Aleppo ja islam

Käsittelin marraskuussa 2013 Aleppoa. Kirjoitin, että Aleppo tarvitsee paloautoja. Silloin siellä oli jo sota käynnissä ja paloautot sekä ambulanssit loppu. Sen jälkeen tilanne on pahentunut paljon. Syyrian sodassa on yli 300 tuhatta ihmistä kuollut ja Aleppo on tarkoitus pommittaa tuusan nuuskaksi. Muutama päivä sitten Syyrian presidentti sanoi CNN:n haastattelussa, että pommittaminen on tärkeä ponnahduslauta eteenpäin,  jotta sota päätyisi hänen voittoonsa. Venäjä luonnollisesti tukee tätä kehitystä. Ei heitä haittaa se, jos siviilejä pommitetaan. Jo Stalin aikanaan sanoi, että yksi ihmisuhri on tragedia, miljoona on vain tilastoa. Tämä on heidän mentaliteettinsa. En oikein enää edes tiedä, voiko Aleppoa auttaa. Jotenkin vain tuntuu, että kaupunki tuhotaan lopullisesti, ihmisiä kuolee valtavasti ja joskus satojen vuosienkin päästä kerrotaan, että sellainenkin paikka oli olemassa. Näin on tapahtunut historian saatossa monta kertaa ennenkin. Herääkin kysymys, kuinka päädyimme tähän tilanteeseen?

Olen aina aiemmin jokaisessa konfliktissa pystynyt valitsemaan puoleni heti ja samanaikasesti voinut muodostamaan käsityksen siitä, kuinka ongelma voidaan ratkaista. Tämä koskee esim. Kylmää Sotaa, Persianlahden sotaa tai vaikkapa Balkanin kriisiä. Apropos, Balkan. Kun Ahtisaari oli neuvottelemassa Milosevicin kanssa ja kun NATO valtuutettiin tekemään ilmaiskuja niin olin siihen aikaan lentoyhtiössä töissä. Meillä oli yhdenkin kerran workshop hotellissa ja kongressitiloissa, jotka sijaitsivat entisen, kylmän sodan aikaisen amerikkalaisen lentotukikohdan alueella. Silloin saatoin olla esim. hississä samaan aikaan amerikkalaisten kanssa, jotka olivat lähdössä jonnekin Serbiaan pommittamaan. Se oli aika jännittävää aikaa ja vaikka se mahdollisesti aiheutti siviili-ilmailulle pieniä häiriöitä lentokentän toiminnan vilkastuessa, niin kaikilla oli sellainen käsitys, että olemme kaikki ns. oikealla asialla. Sodan pitää loppua ja rauhan pitää tulla. Esim. Bosniassa tapahtui hirveitä asioita, mutta lopulta rauha koitti.

Nyt tilanne on erilainen. Luulimme 2011 Arabikevään olleen hienoasia. Kun olin Zürichissä valmistautumassa maratonille, tuli uutisia siitä, että Ranska on mukana Libyassa ja Gaddafi kukistuu, Tahrinin aukiolla tapahtui asioita jne. Tunisiassa vaihtui valta ja Syyriassakin alettiin kapinoida. Ajateltiin, että kun diktaattorit kukistuvat, niin Pohjois-Afrikkaan ja Lähi-idän alueelle tulee demokratia. Ajateltiin, että kenties tämä johtaa pidemmällä tähtäimellä jopa Saudi-Arabian tai Iranin muuttumiseen. Kaikki meni kuitenkin mönkään. Nämä diktatuurit olivat maallistuneita ja kun tuli uusi valta, niin ääri-islamilainen suuntaus vahvistui. Ihmisten vapaus päättää omasta tavastaan elää on kaventunut. Uskonto määrää tavat ja normit nyt liian monessa paikassa, ihmisiä syrjitään ja tapetaan. Jopa Turkissa on suuntaus mennyt kohti islamilaista valtaa.

Kaikista uskomattominta on tietysti se, että ISISin annettiin syntyä. Minusta tuntuu, että kaikki diktatuurien vastaiset voimat katsottiin hyväksi, joten tuettiin kaikenlaisia kapinallisia ja sekasortoisessa tilanteessa pahimmat heistä käyttivät tilanteen hyväkseen ja loivat tuon kalifaatin. Seuraukset ovat olleet aivan hirvittävät. Harva meistä edes pystyy kuvittelemaan mitään niin epäinhimillisen kauheata, mitä tuo ISIS on ollut. Samalla se on tuonut neuvottomuuden tilanteen. Ei oikein edes tiedetä, mitä kaikkia osapuolia noiden maiden kriiseissä ja kahakoissa on, eikä varsinkaan tiedetä, ketkä nyt ovat niitä hyviksiä. Niinpä on todella vaikea löytää ratkaisua ko. tilanteeseen. Tai ainakin minulle on vaikeata käsittää, kuinka voisimme asian ratkaista. Ehkä se on jollekin toiselle selkeämpi tilanne?

Lopulta se ongelma taitaa olla islamissa. Jos katsoo historiaa niin kristinuskossa oli myös sotaisa aikansa, jolloin ihmisiä katsottiin vääräuskoisiksi, eikä oltu suvaitsevaisia. Kirkon, varsinkin roomalaiskatolisen kirkon rooli ja valta oli hyvin merkittävä. Samalla valtaosa ihmisistä olivat köyhiä, jolloin he tarrautuivat uskontoon ja kirkkoon toivon vuoksi. Nyt tilanne on muuttunut. Länsimaat ovat kehittyneet, hyvinvointi ja elintaso ovat nousseet, joten meillä ei ole enää samanlaista tilausta uskonnolle ta kirkolle. Myöskin ihmisten koulutustason nousu on johtanut siihen, että kirkon ja uskonnon painoarvo on vähentynyt. Yksilöiden oikeuksia ja mahdollisuuksia on korostettu varsinkin viimeisen sadan vuoden aikana. Me saamme elää kukin niinkuin tahdomme. Meitä ei määrätä tai sorreta. Kaikkialla tilanne ei ole yhtä hyvä.

Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan arabimaissa ongelmana on juuri tämä uskonnon valta ja muiden kohtelu vääräuskoisina. Jopa muslimit keskenään pitävät toisia ryhmiä vääräuskoisina. Eivät pelkästään siis sorra kristittyjä tai ateisteja, vaan sunnit sortavat shiioja ja toistepäin. Jesidit ovat sorrettuja, mutta myös sortajia, kun eivät pidä ketään muita ei-vääräuskoisina kuin itseään. Jopa sorretut kurdit ovat myös sortajia ja tekevät mm. uskonnon varjolla kunniamurhia. Jotenkin sitä alkaa miettiä, että onko siellä yhtään ainoata ryhmää tai ihmistä, joka ei olisi jossain määrin sortaja. Jopa leluja Aleppoon vievä julkisuuden henkilö osoittautui tyypiksi, joka sortaa toisia muslimiryhmiä vihapuheilla.

Katsoin eilen A-Studiota, jossa oli vieraana Martti Ahtisaaren CMI-toimiston Irak-asiantuntija Hussein al-Taee. Hän oli haastattelussa kuin kuka tahansa meistä. Okei, tummempi tukka ja tummemmat silmät uin valtaosalla suomalaisista, mutta hän puhui täydellistä suomea, eikä hänellä ollut mitään sellaista merkkiä, josta olisi voinut päätellä hänen kuuluvan johonkin uskontokuntaan. Sama koskee esim. Hetemajn sisarusparvea. Ei kukaan tiedä päältäpäin katsottuna, että he olisivat muslimeja, koska he ovat kuin me. Eurooppalaisia ja suomalaisia. Mietin, että olisiko tilanne ollut sama, jos haastattelussa olisikin ollut naispuolinen al-Taee. Olisiko hän näyttänyt kuin yhdeltä meistä vai olisiko hänellä ollut huppu päässä. Olisiko ylipäätään mahdollista, että naispuolinen al-Taee ikinä voisi kouluttautua tai päätyä televisioon asiantuntijana.

Pitävät he siitä tai eivät, niin ainoa asia, mitä me voimme ja mitä meidän pitää viedä lähi-itään, on maallistunut, tasa-arvoinen kulttuurimme. Länsimaat ovat hyviä maita elää sen takia, että täällä on miehet ja naiset tasa-arvoisia ja sen takia, koska täällä ei syrjitä ketään uskonnon vuoksi, kun sillä uskonnolla ei ole minkään valtakunnan roolia. Jokainen saa uskoa tai olla uskomatta, mutta se ei vaikuta sen enempää.

Eli meillä on kaksi vaihtoehtoa. Joko odotamme, että tappavat siellä kaikki toisensa tai sitten menemme niihin neuvotteluihin ja sanomme, että tämä touhu ei enää vetele. On syynsä miksi Eurooppa on rikkaampi kuin heidän alueensa pl. öljyvaltiot ja yhtenä syynä on rauha. Muina syinä voidaan mainita mm. koulutus ja tasa-arvo sekä uskonnon ja kirkon merkityksen ja vaikutusvallan lasku. Okei on muitakin syitä, kaikkia kortteja ei ole jaettu tasana, mutta siitäkin huolimatta. Jos ja kun uskonto ei määrää ihmisiä, vaan heille annetaan mahdollisuus elää maassa, jossa on rauha ja jossa satsataan jokaisen koulutukseen, niin silloin elintasokin muodostuu korkeammaksi kuin mikäli näin ei ole. Muussa tapauksessa kärsimykset jatkuvat ja meidän rooliksemme jää vain pohtia kuinka paljon pakolaisia voimme ottaa vastaan.

Loppuun voisi vielä todeta, että eilisessä Efter Nio -ohjelmassa oli vieraana jonkinlainen onnellisuusvalmentaja, joka oli aikanaan Tshernobylin räjähdyksen aikana ydinfyysikkona tuossa ydinvoimalassa. Tapahtuman jälkeen hän muutti ammattiaan. Hän sanoi, ette mikään ole sataprosenttisesti hyvä tai huono asia. Esim. ydinvoimalaonnettomuudestakin on syntynyt hyvää, kun energiastrategiaa on katsottu uudella tavalla tulevaisuutta silmällä pitäen. Kun tuohon peilaa, niin ehkä Aleppon synkkään tilanteeseenkin saadaan valoa ja se on valo on tämä, minkä mainitsin: Islamin pitää maallistua. Siinä toiveessa on hyvä elää.

Mainokset