Ovatko naiset printtereitä?

Olin eilen Esportissa. Alle leuat, 5000m soutua, jonka jälkeen pohkeet ja sitten juoksumatolle. Juoksin 18km aloittaen löysästi, mutta lopulta edeten jotain 4.50min/km vauhtia. Ensin oli ajatus, että jospa juoksisi 15km. Sitten kun juoksu tuntui helpolta, niin en ollut enää varma. Vieressä Tukholman paita yllään ollut 4+h maratoonari kysyi kauanko aion juosta. Katsoin eteeni ja näin seinäkellon ja vastasin: ”en tiedä… Jospa juoksisin kahdeksaan”. Kello oli silloin 25 vailla. En muistanut, että juoksumatto nollautuu 1,5h jälkeen. Kun aika tuli täyteen, lopetin. Matkaa tuli siis 18 kilometriä. Hyvä alku treenivuodelle.

Tämän postauksen varsinainen aihe on kuitenkin naiset. Luin eilen Vanity Fairista artikkelin ahneudesta ja kateudesta. Siinä oli alussa pari kappaletta, jotka saivat ajattelemaan ihan muita asioita. Onnekseni juttu on myös verkossa, joten pääsen helpolla ja voin copypasteta:

My computer printer, a bottom-of-the-line model I bought at Walmart for $69, is named “Envy.” This is its trade name, not some cute name that I gave it, as you might name a dog “Byte” or a major corporation “Google.” The logic of naming an office appliance after one of the seven deadly sins is not obvious, but it must have something to do with an effort to make computer printers seem sexy. This is marketing gone mad.

Oh, the two or three endless seconds between the moment you hit “print” and the moment that reassuring churning sound starts may have elements of erotic tension and release. But in the end, you are not looking for love with your printer. The relationship you should want is mutual professional respect. A printer should also know its place. You push its buttons; it doesn’t push yours.

Nor are you looking for love when you buy a Subaru, another company that wants its product to take on an aura of illicit romance. TV commercials to the contrary notwithstanding, “love” is not “what makes a Subaru a Subaru.” How much extra am I paying for my car to love me—and can I buy a Subaru without love and have a strictly platonic arrangement with my car? It should be optional, like doing without the special undercoating that the salesman tries to pressure you into buying after you think you have a deal.

Tässä siis funktionaalinen tuote, joka ajaa asiansa. Ei sen enempää, eikä sitä vähempää. Kutsun tuollaisia lyhenteellä MVP, minimum viable product. Toinen vaihtoehto on sitten sellainen, jonka oikeasti haluat. Jos haluat oikeasti vaikkapa jotkut lenkkarit, niin sinun on saatava ne. Tai se minun neonoranssi Bayern Münchenin hihaton paita. Halusin ihan sikana saada sen paidan, kun sen Forumin InterSportissa näin. En voinut kuvitellakaan, että niitä Suomessakin myytäisiin ja kun myytiin niin iski kuin sika limppuun. Millisekunnissa.

Sama ero on naisissa, ihmissuhteissa. Joku nainen kaakattaa Hesarissa seuraavasti:

Miksi olemme tehneet kumppanin valinnasta niin hankalaa? Suuri tarjonta ei todellakaan helpota valintaa. Virheellinen luulo on, että jostain voi tulla entistäkin parempi vastaan. Josko joku olisi vielä täydellisempi kuin toinen? Vaan ei ole!

Eihän kysymys ole tarjonnan suuruudesta, vaan siitä, että kiinnostaako joku vai eikö. Jos joku on yhtä kiinnostava kuin halvin mustesuihkuprintteri, niin ei kai seurusteluun tahdo edetä. Pitää verrata Keskustan veretseisauttavaan vaalivoittoon 1991, jota mainostettiin huikeana. Siis kun tapaa jonkun naisen niin se pitää olla BUM! Minä voisin kutsua sitä vaikkapa Bayern Müncheniksi.

Marraskuusssa 1985 näin sattumalta ensimmäisen kerran Bayern Münchenin pelaavan. Jostain syystä Yle ei näyttänyt Englannin liigaa. Ensin tuli kotiottelu Werder Bremeniä vastaan ja varmaan viikko myöhemmin vieraspeli Mönchengladbachista. Tämä kotiottelu oli veretseisauttava vaalivoitto. Münchenissä oli satanut lunta, joka oli aurattu Olympiastadionin reunoille, kentältä pois juoksuradoille. Ottelu alkoi sillä, että pelipallo pudotettiin helikopterista. Ensimmäisellä jaksolla peli oli tasaista. Lothar Matthäus meni ottamaan jossain vaiheessa punaisen kortin vähän rumalla tempulla. Talloi vastustajan päälle mielenosoituksellisesti. Peli oli 1-1. Sitten Uli Hoenessin broidi Dieter tuli vaihdosta sisään ja teki pari maalia. Peli päättyi 3-1. Muistan kun tulostaululla luki TOR! ja kuuluttaja villitsi kansaa. Kolme kertaa. Tuo oli veretseisauttava vaalivoitto ja siitä lähtien olen seurannut FC Bayern Müncheniä kuin hai laivaa. Suhteemme on syventynyt, sillä olemme samanhenkisiä.

1995 tapasin mimmin, joka vaikutti olevan bayernmünchen. Tuli tuollainen veretseisauttava vaalivoitto, kun hänet näin ja kaikki yksityiskohdat tuntuivat tukevan sitä kokonaisuutta samalla tavalla kuin Bayern Münchenissäkin. Se meni kuitenkin mönkään se case jossakin vaiheessa. Nyt kun katselee naisia ja analysoi heitä, niin sitä hakee sellaisia poikkeuksellisia yksilöitä, jotka erottuisivat massasta ja jotka kiinnostaisivat minua. Ei sellaisia funktionaalisia tuotteita, perusprinttereitä. Sitä olen yrittänyt salilla löytää esim. siitä Miss Polarista, mutta ei ole oikein löytynyt, ainakaan vielä. Ehkä jos tietäisin heti, että hän olisi kauppakorkeakoulusta ja tietäisin riittävän paljon hänestä positiivisia asioita niin tilanne olisi eri. Ongelmana on sekin, että hän on yksinäinen salilla, ei juttele kenenkään kanssa, niin en tiedä, millainen ääni hänellä on tai miltä hän vaikuttaa. Minä sen sijaan olen salilla sosiaalinen, minulla on siellä tuttuja ja heitän läppää. Toinen juttu on se, että hän lähtee salilta jo klo 18 jälkeen. Minä olen juuri vasta silloin treenini aloittanut, joten sitä samaan aikaan siellä oleskelua tulee aika vähän. Normaalisti kun joulun aika on mennyt ohitse, niin silloinhan menen monesti salille vasta seitsemältä.

Tinderit ja muut ovat ihan skeidaa kanssa. Siellä on paljon käytettyjä naisia. Miten minua voisi kiinnostaa sellainen tyyppi, joka kertoo, että hän on eronnut jne. Saattaa olla jopa lapsia. Kun mietin Karppisen ja Kolben soutuja, niin he menivät suoraan finaaliin ilman keräilyeriä. Minusta olisi oikeus ja kohtuus, että minuun ottavat yhteyttä sellaiset naiset, jotka haluavat mennä suoraan finaaliin, eikä ensin seurustella jonkun b-luokan jätkän kanssa.

Vanity Fairissa on kyllä hyvinkirjoitettuja juttuja. Ylenkatsoin ko. lehteä sen vuoksi, koska suurin osa lehdestä on muotimainosten tapaista sisältöä, mutta nyt kun reilu vuosi sitten lehteen tutustuin ja aloin lukea selektiivisesti artikkeleita, niin en ole katunut.

Vaatimattomuus ei ole hyve, ainakaan naisissa.

Advertisements