Vuoden urheilija

on Leo-Pekka Tähti! Oikein valittu!

Neljä vuotta sitten olin Tähden valintaa vastaan tai olin sitä mieltä, että joku muu ansaitsi mennä äänestyksessä ohitse, mutta tällä kertaa tilanne oli toinen. Kannatin avoimesti hänen valintaansa vuoden urheilijaksi. Olenko takinkääntäjä?

Tavallaan kyllä. Alunperin en pitänyt siitä ajatuksesta, että vammaisurheilija valitaan vuoden urheilijaksi, sillä se on jo lähtökohtaisesti jo pienen piirin hommaa. Pitää ensinnäkin käydä niin pirun huono mäihä, että on rullatuolissa, joten se karsii suurimman osan urheilijoista pois ja sielläkin sitten on vielä eri luokat sen mukaan, kuinka vammainen on. Niinpä kilpailu ei voi olla niin kovaa kuin oikeastaan missä hyvänsä terveiden lajissa.

Tähden tapauksessa toisaalta pitää huomioida poikkeuksellisen mittava ura. Hän on ollut ylivoimainen pikamatkalla, 100m kelauksessa, jota varmasti jokainen pyörätuolikelaaja haluaisi harrastaa, jos vain olisi kykyä. Niinpä vaikka Vuoden urheilija pitäisi valita nimen omaan sen vuoden suoritusten mukaan, niin tämä, että sama mies ottaa neljissä paralympialaisissa kultaa peräkkäin, on erittäin kova saavutus, joten jo se pelkästään nostaa hänen osakkeitaan.

Lisäksi täytyy kyllä rehellisyyden nimissä todeta, että olihan meillä aivan käsittämättömän surkea urheiluvuosi kaiken kaikkiaankin. Olympialaiset menivät penkin alle ja niin menivät suurin osa muistakin kisoista. Ei tullut keihäsmitalia, ei tullut painimitalia jne. Olympiavoitto tai ylipäätänsä olympiamitali olisi ollut kyllä kova juttu tässä vertailussa. Olihan siellä toki Mira Potkonen, mutta kun katsoo, kuinka vähän ottelijoita hänen sarjassaan oli ja kuinka moni heistä sitten pääsi lopulta mitaleille, niin pidän hänen mitaliaan kuitenkin aika helposti saavutettuna.

Ei siis kahta sanaa, jälkipuheita ei jää. Leo-Pekka Tähti oli ylivoimainen meriiteiltään ja ansaitsi tittelinsä. Se on hieno tunnustus vammaisurheilulle. Toisaalta täytyy todeta samaan hengenvetoon, että toivon niitä tulevan jatkossakin aika harvoin, sillä jos vammaisurheilija valitaan usein Vuoden urheilijaksi, tarkoittaa se samalla sitä, että suomalaiset eivät enää pärjää kilpailluissa terveiden lajeissa.

Yksi kauneusvirhe gaalaan mahtui ja se oli Henri Kontisen sijoitus. Hän ei olisi mielestäni millään ansainnut olla toinen – vielä tässä vaiheessa. Henkka nousi nelinpelissä maailman huipulle, mutta ei menestynyt vielä Grand Slameissa. Kauden päätteeksi tuli voitto ATP-finaaleissa, mutta en ole aina ihan niin varma, pelaavatko kaikki enää niin tosissaan tuossa kauden viimeisessä rahakisassa, kun ne ovat kuitenkin ne Grand Slamit, mitkä ovat tärkeämpiä. Toki hän voitti Wimbledonin sekanelinpelin, mutta kuka oikeasti pelaa sekanelinpeliä. Yleensä sellaiset, joilla on luppoaikaa eli pelaajat, jotka eivät ole niin hyviä pelaajia, että pääsisivät päälajissaan pitkälle. Niinpä vaikka se on arvostettu Wimbledonin voitto niin kilpailu ei siinä ole kova, enkä sitä saavutusta Vuoden urheilija -valinnoissa noteeraa. Olisin ehdottomasti nostanut Lotta Lepistön ohi Henri Kontisen ja Patrik Laine olisi mennyt samoihin Henkan kanssa. Ehkäpä listani olisi ollut 1. Tähti, 2. Lepistö, 3-4. Kontinen ja Laine, 5. Potkonen.

Tämä tältä erää. Tänään saadaan varmaan uutisia siitä, että Niki Juusela siirtyy formulaselostajaksi Maikkarille. Sitten käyn läpi formulakautta 2017.

Mainokset