Pohjakosketus

Huuhkajien yhteydessä on puhuttu nyt, että olisi tapahtunut pohjakosketus. Asiaa on hyvä selventää, jotta voidaan pohtia, onko sellainen tapahtunut ja jos on niin ollaanko nyt alimmassa pisteessä vai ollaanko jo menossa ylöspäin?

Oman toistaiseksi käytettävissä olevan elämänkokemukseni mukaan pohjakosketus tapahtruu silloin, kun eväät on ns. syöty, ts. henkilö tai joukkue ei tiedä, mitä pitäisi tehdä, jotta se pääsisi eteenpäin kohti parempaa huomista. Luulin aikanani, että se oli pohjakosketus omassa elämässäni, kun sairastuin sydänlihastulehdukseen, mutta ei se ollut. Siitä oli hyvin selkeä toipumispläni, kun tiesin, mikä minussa oli vikana. Paljon vaikeampia ovat sellaiset tilanteet, jossa tietää olevansa sairas, mutta ei tiedä mikä on vikana ja mikä auttaisi parantumaan. Sellainenkin jakso tuli koettua 2014 keväästä eteenpäin puolitoista vuotta.

Pohjakosketuksia voi tulla monesta syystä. Jollain parisuhde voi olla umpikujassa, jollain voi olla pitkittynyt työttömyys, jollain voi olla käsissään häviävä jalkapallojoukkue. Onko siis tämän perusteella Huuhkajat kokenut pohjakosketuksen ja onko se yhä pohjalla vai matkalla ylöspäin? Se pohja voi nimittäin olla pitkäkin, jos tulee vaikkapa mielenterveydellisiä ongelmia tai ei vain yksinkertaisesti löydä niitä avaimia, millä pääsisi eteenpäin.

Väitteeni on, että pohja on saavutettu ja nyt ollaan matkalla jo ylöspäin. Mixun kauden loppuvaiheessa pelaajat menettivät itseluottamuksensa. He eivät uskoneet itseensä, eivätkä toisiinsa joukkueena. He kuvittelivat (koska Mixu sitä oli jatkuvasti toitottanut) ettei menestytä, koska pelaajat eivät ole riittävän hyviä. Nyt tilanne on muuttunut. Joukkueessa näkyy sitoutuneisuutta ja uusia johtavia pelaajia on noussut esiin. Se on merkki siitä, että ollaan menossa eteenpäin. Toki pistepussi näyttää heikkoa, joten voisi kuvitella, että olemme pohjalla, mutta toisaalta Suomelta on nähty hetkittäin erinomaista peliä. Islanti-pelissä ensimmäinen jakso ja Ukraina-pelissä toinen jakso olivat erinomaisia. Joukkue pelasi rohkeasti ja jaksoi prässätä.

Olen siis sitä mieltä, että media katsoo nyt vääriä asioita. On toki mahdollista, ettei Backella rahkeet riitä saamaan Suomea menestymään. Toisaalta herää kysymys, onko meillä rahkeita hankkia valmentaja, joka pystyisi satavarmasti parempaan. Toki siitä viiden alakerrasta pitäisi luopua ja lopettaa ylipassiivinen pelaaminen. Suomen pitäisi pelata aina niinkuin Ukrainassa pelattiin loppumatsi eli yrittää satalasissa. Silti olen sitä mieltä, että pistepussiin katsominen on turhaa, sillä paremmalla säkällä se voisi näyttää ihan eri lukemia ja toisaalta ehkäpä tappiot tuovat kaivatun sysäyksen kohti parempaa menestystä. Opin 90 luvulla ajatuksen, joka kuuluu seuraavasti: oppiakseen voittamaan, on tiedettävä kuinka kärsitään. Ehkäpä nämä pojat tarvitsivat tämän kokemuksen. He eivät tule enää tehdaspaikkakuntien kovista työläisolosuhteista kuten 70 luvun lapset maajoukkueessa, vaan ovat koko ikänsä käyneet Mäkissä ja pelanneet pleikkaa. Ne kovat kokemukset pitää käydä lävitse ja voitonhalu pitää synnyttää jollain tavalla. Nyt jos tuo joukkue pääsee menestyksettömyyden aallonpohjan ylitse ja alkaa voittaa, niin silloin se joukkue on erittäin vahva henkisesti. Siitä voi tulla Islannin kaltainen tarina. Silloin se heijastuisi muuallekin kuin siihen maajoukkueeseen. Pojat pääsisivät parempiin seuroihin ja yhä suurempiin rooleihin ja sitä kautta menestys ruokkisi menestystä.

En ole siis yhtään niin huolestunut Huuhkajien pärjäämisestä kuin joskus aiemmin. Toisaalta olen myöskin sitä mieltä, että pohjakosketus on jo tapahtunut ja ollaan menossa eteenpäin. Voitto Ukrainassa oli viime viikolla mielestäni epärealistista haihattelua ja pakkovoittopuheet suorastaan käsittämättömiä, mutta ensi maaliskuussa, minun nimipäivänäni Suomi voi realistisestikin ajateltuna voittaa Turkin vieraissa. Merkitkää päivä kalenteriin.

Mainokset