Ed Whitlock – teräsvaari

Facebookin kautta tuli eilen linkki uutiseen, jossa kerrottiin Ed Whitlockin juosseen 85 vuoden iässä Toronton maratonin 3.56. Se kuulostaa tietysti kovalta ja uskomattomalta suoritukselta, mutta itseasiassa hän on tehnyt vielä paljon huikeampia juttuja.

On siis sopiva hetki käsitellä miehen edesottamuksia, jotta asiaan perehtymättömät saisivat kuvan siitä, minkälainen inspiraation lähde hän on ja voisi olla yhä useammalle keski-ikäiselle tai ikääntyvälle juoksijalle. Mies oli juossut Englannissa lukioaikoinaan ja pärjännyt, mm. maastojuoksussa. Kun hän muutti Kanadaan, hän lopetti juoksemisen ja aloitti sen uudelleen vasta nelikymppisenä. 48 vuoden iässä hän teki maratonennätyksensä 2.31. Ei tämä nyt vielä mitään.

Paljon uskomattomampia, suorastaan huikeita ovat hänen suorituksensa vanhemmalla iällä. Runnersworldin artikkeli ja Wikipedia-sivu antavat hyvää informaatiota koskien tätä. Jos otetaan esim. pelkästään maraton käsittelyyn, niin hänen ennätyksensä ovat huikeat. 73-vuotiaana hän juoksi 2.54 ja vielä 80-vuotiaanakin 3.15. Naiset ja herrat, siinä on tekemistä. Tehkää perässä.

Wall Street Journalin mukaan hän on kärsinyt toistakymmentä vuotta polvivammasta ja lääkäri oli jo silloin 15 vuotta sitten sanonut, että juoksut on juostu. Ed ei ole uskonut ja ennätyksiä syntyy. Hän ei käytä mitään valmentajaa tai fysiota. Ei noudata mitään ruokavaliota tai ota mitään lisäravinteita. Hän ei myöskään käytä mitään gps:n kaltaisia laitteita, eikä kuuntele musiikkia.

Treeninsä hän tekee juoksemalla pientä lenkkiä hautausmaalla. Lenkki on kuulemma hyvä, kun se tarjoaa kuumalla varjoa. Ed treenaa sekä kuumalla että kylmällä. Jos polvi kenkkuilee, niin hän ei treenaa, vaan lepää. Hänen mukaansa lepo on ainoa hoito.

Minusta kaikista hauskin juttu se on seuraava sitaatti tuosta Wall Street Journalin artikkelista:

“I don’t do it for my health. I do it just to be able to compete well.”

En voisi olla miehen kanssa enempää samaa mieltä. Nyt Toronton maratonillakin miehen tavoite oli juosta alle 3.50, mutta kova alkuvauhti kostautui. Vielä vanhemmallla iälläkin miehellä on siis urheilijan mieli. Hän haluaa tehdä hyvän suorituksen ja on pettynyt, jos jää tavoitteistaan. Kuten sanottua: hän treenaa juostakseen hyvin kilpailussa. Ei sen takia, että se olisi hyvää terveydelle. Terveyden vuoksihan voisi kuntoilla mitä hyvänsä, ei silloin tarvitse kilpailla. Voi tehdä muutaman kerran viikossa erilaisia lajeja, se edistää terveyttä. Sen sijaan, jos satsata juoksuun ja yrittää harjoitella sitkeästi vammoista ja epäonnistumisista huolimatta, niin silloin sitä tehdään sen vuoksi, että kilpailut menisivät mahdollisimman hyvin.

Mitä tarinasta nyt sitten opimme, kun alussa sanoin, että se on rohkaiseva? No ensinnäkin sen, ettei koskaan ole liian myöhäistä. Ei ole niin, etteikö voisi tehdä itselle hyviä suorituksia ja yrittää parhaansa, vaikka ikää olisikin kertynyt. Toinen opetus on se, että kellään ei ole kyllä mitään perusteita juosta maratonia yli neljään tuntiin. Jos Ed viitsii, niin mikset sinä viitsisi. Harjoitella siis. Harjoittele sen vuoksi, että kilpailu menisi hyvin.

Mainokset