoa älykellosta sitten minulle tulisi. En ole oikein keksinyt mitään järkevää syytä hankkia sellaista. Sen sijaan olen oikeasti miettinyt sitä, että pk-lenkeillä riittäisi kello, jossa on GPS. Siis kun ei sitä oikeasti tarvitse kuin ajanoton ja matkan. Jotain intervalleja jos tekee, saattaa ottaa mukaan sykevyön ja siinä tällaiset mittarin lisäominaisuudet tulevat oikeuksiinsa, mutta suurimmalla osalla lenkeistäni en käytä sykevyötä, enkä merkkaa lenkin jälkeen mitään muuta ylös kuin sen, kuinka pitkän matkan juoksin ja kauanko siihen kului aikaa. Niinpä olen kaipaillut kelloihin GPS-ominaisuutta. Silloin minun ei tarvitsisi pitää Garminia mukana ollenkaan tai muistaa huolehtia aina, onko se ladattu, kun voisin mennä juoksemaan älykello kädessäni.

nike_large

Apple tekee yhteistyötä Niken kanssa ja kellosta tulee kokonaan Niken kellolta näyttävä Nike+ versio. Tämä voi ihan hyvin johtaa siihen, että moni varsinkin ns. hobbykuntoilija, ei välttämättä hanki mitään Garminia, Suuntoa tai Polaria enää ollenkaan, vaan kaikki urheilutoiminnot ovat riittävällä tasolla älykellossa. Tuo uusi Apple Watch on vesitiiviskin 50 metriin, joten uintikin onnistuu.

Jännä nähdä nyt, millä aikavälillä muutkin valmistajat alkavat laittaa GPS:n älykelloihinsa.

Lisätietoja: http://www.apple.com/fi/watch/

Mainokset