Talvijuoksusta

Eilen oli kummallisimpia päiviä, mitä olen ikinä kokenut. Aamulla ja päivällä lumimyrsky, illalla upea, tyyni talvipäivä ja Lux Helsinki.

Palataan aamuun. Katsoin ikkunasta, sataa lunta. Päätin, että käyn katsastamassa juoksukelin siten, että kävelen lähikauppaan. Puolen päivän jälkeen sinne lopulta tallustelin ja huomasin, että tuulee valtavasti ja lunta sataa runsaasti. Jalkakäytäviä ei ollut aurattu, joten sai tarpoa keskellä tietä. Päätin juosta hieman lyhyemmän lenkin. Ajatus Seurasaaren selän kiertämisestä muuttui Keilasataman ympäri juoksemiseksi. Sitäkin reittiä jouduin hieman modifioimaan, kun oli vastatuuliosuuksilla naamalta niin kylmä. Niinpä lopulta lenkki oli 14,2km, mutta aikaa siihen kului todella paljon. Välillä kun oli tuulen kinostamaa hankea lähes polveen, niin se meni vain hyppiseksi. Kovassa myrskytuulessa merenrannassa eteneminen puolestaan oli myöskin vaikeata. Joissakin kohdissa siinä oli kinostumaa, joissakin ei. Niinpä osa kilometreistä olivat varmaan 7 min/km. Lopulta sain kuitenkin lenkin tehdyksi ja menin saunaan. Tämän jälkeen söin, jonka jälkeen tunsin oloni todella väsyneeksi. Tuo juoksu oli vienyt voimia valtavasti. Lonkat olivat kipeät jne jne. Illalla sää parani ja päätin lähteä tsekkaamaan Lux Helsingin. Siinä missä lenkille lähtiessäni oli joku -5C niin kaupungille illalla lähtiessäni oli enää -1C. Niinpä tuli talsittua hyvässä ulkoilusäässä reilu pari tuntia ja otettua valokuvia. Tuon jälkeen illalla sitten nukutti loistavasti.

Vaikkei tuollainen pahoissa olosuhteissa suoritettu talvijuoksu ole herkkua, niin sitäkin saattaa joutua joskus tekemään, joten käydäänpä läpi varusteet:

KENGÄT:

Talvella kengissä pitää olla kuviota. Sillä on yllättävän suuri vaikutus. Jos on yhtään slicksit tossut, sutii vain tyhjää. 2010 jäin Aktia Cupissa lumimyräkässä kuusi minuuttia tavoitteestani juoksemalla Mizuno Wave Elixir 5:lla, joilla juoksin silloin muuten kisoissa. Niissä oli ihan tasainen pohja. Samoin Larun kimppalenkeillä olin niillä todella hätää kärsimässä. Juoksu oli vaikeata ja hidasta, vaikka ei olisi ollut hankea, mutta oli lumipinta. Niinpä kannattaa valita sellainen pohja, jossa on vähän kuviointia, ts. nappuloita. Muutama vuosi sitten käytössäni ollut Brooks Adrenaline GTS 12 oli melkein täydellinen tossu tässä mielessä, se piti hyvin. Tällä hetkellä juoksen pääasiassa talvella Mizunon Wave Nirvana 7:lla. Tossu on liian painava muuhun käyttöön ja lisäksi kun se osoittautui pitävän jotain kummaa ääntä asfaltilla, niin ovat jääneet muuten käyttämättä. Talvella sitten tulee kilometrejä ja saan ne käytetyksi loppuun jollain aikavälillä.

Maastojuoksukenkiä voi toki käyttää myös. Eilen oli sen verran lunta, että jo lenkin alkumatkasta aloin miettiä, että olisi pitänyt laittaa maastojuoksukengät. Ei vain tullut mieleen laittaa. Joskus se on tällaista, kun ei ole tottunut keliin, niin ei osaa tehdä parasta ratkaisua.

Nastakenkiä sen sijaan en ole hankkinut. Joskus harkitsin, mutta sitten mietin, että kun juoksen sen verran harvoin liukkaalla, niin mikä hyöty. Varsinkin kun ajattelee, että kyseessä kuitenkin peruslenkit, jotka voi juosta hiljaakin. Lisäksi nastatossut ovat aika rajut akillesjänteille ja kun minulla on ollut koko ikäni ongelmia akillesjänteiden kanssa ylipronaation vuoksi, niin en halua ottaa sellaista riskiä.

VAATETUS:

En usko mihinkään kikkailuun. En osta mitään merinovillaa tai talvitrikoita tms. Jos on viileämpi niin voi laittaa hiihdon ns. lämmittelypuvun päälle. Se on kätevä ja mielestäni sellaiset housut, mitkä eivät ole niin kireät, ovat lämpimämmät. Sinne jää ilmaa väliin. Puvun alle voi laittaa hiihdon alusasun. Joku perus Craft käy hyvin. Eli homma toimii niin ettei tarvitse erikseen ostaa mitään vaatteita talvijuoksuun. Käsiin hiihtohanskat ja päähän hiihtopipo. Vähän lämpötilan mukaan katsoo sitten paksuuden.

SUKAT:

PSX_20170107_132439.jpgJaloista ei juoksussa tule yhtä kylmä kun hiihdossa, joten mitään hiihtosukkaa ei tarvitse. Sen sijaan hieman paksumpi se sukka voi olla. Ostin kerran Lidlistä talvijuoksusukkia 2 paria ja ne ovat oikeastaan liiankin paksut. Niitä tulee käytettyä todella vähän, ainoastaan jos on paljon pakkasta eli ei välttämättä edes joka vuosi. Useimmiten käytän tai käytin kolmea paria. Vuosikymmenen alussa Startfitnessistä tossujen mukana kaupan päälle saadut More Mile -sukat sopivat hyvin talvijuoksuun. Ne ovat riittävän paksut. Toinen pari alkaa jo löystyä varrestaan, joten ei ole niin montaa lenkkiä niillä enää jäljellä. Niitä lämpimämmät olivat Adidas Formotion -sukat, jotka olivat ikäänkuin kaksinkertaiset. Niissä oli sellainen ohut ulkosukka sen varsinaisen paksuhkon sukan päällä. Ostin ne kerran vahingossa, sillä en tiennyt ostaessani, että kyseessä paksut sukat. No niistä tuli sitten talvijuoksusukat. Eilen tosin viimeinen lenkki ja sukat lensivät saunatilojen roskikseen. Oli näköjään tullut reikä jo edellisellä lenkillä viime talvena (kts. kuva) ja eilisen lenkin jälkeen isovarvas oli lähes puoleen väliin sieltä sukasta ulkona.

Tänään ei todellakaan huvita juosta ulkona, vaikka keli on parempi, joten suuntaan sisätiloihin.

Advertisements