Maravauhti kevyttä jipii!

img_20170203_200314_853

Laitetaan aluksi kuva juoksijan työpaikasta. 11 tällaista Precoria rivissä, yksi niistä joutuu aina hommiin. Niiden takana toisessa rivissä 7 kuntopyörää, 4 crossaria ja 4 AMT:tä. Siinä koko Precor-kattaus, josta luonnollisesti juoksumatto juoksijalle se olennainen.

Eilen oli vähän epävarmat fiiliksen, sillä olin nukkunut niin vähän. Niinpä päätin, etten tee mitään muuta kuin coretreenin, lunge matrixin ja heilautukset ennen maravauhtista. Ei leukoja, punttia, ei soutua, ei mitään. Olen vähentänyt leuanvedon ja puntin muutenkin ja eilen ostin himaan voimapyörän, joten voi sitä sitten kokeilla. Salilla ei voi oikein tehdä, kun joko on muuta ohjelmaa tai sitten se salin pyörä on jossain kadoksissa.

Olen tällä viikolla tehnyt 5 kertaa juoksijan coretreenin, jossa on joku 10 kpl minuutin liikkeitä. Ne eivät kerralla tunnu oikeastaan pahalta, mutta kokonaisvaikutus pitkällä aikavälillä on merkittävä. Jos haluaa harjoitella hyvin, ei kannata vetää esim. vatsalihaksia yhtenä päivänä romuksi. Saman setin tein eilenkin, mutta jouduin aloittamaan lunge matrixilla kun kaikki venyttelymatot olivat varattuina. Jonkun ajan päästä suurin osa siitä porukasta lähti menemään ja mattoja oli vaikka kuinka.

PSX_20170204_123103.jpg

Käytän tällaista pallia apunani nilkkojen pyörittelyyn ja välillä teen myös jumppapallolla nilkkaliikettä. Ovat niitä uusia juttuja, jotka opin viime sunnuntaina. Tämä palli on vähän liian matala ja lyhyt, mutta näillä mennään kuten Matti Virmanen sanoisi.

img_20170203_175419_443

Tältä sama näyttää kattoperspektiivistä. Aika lököä hommaa itseasiassa, odotellaan vasta varsinaista harjoittelua.

IMG_20170204_000521_656.jpg

Olen alkanut pitää aika paljon näistä Adidaksen Boston Boost 5:sta. Jos tänään pitäisi päättää, niin ottaisin ne ehkä mielummin maralle kuin New Balance Vazee Pacet. Ovat pehmeämmät, mutta niillä voi silti juosta jopa alle 3 minuutin km-vauhtia. Ainoa outo tossuissa on se läppä tuossa nauhojen takana, joka nousee aika korkealle. Tossut sopisivat varmaan oikeastaan mihin tahansa käyttöön, mutta kun niissä ei ole pronaatiotukea, niin hitaille lenkeille ja pitkiksille en niitä käytä.

Mennäänpä siihen maravauhtiseen. Edellisellä viikolla olin juosut maravauhtista 15km ja hallitakseni kokonaisrasitusta, olin päättänyt, että nyt olisi 12km ohjelmassa. 2,5km VR + 12km at 4.00min/km + 2,5km VR =  17km. Tuntuma oli nyt ihan eri, mutta niin olivat olosuhteetkin. Viime vkon perjantaina salilla oli hullun kuuma. Tulin hikiseksi jo vaihtaessani kamoja pukuhuoneessa. Siellä oli kuumaa ja kosteata, eilen ei ollut. Niinpä silloin sain viskoa vettä päähäni juostessani, kun taas eilen ei tullut edes järin kuuma. No okei, hikosin mutten sillai. Sykkeetkään eivät olleet kovin korkeat. Alkukilsoilla alle 150 ja maksimissaan 160. Se on aika vähän, jos vertaa kympin kisojeni keskisykkeisiin n. 175. Juoksin treenin aika vaivattomasti ja menin pukuhuoneeseen en lainkaan väsyneenä tai uupuneena.

Nelosen vauhti on nyt aika helppoa, mutta tilanne tietysti muuttuu matkan pidetessä. Haluankin keskittyä siihen, että tiedän voivani juosta 42195 metriä hyvin. Se on syy, minkä takia en ole kovinkaan innostunut kevätmaratonista. Se on kuitenkin niin että maratonista toipuu aika pitkään. Toki siinä olisi puolensa, jos kävisi tällä kunnolla tekemässä hallitun 2.5x tuloksen ja lähtisi siitä sitten parantamaan, mutta toisaalta en halua pitää mitään ylimenokautta nyt, koska vastahan aloitin harjoittelun jouluna syksyn vaikeuksien jälkeen, enkä ole tehnyt kuin 3 pitkistä, 2 maravauhtista ja 5 intervalliharjoitusta. Toki nelosen vedot tiistaina herkistivät ja saivat vauhtia esiin, joten nyt kulkee jo aika mukavasti. En kuitenkaan harjoittele nyt vielä läheskään määrien ja tehojen suhteen niinkuin pitäisi maratonia ajatellen, mutta ei tarvitsekaan. Ei ole kiire mihinkään.

Kuulin illalla, että pk-seudun kestävyysjuoksijat-ryhmässä luuserit vittuilevat minulle. Kävin maksamassa siellä takaisin ja erosin ko. ryhmästä. Siellä on katkeraa sakkia niin paljon, jotka löysäilevät kuten juoksufoorumilaiset. 7 min/km vauhtia ”juoksevat” ja ovat muka kestävyysjuoksijoita. Minun instagram-seuraajani juoksee 28 min kympin ja 30km pitkikselläkin hänellä viimeinen kymppi 32.55. Ja yksi nainen juoksee 34min kympin. He ovat kestävyysjuoksijoita. Eivät kuten joku mannermaan luuserisakki jäähallilta. Saisivat hävetä oikeasti. Ei taas yllätys, että Itä-Vantaan gheton kommunistinen KU-58 on kuulemma tätäkin hommaa järkkäämässä. Hehän ovat katastrofaalisen Aktia cupinkin taustalla ja minun poispotkiminen Juoksufoorumiltakin taisi olla heidän tekosiaan. Alkaa olla vähän kyllä mitta täys heidän kanssaan. Luulen, että otan Aktian johtoon yhteyttä, jolloin se touhu siellä loppuu saman tien.

Tosiaan, nyt juoksu kulkee ja kunto on aika ok tasolla.

Advertisements