Pingpong-kunto

121Netitön joulu. Joo, ei ole tullut läppäriä jouluna avattua. Hyvin on syöty, hieman on otettu ruokajuomia, syöty makeisia ja luettu joululahjakirjallisuutta. Kuten jo etukäteen mainitsin, jouluna blogi hiljenee.

Nyt on kuitenkin asiaa ja se koskeaa kuntoani. Saarikoskien kirjoittamassa kirjassa Trump on yksi luku, jossa Trumpia kutsutaan politiikan pingpong-palloksi, koska hän on elämänsä aikana useasti vaihtanut puolta republikaanisen ja demokraattisen puolueen välillä. Tajusin eilen lenkillä, että minun kuntoni on samanlainen. Se hyppii vuorotellen hyvän ja huonon kunnon välissä.

Luulin tuossa syksyllä, että akillesjänteen kipuilun jälkeen olen saavuttanut pohjakosketuksen, sillä pari kuukautta oli niin vähän liikuntaa, että juokseminen oli todella vaikeata hitaillakin vauhdeilla. Lähdin kuitenkin pikkuhiljaa parantamaan ja marraskuussa sain jo 3kpl 20km lenkkejä aikaiseksi. Tuli sellainen hyvä 21 päivän treenijakso, jonka aikana en pitänyt yhtään lepopäivää. Toki osa päivistä oli todella kevyitä sisältäen esim. vain soutua ja kuntosalitreeniä sekä loppuun hieman crossaria, mutta jotain liikuntaa kuitenkin. Pari viikkoa oli jo kohtuukilsoilla 60+ ja 70+. Itsenäisyyspäivänä oli ajatuksena pitää lepopäivä, siivota ja sen jälkeen harjoitella innokkaasti. Pahaksi onnekseni sairastuin 6. ja 7. päivän välisenä yönä influenssaan.

En ole oikein vieläkään toipunut kokonaan influenssasta. Tänä iltana taitaa tulla kaksi viikkoa kuumeettomuutta, mutta yskä esim. on yhä vielä olemassa. Minulla oli pari viikkoa täysin lepoa taudin takia, mutta nyt olen kuntoillut reilun viikon. Ensin toissaviikon perjantaina reilu puoli tuntia vesijuoksua, la hidas 10km lenkkeily, su lepoa. Sitten viime maanantaina noin kolme varttia vesijuoksua, ti Fressiin tutustuminen, johon sisältyi 10min soutua, 10km lenkkiä ja hieman muita laitteita, ke sali sis. puoli tuntia soutua ja 50min AMT, torstaina ohjelmassa oli sitten 20min soutua ja 10km lenkkiä, pe lepo ja nyt joulun aikana ulkolenkit jouluaattona 10km ja eilen 15km. Kunto on ollut kyllä todella huono ja mieliala heikko. Taudin aikana kuvittelin jo jossain vaiheessa, että kuolen, kun oli niin rajut oireet. Sen jälkeen on perusasiatkin tuntuneet todella raskailta. Vielä toissa viikon lopussa pystyin vain muutaman tunnin ylhäälläoloon. Noin puoli päivää jaksoi tehdä jotain, sitten piti mennä päikkäreille. Jouluviikko on jo ollut parempi, mutta kevytkin treeni ollut todella vaikeata ja olen hionnut kuin sika. Nyt jouluna oli toki karmeat kelitkin. La satoi vettä ja oli myrskytuulta, ei oikeasti meinannut päästä eteenpäin, mutta totuuden nimessä pitää sanoa, että se kevyt vauhti oli nopeinta, mihin olisin pystynyt. Kropasta ei ole tällä hetkellä enempää irti otettavissa. Eilen tuntui hieman helpommalta. Ei satanut, tuuli yhä kovaa, mutta ei yhtä kovaa kuin lauantaina. Juoksin eri suuntaan, joten oli vähän helpompaa. Niinpä päätin lisätä matkaa 50%. Vajaan 10km kohdalla olin kyllä niin ”väsynyt”, että teki mieli laittaa kävelyksi.

Joo, juoksu ei ole kivaa, kun se ei mene pk-vauhdeissa omalla painollaan. Se on jotenkin kauheata, kun joutuu tekemään niin valtavasti töitä, että ylipäätänsä pääsee eteenpäin. Kaiken huipuksi akillesjänne on yhä kipeä. Siihen ei auta lepo, eikä jumppa. No ei se niin paha ole kuin syksyllä, mutta ei ole oireeton. Siitä huolimatta eilen oli ensimmäinen päivä, jolloin tuntui vähän valoa tunnelin päässä.

On tämä silti aika raskasta. Kun miettii viime vuosia, niin 2012 kesän akillesvaivojen jälkeen sain aika hyvän rypistyksen 2014 maaliskuun alkuun saakka. 2012-2013 talvella oli puoli vuotta pakaravaiva, mutta se ei estänyt juoksua, kun piti vauhdit alhaalla. Niinpä sain 2013 vuodelle ennätyskilsat 3000. 2014 alkoivat ne ongelmat, kun terveys petti puolikkaan jälkeen totaalisesti ja maraton meni pipariksi. Meni 1,5 vuotta ennen kuin pystyin harjoittelemaan taas kunnolla. Siitä viikko pari niin käsi meni poikki. Edelleen homma meni vain hullummaksi. Siitäkin selvisin ja viime keväänä pääsin taas hyvään vauhtiin. Hyvän vähäisellä harjoittelulla tempaisi central parkissa kympin 38.4x, mutta siinä kisassa pakara ärtyi. Se pilasi puolikasta kesäkuussa, sillä en ollut voinut juosta yhtään kovavauhtista harjoituksta. Silti hiipuneenakin sain 1.26.xx tuloksen. Pidin vähän harmistuneena taukoa, mutta heinä-elokuussa treenasin kovaa määrää. Pakaran takia vauhdit olivat hiljaiset, mutta tein heinäkuussa 400km ja elokuussa 360km. Ajatus oli tehdä jopa 800km kahteen kuukauteen, mutta se oli liian iso pala. Olin juossut liikaa asfaltilla ja liian kuluneilla kengillä, sillä palauduin niin nopeasti ja tuntui, että jalat kestävät mitä vain. Akillesjänne tuli kipeäksi ja pohkeissa oli pahoja kipupisteitä. Piti himmailla.

Sen jälkeen ajattelin, että juoksen vähemmän, mutta kovempaa ja menen 10km kisoihin. Juoksu tuntui kulkevan nimittäin hyvin. Juoksin 39.14 muistaakseni kevyesti kiihtyen lenkillä kympin ja se tuntui todella kevyeltä. Ajattelin, että alle 38 tulisi olla helppo juosta kilpailussa. Oikea nivunen vaivasi, joten piti tehdä hyvät lämmittelyt kisoihin, jotta pystyin juoksemaan kovempaa. Midnight Run meni ihan plörinäksi, mutta se oli pitkälti kelistä kiinni. Sen jälkeen tapahtui jotain mystistä ennen Espoon rantakymppiä. Kuntoni romahti nimittäin seuraavien viikkojen aikana. Yritin tehdä kerran viikossa vetoja, mutten enää pystynyt oikein edes 4min/km kilometrivauhtia alittamaan. Espoon kisassa juoksin kuin seinää vastaan 3km kohdalla, vaikka otin selvästi kevyemmin alkumatkan kuin aiemmin. Viiden kilometrin jälkeen jalkani olivat aivan puhki ja loppu oli selviytymistä. Ei puhettakaan 38 minuutin ajasta, vaan hädin tuskin pääsin alle 40min. Tämän jälkeen oli pakko vetää henkeä ja pitää taukoa. Kivasti oli samalla akillesjännekin hellänä. Löysäilin puolitoista kuukautta tehden toki juoksuakin joku 20-45km viikossa, mutta pääpaino lepäilyllä kunnes marraskuussa pääsin kuten aiemmin sanottua taas kuntoani kohottamaan.

On tämä ihmeellinen laji tämä juoksu, kun se koettelee niin paljon. Juokseminen ei ole yhtään kivaa ulkona, eikä juoksumatolla, kun kunto ei ole hyvä. Ei voi juosta fiiliksen mukaan eri vauhdeilla, vaan pitää sinnitellä, jotta pääsee ylipäänsä eteenpäin. Kyseessä ei ole siis mikään sellainen tilanne, jossa juokseminen nostaisi mielialoja. Pikemminkin päinvastoin. Tuntuu, että lajina juoksu antaa todella vähän, mutta ottaa valtavan paljon. Pakko tästä silti eteenpäin on katsoa ja taas lähteä tänään tuonne ulos jonkinlainen ”kevyt” lenkura tekemään. Ei auta. Niin kauan yritän kuntoa rimpauttaa verkon yli puolelta toiselle hyvän ja huonon kunnon välillä kunnes jään joskus sitten lopullisesti verkkonauhaan.

Pikkaisen mennään kyllä muistin varassa nyt määrien suhteen, sillä en ole harmistukseni vuoksi merkinnyt syyskuun puolivälin jälkeen lenkkejä ylös. Arvioisin, että tältä vuodelta tulee ehkäpä joku 2000km juoksua, mutta tarkkaan en tosiaan tiedä, koska ei ole huvittanut pitää kirjaa. Täytyy päästä uuteen nousuun, jolloin taas laitan treenitkin ylös.

Mainokset