Spartathlon-ultrajuoksu

Tätä kirjoittaessani parhaat urheilijat ovat jo saapuneet maaliin, mutta mistä Spartathlonissa on oikein on kysymys.

Muistatteko Feidippidesin, joka juoksi Marathonista Ateenaan ilmoittamaan persialaisista saavutetusta voitosta Marathonin taistelussa ja perille saavuttuaan lyhistyi ja kuoli? Tästä historioitsija Herodotuksen kertomasta tarinasta syntyi myöhemmin marathon-juoksu. Kuinka ollakaan, Feidippides ei ollut ensimmäistä kertaa juosten viestiä viemässä, vaan jo tätä aiemmin hän oli juossut 246km matkan Spartaan hakemaan apua ko. sotaan persialaisia vastaan. Herodotuksen mukaan hän saapui perille seuraavana päivänä.

80 luvun alussa neljä brittiläistä ilmavoimien upseeria halusi selvittää, voiko tarina olla totta ja juoksivat tuon matkan. Seuraavana vuonna eli 1983 kilpailu järjestettiin ensimmäistä kertaa ja voittajana selviytyi Yannis Kouros ajalla 20.29.04. Seuraavana vuonna mies laittoi vielä paremmaksi ja juoksi ajan 20.25.00, joka on yhä reittiennätys. Vertailun vuoksi tänä vuonna voittoaika oli 23.02. Kouros juoksi Spartathlonin neljästi voittaen joka kerta ja nuo neljä tulosta ovat kilpailun kautta aikojen nopeimmat ajat. Lisäksi hän rakensi taloja, rustasi runoja ja nukkui äärettömän vähän. Poikkeuksellinen henkilö. Ekan voittonsa aikana hän oli 28 vuotias, joten se on myytti, että ultraajat olisivat vanhoja ukkoja, joilla ei tossu enää kulje ja on nylkättävä.

Olen ollut lenkillä äkkisältään laskettuna yhdeksän suomalaisen Spartathlon-kilpailijan kanssa. Heistä kahdeksan on tullut siellä maaliinkin. Tämän vuoden kisassa oli mukana neljä juoksijaa, joiden kanssa olen lenkkeillyt. Se oli yksi syy, minkä vuoksi kisan liveseuraaminen kiinnosti. Kyllä ko. kilpailu muutenkin nykyisellään kiinnostaa. Aiemmin ei. Minusta se vaikutti jotenkin hölmöltä tapahtumalta, enkä tajunnut oikein filosofiaa. Minulla oli jotenkin sellainen mielikuva, että sinne lähdetään melko löysästi hölkkäämään ja sinnittelemään raatobussin edellä. Mielikuvani oli täysin väärä.

Ensinnäkin täytyy todeta, että ei ole mikään helppo nakki päästä tuota matkaa läpi, varsinkaan jos on kuumat olosuhteet. Toki kuumuutta vastaan on melko helppo harjoitella, mutta se on kuitenkin 246km ja mitä hyvänsä voi tapahtua. Vaikka olisi kuinka hyvin harjoitellut, niin jalat, maha tai kroppa jotenkin muuten voi pettää. Maaliinpääsy ei ole koskaan kirkossakuulutettua. Se on tavallaan mielenkiintoista siinä. Toinen mielenkiintoinen asia on se kokemus. Olen joskus miettinyt, että millaista se on juosta siellä yksin pimeässä rättiväsyneenä ja millainen fiilis on, jos sattuu pääsemään maaliin. Niinpä ei ole yhtään poissuljettua, että joskus osallistuisin. Ei ole niin, että erityisesti haluaisin osallistua tai että tapahtuma olisi Bucket listilläni, mutta on mahdollista, että joskus tuon juoksen. Jos niin käy ja jos pääsen maaliin, niin jättäisin sen yhteen kertaan. Täytyy myöntää, etten oikein ymmärrä niitä, jotka hurahtavat kisaan niin, että käyvät siellä joka vuosi. Seppo Leinonen juoksi 15 kertaa maaliin, Ari Mustala on osallistunut 21 kertaa. Toki kunnioitusta herättäviä suorituksia, mutta onhan niitä kisoja muuallakin.

Noora Honkala on nimi, joka kannattaa laittaa muistiin. Hän on kehittynyt nuorena naisena valtavan paljon parin vuoden sisällä. Hän alkaa olla ehdottomasti paras suomalaisnaisultraaja ja voi tehdä lähivuosina tuolla todella kovan ajan.

Tämä siis positiivista ylistysviestiä. Negatiivisena Spartathlonissa lienee kreikkalaiset sekavat järjestelyt, joten aina ei tiedä miten asiat ovat ja toinen negatiivinen seikka on ne maaliinpäässeiden todella järkyttävän kornit tatuoinnit. Se on kuin karja olisi laitettu teuraalle ja lyöty kinkkuun leima. Mieti siis kahdesti, onko osallistuminen sen väärtiä tai jos osallistut niin neuvottele optio kieltäytyä tatuoinnista. Toki patsaalle pääseminen ei ole itsestäänselvyys kuten olen todennut, joten jokainen maaliintullut on siinä tapahtumassa voittaja ja ansaitsee mahdollisuuden riipaista oikein kunnon kännit.

Mainokset