Inspiraatiosta tärkeää asiaa

Pekka Himanen sanoi syksyllä 2009 Helsingin Yliopiston juhlasalissa, että jostain ilmestyy aina uskomattoman epäinnostavia henkilöitä, joiden tarkoitus on vain vetää sinut alas. Hänen mukaansa se on testi, että ns. oikeat jätkät ovat tekemässä asioita. Juoksun kannalta näitä epäinnostavia henkilöitä ovat mm. numerolapunraiskaajat, Juoksufoorumin mulkut, Kestävyyttä pintakaasulla -ryhmä ja Harri Mannermaan luuserijoukko Pääkaupunkiseudun kestävyysjuoksijat -ryhmässä.

Tein tänään kevyen 15km ulkolenkin ennen saunaa. Se oli palauttava lenkki, mutta pidempi, mitä palauttavan lenkin olisi kuulunut olla. Halusin saada sellaisen väsyneillä jaloilla tehdyn suorituksen. Keli ei ollut yhtään niin liukas kuin viikko sitten, mikä oli hyvä. Alussa oli se ongelma, että lumi tarttui kengän pohjiin, mutta myöhemmin sekin katosi. Loppujen lopuksi oli hyvinkin leppoisaa lenkkeilyä.

Sen jälkeen taloyhtiön lenkkisaunaan ja siellä oli kiinalainen, oletettavasti insinööri, jonka tapasin ensimmäistä kertaa viikko sitten. Silloin hänelle oli uutta kiinalaisen Uuden Vuoden juhlinta Helsingin keskustassa. Hän tiedusteli minulta myös moottoripyöräasioista. Nyt juttelimme juoksusta. Hän kyseli saunomisen jälkeen pukuhuoneessa, kuinka olin tavoitteellisen juoksun pariin päätynyt. Kerroin tarinan siitä, että tarvitsin sydänlihastulehduksen jälkeen syyn nousta sieltä pohjalta, kahden vuoden totaalisen liikuntauon jälkeen ja silloin asetin tavoitteeksi 3.15, mikä oli Bostonin maratonin raja. Ajattelin, että jos henkilö juoksee niin kovaa, että hänet hyväksytään Bostoniin, on hän kunnossa. Vajaat 2 vuotta myöhemmin juostuani 3.18, tuo raja ei enää tuntunut merkitykselliseltä, vaan olin innostunut juoksemisesta ja päättänyt, että haluan testata rajojani. Hän sanoi minulle, että se on inspiroivaa, sinun pitäisi kirjoittaa siitä tarinasta artikkeli. Ehkä tästä kiinalaisesta ei tule juoksijaa, mutta jostain toisesta tulee. Kerroin, että juoksemisssa on kyse samasta kuin kaikessa muussakin elämässä, että jälkikäteen se tuntuu helpommalta kuin mitä on voinut kuvitellakaan.

Sen takia esikuvat ja inspiraation lähteet ovat tärkeitä. Puhutaan ankkurivaikutuksesta. Jos mielikuvasi on 2800m coopertulos leimalla erinomainen tai Harri Mannermaan 7 min/km lenkkivauhti, niin et kehity, et pääse tavoittelemaan potentiaaliasi. Minulla oli se onni, että kun aloitin, niin Esport Arenalla oli kovempia menijöitä kuten Hietsu, joka järjesti tiistaisin kovempia harjoituksia ja menin perässä sen, mitä kykenin ja opin. Myöhemmin meille muodostui Lauttasaareen oma juoksuporukka, jossa kaikki olivat tavoitteellisia kuntoilijoita. Jokaisella oli tavoite ainakin alle kolmen tunnin ja lenkeillä vierailevatkin olivat jotain 2.40-2.45 maratoonareita tai muilla matkoilla kuten esteissä pärjänneitä, hyviä tyyppejä. Harmin paikka vain, että se meininki on lopahtanut kun puolet ovat muuttaneet ulkomaille ja toinen puoli paria poikkeusta lukuunottamatta kärsineet loukkaantumisista. Joka tapauksessa mitään Harri Mannermaa -henkistä luuserointia ei ole ikinä ollut ohjelmassa. Se johtuu jo siitä, että kaikki olivat fiksuja akateemisia tyyppejä, jotka tietävät sen, että jos johonkin lähtee, niin sen voi tehdä kunnolla, eikä luuseroida.

Minulla on ollut kaksi todella pahaa paikkaa elämässäni terveyden osalta. Tai itseasiassa kolme. Silloin kun olin alle yksivuotias ja vietin puoli vuotta sairaalassa synnynnäisen lonkkavian takia ja lääkärit yrittivät laittaa minut sellaiseen kuntoon, että pystyisin elämässäni normaalisti kävelemään, olin liian pieni ymmärtämään mistä on kysymys. Sydänlihastulehdus oli toinen koetinkivi, joka muutti elämäni täysin. Sen jälkeen toleranssi löysäilylle on ollut lähes nolla. Sain toisen mahdollisuuden elämälle ja käytän sen hyödykseni. Minusta ei ole mitään mieltä luuseroida totaalisesti, kun samalla vaivalla voisi harjoitella, eikä selittää, miksei voisi harjoitella ja kun menee kisoihin, niin tekee niin hyvin kuin osaa. Yrittää siis kaikkensa.

2014 keväällä oli kolmas koitos. Olin n. 2.55 maratonkunnossa. Olin saanut treenata 1,5 vuotta ilman minkäänlaisia ongelmia kesän 2012 akillesvaivojen jälkeen. Sitä ennen joka vuosi oli jotain jalkavaivoja ja kun yht’äkkiä sain ladun auki, niin kunto parani kohisten ja tein 2013 vieläkin voimassa olevan määräenkkani 3000km vuodessa. Olin todella herkässä ja hyvässä kunnossa. Kävin juoksemassa Pariisissa puolimaratonin kesken harjoitusviikon 1.23. Laiminlöin ehkä palautuksen, tein ehkä liian nopeasti asioita, mutta joka tapauksessa jotain tapahtui. Ei ollut ylikuntoa ja hierojien mukaan lihakset tuntuvat hyvältä. Samoin ortopedit ihmettelivät, missä vika. Jos et sanoisi, että on kipuja, niin sanoisin, että lihaksesi ovat loistavassa kunnossa minulle sanottiin. Ohje oli lepää ja mene maratonille. Menin kisaan ja 6km jälkeen jalat olivat loppu, sinnittelin jollain tavalla kahteenkymppiin, jonka jälkeen maaliinpääsy oli todellinen selviytymistaistelu. Sen jälkeen jalat eivät palautuneet millään. Sinä kesänä pystyin hölkkäämään about 3km kerrallaan ja jalat kramppasivat jopa vesijuoksussa. Lopulta meni n. 1,5 vuotta, jonka jälkeen jalat taas kestivät. Tottakai sen jälkeen kun huomasin, että voin taas juosta reippaampaa, meni käsi poikki ja uusi telakka.

Viime kesäksi juoksin itseäni äkkiä kuntoon ja vedin vähän oikopolkuja, enkä treenannut kokonaisvaltaisesti, minkä johdosta varmaan pakara- ja akillesvaivat tulivat. Syksyllä pidin taukoa, mietin asioita ja hain motivaatiota. Silloin 2014 jäi hampaankoloon paljon, joten palasin kun pystyin robottimaisesti takaisin siihen. Viime syksynä sen sijaan mietin vakavasti lopettamista. Olin pari kuukautta niin etten pahemmin liikuntaa harrastanut. Varsinkin sen jälkeen kun syyskuun 10km kisoissa kunto oli mystisesti romahtanut, mikä oli suuri pettymys ja sen jälkeen tulivat ne akillesvaivat. Joulukuun influenssa oli kaiken huippu. Totaalisen raju tauti ja luulin kuolevani. Sen jälkeen kaikki on muuttunut. Silloin kun olin sairas, niin mulkut olivat villinä internetissä. Minua lyötiin kuin vierasta sikaa. Tiedän melko varmasti ketkä juoksufoorumin urpot minusta roskaa kirjoittivat eräällä varjofoorumillakin. Teimme onneksi yhdessä vaiheessa kavereiden kanssa diilin, ettemme niitä lue. Sitten kun toivuin tuosta influenssasta ja ekasta lenkistä, jolloin teki mieli heittää kävelyksi, toivuin kahdeksassa päivässä, reilun 100km myötä siihen, että kunto alkoi kohota, tajusin, ettei kukaan mulkku tai luuseri, voi minua nujertaa tai vahingoittaa. Olen henkisesti vahva ja haluan saavuttaa omat tavoitteeni.

Omat inspiraationi lähteet ovat ne henkilöt, jotka ovat aiemmin saavuttaneet jotain tuloksia tai jotka juoksevat hyvällä tasolla. Ei tarvitse olla mikään maailmanhuippu tai olympiavoittaja, vaan esim. Instagramissa on paljon juoksijoita, jotka treenaavat kovaa ja tekevät loistavia suorituksia. Niin kehittyy, että hakee inspiraatiota ja mahdollisesti oppia heiltä, jotka ovat itseään parempia. Se ajaa eteenpäin, eikä se, että menee mahdollisimman laiskojen hölkkääjien kanssa lenkille. Se on Harri Mannermaa -mentaliteetti, eikä sitä kannata harrastaa.

On mahtavaa, että on ihmisiä, jotka tekevät jotain asioita kunnolla ja juoksu voi olla yksi niistä asioista. Silloinkin jos henkilö ei ole mikään ammattiurheilija ja me, joilla on jo vuosien kokemus ja jotka olemme joutuneet itse syystä tai toisesta aloittamaan vähän vaikeasta tilanteesta, voimme inspiroida muita, saunan kiinalaista tai salin kautta Esport Arenan kautta Juoksufoorumin kautta minkä tahansa yhteisön väkeä. Luoda uskoa ja antaa mallia, miten joku tavoite voidaan saavuttaa. Aloittelija voi juosta 3h maratonin, eikä hänen tarvitse tyytyä 7 min/km hölkkään tai 2800m coopertulokseen. Pitää vain päästä eroon niistä epäinnostavista henkilöistä ja luusereista. Ei kertakaikkiaan olla sellaisten ihmisten kanssa missään tekemissä. Sillä jos olet väärässä porukassa, niin se vaikeuttaa omaa kehittymistäsi ja jos siitä huolimatta kehityt niin he yrittävät vittuilla ja painaa sinut maanrakoon. Eli parempi olla kokonaan erossa sellaisesta jengistä ja silloin, jos on itsellä heikko hetki tai usko koetuksella, niin voi oikeasti miettiä hymy suussa, haluaako olla Harri Mannermaa -jengiläinen vai yrittää kunnolla. Se on jokaisen valinta. Asiat voi tehdä kunnolla tai vasemmalla kädellä. Voi harjoitella tai löysäillä. En vain tajua miksi joku olisi juoksun parissa, jos se laji ei kiinnosta yhtään, eikä siihen ole valmis ollenkaan satsaamaan.

Yrittäkää siis sen mitä pystytte ja tutustukaa sellaisiin ihmisiin, jotka ovat pidemmällä kuin te. Harjoittelu parempien kanssa kehittää ja luo uskoa. He ovat niitä inspiraation lähteitä, eivät ne löysäilevät luuserit tai selkäänpuukottavat ”kaverit”.

Mainokset