Puliukot ja Seppo

Vaikka meillä on suurempiakin ongelmia kuten vaikkapa muslimiterroristit, niin on silti pakko ottaa esille asia, mikä ärsyttää, nimittäin riehuvat puliukot. Aikanaan lensin Juoksufoorumilta ulos, kun puolustin normaalien suomalaisten ihmisten oikeutta elää rauhallisesti ilman spurgujen riehumista. Tuolloin joku hullu spurgu oli mennyt Helsingin kauppakorkeakoulun päärakennuksen massaluentosaliin A200 ja riehunut siellä. Jotenkin foorumilla minut saatiin vedettyä muiden kirjoittajien toimesta tuohon asiaan mukaan johtuen varmaan kauppakorkeakoulutaustastani, joten tein sen mitä kuka tahansa kunnon kansalainen olisi tehnyt eli kirjoitin, että asia pitää saada kuntoon. Poliisin pitää eliminoida tuollaiset tyypit ja uhat välittömästi. Se ei kertakaikkiaan käy päinsä, että Etu-Töölössä on joku hemmetin spurujen majapaikka ihan kaupungin toimesta perustettuna, minkä seurauksena spurgut riehuvat kaduilla, lähikaupoissa, jopa kauppakorkeakoulussa, eivätkä Leppäsuon ns. kovan rahan asunnotkaan käy kaupaksi.

Sainko tukea vetoomukselle? En, vaan SannaK ja Seppo junasivat minut ulos Juoksufoorumilta. Siis minut, vaikka puolustin tavallisia, suomalaisia ihmsiä, jotka haluavat asua, opiskella, työskennellä, käydä kaupassa tai vaikkapa kävellä kadulla rauhassa ilman spurgujen suorittamaa huutelua, pelottelua ja muuta häiriökäyttäytymistä. Tuo minun palstalta poistaminen tehtiin raukkamaisesti, kun olin lenkillä, joten en voinut itseäni edes puolustaa. Syyksi kerrottiin, että olen mukamas rikkonut foorumin sääntöä. Siis jumalauta oikeasti! Juoksufoorumilla on ilmeisesti sääntö nimeltään ”puliukkojen hyysääminen”. Sen täytyy olla kirjoittamaton sääntö, osa lajin koodistoa, josta en voi olla tietoinen. Jos olisin ollut tietoinen, niin olisin sanonut jo alunperin sepolle: runkku, vedä käteen!

En tiedä kuinka paljon nämä henkilöt viettävät puliukkojen kanssa aikaa, mutta minä en vietä. En ole viettänyt, en vietä nyt, enkä vietä jatkossa. Ja se on ihan turha jauhaa, että nuo pultsarit olisivat muka yhtä arvokkaita kuin kuka tahansa. Hevonpaskaa. Pultsareilla ei ole mitään virkaa kun taas lähes kaikilla muilla yhteiskunnassa on joku oma tärkeä roolinsa. Niin sillä, joka ajaa sitä bussia tai metroa, jolla pääsemme aamulla töihin tai kouluun tai vaikkapa Nalle Wahlroosilla tai Supercellin perustajilla. Jokainen tekee oman roolinsa yhteiskunnan ja läheistensä hyväksi, mutta spurgut eivät tee.

1975 ETYKin aikana poliisi roudasi spurgut pois katukuvasta, jotta kaupunki näyttäytyisi kansainvälisille vieraille siistinä ja tyylikkäänä. Sen jälkeen meno on muuttunut. Vielä 80-luvulla oli tyypillistä, että poliisi nappasi aika herkästi päihtyneet maijaan ja vei pois. Myöhemmin tuntui, että spurguilla ja poliisilla on ehkäpä jonkinlainen sanaton sopimus. Spurgut saavat majailla Alkojen tuntumassa puistossa ja Kallion kautta Hakaniemen alueilla, mutta ydinkeskustassa ns. paremmilla alueilla niitä ei ollut. Tein 2005 maakuntamatkan Kallioon ja näin siellä spurguja makailevan kaduilla. Vielä silloinkaan meno kaupungilla ei ollut yhtä rajua kuin nyt.

En tiedä johtuuko tämä muutos siitä, että Alkot ovat siirtyneet kauppakeskuksiin tai siitä, että hipsterit ovat muuttaneet Kallioon ja alue on siistiytynyt, jolloin spurgut ovat siirtyneet sieltä muualle vai siitä, että vasemmisto kuten Arhinmäki ovat aiheuttaneet spurgujen palvelukeskusten, asuntoloiden ja muiden vastaavien tilojen sijoittumisen mm. Töölöön. Siellä on ainakin kaksi tuollaista paikkaa. Ensinnäkin tämä Etu-Töölön palvelukeskus Hietaniemenkadulla ja lisäksi jossain Ruusulankadun tienoilla Taka-Töölössä on joku narkkareiden mesta, josta paikallislehtien mukaan on vähintäänkin yhtä paljon harmia.

Spurguhavainnot viime aikoina. Joku viikko sitten kun kävelin Citykäytävässä lounaalle, yksi äijä hoiperteli niin, että hädintuskin pysyi pystyssä. Hän meni kahden naisen taakse ja huusi täysiä korvan juureen uhkailuja. Nämä naiset hyppäsivät ilmaan ja lähtivät juoksemaan karkuun ihan samalla tavalla tavalla, miten käy, kun karhua ammutaan persuksiin. Spurgu sen sijaan hoippui Citykäytävän brittipubin terassille istumaan. Metroissa on myöskin ollut vähintäänkin viikoittain tuollaista porukkaa. Yhtenä aamuna Kampista tuli kyytiin pari äijää, toisella luonnollisesti kepit. Ajoivat yhden pysäkinvälin Rautatientorille naukkaillen samalla Koffia. Toinen ehti kertoa siinä ajassa toiselle, että hän on ollut vuoden 1988 jälkeen yhden ainoan vuoden kokonaan poissa linnasta. Muutama vuosi sitten oli kuulemma ollut vuoden siviilissä. Nyt on kuulemma juuri vapautunut ja taas on tuomiota tulossa. Brenkku maistuu silti yötä päivää, kuinka ihanaa.

Eilen kuljin kuuden maissa illalla pari pysäkinväliä metrolla, kun oli tarkoitus mennä Töölöön vesijuoksemaan. Ajattelin vaihtaa Kampissa 18 dösään. Yllättäen metrossa oli taas kolme spurgua. Huutelivat, naukkailivat brenkkua ja aiheuttivat häiriötä. Noissa tilanteissa on sekin vittumaisuus, että kun ovat selän takana, niin pitää olla koko ajan varuillaan, kun ovat arvaamattomia, eikä tiedä, mitä tapahtuu. No kaksi heistä jäi pois seuraavalla pysäkillä ja yksi seurueesta jäi enää vaunuun kohti Kamppia. Kuinkas ollakaan, hänellä oli kävelykepit. 50 vuotta ryypätty, eikä enää osata tai kyetä kunnolla kävelemään. Way to go! Tovereiden poistuminen ei vähentänyt hänen intoaan huuteluun ja muiden matkustajien häiriköintiin. Onneksi Kamppiin oli vain 2 min matka. Menin ajoissa ovelle ja säntäsin ensimmäisenä rullaportaisiin, jotta pääsisin mahdollisimman pian huutelun tavoittamattomiin.

Illalla puoli kahdeksan aikaan lähdin hallilta pois ja otin 41 Kamppiin, josta 21V Laruun. Ruoholahdesta tuli spurgu kyytiin. No, se oli ensiimmäinen kerta, kun Laruun on ollut spurgu matkalla. Laru ei ole nimittäin tullut tunnetuksi puliukoistaan. Itseasiassa en ole kertaakaan nähnyt yhtään ainoata spurgua liikenteessä. Hänellä oli paskainen takki, joten ottanut jo muutamat kenot lähiaikoina. Sen lisäksi tukka näytti siltä, että se on viimeksi pesty joskus Leonid Brezhnevin aikana. Tämä spurgu ei pysynyt hetkeäkään paikallaan. Hän vaihtoi koko ajan penkkiä, eikä istunut tuolissa kunnolla, vaan oli polvillaan jotenkin puoliseisovassa asennossa sivuttain. Yhdessä vaiheessa hän siirtyi istumaan taakseni ja veti siitä penkistä. Verenpaineeni alkoi nousta, mutta hillitsin itseni. En halunnut liata käsiäni todellakaan. Kampelan jälkeen dösä kääntyy vasemmalle ja seuraavan puiston kohdalla pysäkillä spurgu jäi pois. Sitä ennen hän oli tiedustellut paljonko kello on. Onko 15 vailla. Joku vastasi: 5 vailla kahdeksan. Se oli jotenkin pettymys spurgulle. En tajunnut, mistä oli kysymys, mutta nyt minulla on teoria. Ruoholahden Alkossa ei oltu myyty spurgulle, koska hän oli liian jurrissa. Niinpä spurgu hyppäsi Larun dösään, jotta voisi mennä Larun Alkoon koettamaan onneaan. Pahaksi onneksi 21V ei kulje Lauttasaarentietä kauppakeskus Lauttikseen ja pahaksi onneksi klo oli jo niin lähellä iltakahdeksaa, joten Alko meni kiinni ennen kuin hän oli siellä. Ihan oikein! Spurgu jäi huojumaan jalkakäytävälle puiston kohdalle, toivottavasti ei ahdistellut pahemmin dösästä samalla pysäkillä jääneitä naisia.

Eikö olekin ihanaa, että meillä on tällaisia SannaK:n ja Sepon kaltaisia suvakki-idiootteja, jotka nauttivat siitä, että spurgut ovat keskuudessamme häiriköimässä. Ja varsinkin se on todella mieltä ylentävää, että Juoksufoorumilla on joku spurgujen hyysäys -sääntökin. Ei riitä se, että pitää hammasta purren kestää se paskasakin riehuminen ja oleskelu jossain julkisilla paikoilla, vaan pitäisi vielä mennä sinne foorumille heitä ylistämään. Hallelujah!

Minä olen sitä mieltä, että meidän täytyy ryhdistäytyä. Meidän pitää sopia yhdessä siitä, että epäsopiva käytös ei ole ok. Ei ole ok dokata ylenpalttisesti, eikä ole ok pelotella, huudella tai muuten häiritä muita ihmisiä. Eikä ole ok, että puliukkoja näkyy katukuvassa. Ne eivät nykyään ole edes millään tavalla harmittomia, vaan arvaamattomia ja vaarallisia. Poliisin pitää ryhdistäytyä. Heidän pitää roudata juopot niin kauan pois, että pysyvät poissa. Uhka pitää siis eliminoida ja kadut pitää siistiä. Ei tästä tule tällä tavalla yhtään mitään.

Mainokset