Pohjelaite T-Stand hankittu

PSX_20161114_102118.jpgMuutama päivä sitten lupasin kehonhuoltouutisia ja tässä niitä nyt sitten tulee. Kuten olen aiemmin sanonut, niin pohkeeni ovat tuntuneet heikoilta ja oikea akillesjänteeni on temppuillut. Joku aika sitten aloitin pohkeiden vahvistamisen ja juoksutauon on ollut määrä hoitaa akillesta. Sen lisäksi on ollut tarkoitus tehdä pohjevenytyksiä. Akillesjänne onkin tullut jossain määrin paremmaksi. Siinä missä toissa lauantaina kokeilin kevyttä n. 10km lenkkiä ja se jänne kipuili aika paljon, niin viime viikolla juoksin matolla hitaan 10km torstaina, la ulkona todella hitaan 10km ja eilen matolla vielä hidasta 20km eli 40km. Ja kun akillesjänteeseen koskee, niin se ei saa enää ”hyppäämään kattoon”. Normaali se ei vielä ole, mutta parempi.

Kaikki kivet pitää kääntää ja maanantaina sain kokeneelta juoksijalta salilla vinkin laitteesta nimeltään T-Stand. Hän kehui ko. laitteen ratkaisseen monen juoksijan ongelmia. Päätin ottaa selvää, mistä on kysymys. Menin kotiin ja googletin. Luin laitteesta ja päätin, että tuo n. 70 euron investointi olisi järkevä. Jos se oikeasti auttaa, koska fakta on se, että minulle on tyyliin aina sanottu, että pohkeeni ovat kireät ja monet ongelmat saattavat pohjimmiltaan johtua siitä. Valmistajan mukaanhan T-Stand auttaa akillesjänteiden lisäksi mm. plantaarifaskiitti-, takareisi-, pakara-, alaselkäongelmissa jne., joten investoinnin mahdollinen upside on suuri, downside pieni.

T-Stand on siis pohjevenytyslaite. Niitä on kolmea erilaisia kuten valmistajan sivuilta voi lukea. Nämä ovat kotikäyttöön sopiva, toimistolle sopiva (käytetään ilmeisesti kenkien kanssa) ja kuntosaliversio. Kotikäyttöön suunniteltuja on saatavilla valkoisena ja harmaana. Valitsin valkoisen ja tilasin laitteen tiistaina. Niitä myy moni liike verkossa, enkä nyt viitsi tässä mainostaa, mistä minä sen tilasin. Totean vain sen, että lauantaina iltapäivällä tuli tekstiviesti, että paketti olisi postin pakettiautomaatissa. Päätin hakea sen juoksulenkkini yhteydessä. Niin tein ja lenkkini loppuvaiheessa kurvasin K-Supermarketiin, näppäilin koodin automaattiin, sain paketin ja juoksin kotiin.

Paketti oli huomaamaton valkoinen ja kun sen avasi, niin laite oli siellä suoraan sisällä, ts. olivat fiksusti säästänyt pakkauskuluissa, kun sitä ei oltu pakattu mihinkään kiiltäväpahviseen myyntipakkaukseen. Itseasiassa paketti oli kuin joku noname-tietokonenäppäimistö 15 vuotta sitten. Valkoista pahvia, eikä mitään tekstiä. No okei, oli siinä yläreunassa valmistajan tarra. Kun otettiin paketista pois, niin huomasin, että laitteessa ei ole mitään kokoamista, sillä se koostuu tasan kahdesta metalliosasta. Ylläolevasta kuvasta voitte havaita, että siinä on metalliosa, joka toimii tukena ja se voidaan asettaa neljään eri kohtaan. Äärioikealla oleva on loivimmassa kulmassa ja muut sitten jokainen hieman jyrkempi.

Tein viikonlopun aikana 3×3 minuuttia sillä toiseksi loivimmalla. Kaikista loivin tuntui olevan vähän liian loiva ja muut taas liian  jyrkkiä tässä vaiheessa, kun pohkeeni ovat aika jäykät. Lyhyen kokemuksen jälkeen laite tuntuu järkevältä. Siinä voi seistä vaikka samalla kun katsoo televisiota ja kun sellainen on olemassa, niin sitä tulee käytettyä. Ihan eri tavalla tulee siis venytettyä kuin joku satunnainen muutaman sekunnin venytys seinää vasten.

Yksi asia mikä vähän ihmetytti oli se, ettei paketissa ollut mitään ohjeita. Siinä oli vain 2kpl yhden liuskan mainoksia, joita ilmeisesti voi antaa kavereille ja tehdä tällä tavalla tuotetta tunnetuksi. No ei se mitään, Internet on olemassa, joten aion katsoa, josko youtubessa olisi jotain videoita. Perusvenytys on toki hallussa, mutta voihan olla, että laitteella voi tehdä jotain muutakin.

Se kokenut maratoonari on muuten melko hyödyllinen tuotteen valmistajalle. Puskaradio toimii. Hän on ostanut yhden sekä tänne että etelän asunnolleen, lisäksi antanut yhden veljelleen. Samoin hän sai minut ostamaan laitteen ja ties kuinka monelle muulle juoksijalle suositellut ja he ovat hankkineet. Akillesjänteet vaivaavat suurta osaa juoksijoita ja jokainen haluaa löytää jonkun keinon, mikä auttaisi.

Tulen myöhemmin raportoimaan miten pohkeeni ja akillesjänteeni edistyvät.

Advertisements