Lindtmanin lista on kummelimeininkiä

Jälleen kerran demarit tai tässä tapauksessa kaksi Anttia, kaksi toheloa onnistuivat saamaan itsensä naurunalaisiksi. Modernina aikana oikeastaan vain Lipposen puoluejohtaja-aikana heillä oli touhu asiallista, kaikissa muissa tapauksissa saadaan aina jotain uskomatonta sähellystä aikaiseksi. Sanonta ”jos hän ei olisi niin tyhmä, hän ei olisi demari” -tuntuu pätevän aina.

Jos ette kaikki ole seuranneet uutisia viime päivinä niin kertaan tässä vielä äkkiä, mistä Lindtmanin listassa on kysymys. SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman on siis toimituttanut noin vuoden ajan aina ennen eduskunnan täysistuntoja puhemiehistölle listat sopivista puhujista, siis demarikansanedustajista, joille puhemiehet saisivat antaa kysymysvuoron. Tämä on täysin epänormaalia toimintaa, demokratiaa halveksuvaa ja joidenkin asiantuntijoiden mukaan jopa perustuslain vastaista. On normaalia, että puolueet valitsevat ensimmäisen puhujan, mutta tämän jälkeen edustuksellisen demokratian pelisääntöjen mukaisesti kuka tahansa kansanedustajista saa osallistua keskusteluun. Lindtman yritti puuttua tähän ja määrätä keskustelua ylhäältäpäin. On sanottu, että tämä on ollut historiassa vasemmistopuolueiden tapa toimia, osa puoluekuria, mutta joka ei ole nykypäivää. Herää siis kysymys miksi mies niin teki ja mitä seurauksia tällä on.

Antonio García Martínezin näkemys kielestä kirjassa Chaos Monkeys (vapaa suomennokseni):

Kieltä ei keksitty tiedottamiseen, vaan harhaanjohtamiseksi… Niinpä parhaita pettäjiä kutsutaan sanavalmiiksi, kun saavat kuulijat ja lukijat rakastumaan ajatuksiin, joita heidän päihinsä laitetaan. Se on olennainen askel, joka saa miehet kirjoittamaan suuria shekkejä, naiset riisumaan vaatteensa, ja väkijoukon lukemaan ja toistamaan, mitä olet ajatellut. Kaikki vain sanojen avulla: ajatuksen meemit sidottuina yhteen kieliopilla ja hyvällä  maulla. Hämmästyttävää kun sitä ajattelee.

Hyvät puhujat ovat siis politiikassa kullanarvoisia. Demareiden piiristähän on alkanut kantautua viestiä siitä, että Antti Rinteen huono ulosanti ja sitä kautta huonot onnistumiset mm. vaalikeskusteluissa, olisivat jopa syy puheenjohtajavaihdokselle. Hänen pallinsa jo ns. tutisee. Niinpä voidaankin ajatella, että Lindtman yritti tällä tempullaan parantaa demareiden asemaa valitsemalla parhaat puhujansa. Tämä on jopa saanut eduskunnassa ymmärrystä. Sellaisiakin kommentteja on nähty, joissa on mainittu, että asiat keskustelevat, eivätkä ihmiset ja jos valitaan parhaat keskustelijat, syntyy paras debatti. Toisaalta silloin mennään taas siihen puoluekuriin ja keskustellaan vain puolueen virallisesta linjasta, eivätkä kansalaiset pääse oman kansanedustajansa kautta osallistumaan keskusteluun.

Mitä tämä sitten vaikuttaa heille, jotka olivat listoilla ja heille, jotka eivät niissä olleet? Ulosjätetyille tulee varmasti melkoisen ulkopuolinen fiilis. Voivat ajatella, että heitä pidetään joko liian tyhminä tai liian huonoina puhumaan. Luulen, että heidän luottamuksensa ryhmän johtoa kohtaan rapisi. Entäpä sitten ne harvat valitut. Heistä muodostuu kuva, että he olisivat jonkinlaisia puoluejohdon lemmikkejä ja kenties valittu puhumaan ilman omaa ansiotaan. Se on jonkinlainen karhunpalvelus sekin. Kuka haluaa päästä puhumaan säälistä.

En tiedä Antti Lindtmanista juuri mitään, mutta hän näyttää jossain määrin epäluotettavalta. Hänessä on jotain sellaista puliveivarimaista olemusta kuten vaikkapa Lasse Männistössä. Ihmettelen, jos tämä ”skandaali” ei nyt vaikuta hänen asemaansa puolueessa. Antti Rinteeltä siis lienee ainakin yksi haastaja poissa – toistaiseksi. Muutenhan tämä on vain hupaisaa viihdettä. Täytyy jälleen kerran ihmetellä kansan tyhmyyttä, kun he yhä aina uudelleen ja uudelleen äänestävät sosiaalidemokraatteja. Itse luulin jo keväällä 1987, että demareiden taru on ohi.

Advertisements