Pitkis, mäkivedot ja naisten syöksy

IMG_20170212_113808_810.jpgMuistatte alkuviikon, juoksua melko vähän. Torstai iltaan mennessä vain yksi lenkki, se keskiviikon 10x1000m 90s palautuksilla, yhteensä 15,7km. Niinpä loppuviikkoon jäi vähän paineita laittaa tossua toisen eteen.

Perjantaina kokeilin ensimmäistä kertaa mäkivetoja. Juoksufoorumilla oli juttua Juoksija-lehden 2/2016 numerossa julkaistusta artikkelista, jossa Aki Nummela listaa erilaisia mäkivetovariaatioita. Siinä ei tosin oikein sanota, miten jyrkkään mäkeen pitää juosta. Kun aloin asiaa Internetistä selvittämään, niin huomasin, että löydän puolestaan erilaisia ohjeita siitä, miten jyrkkään mäkeen juostaan, mutten siinä tapauksessa tietoa siitä, kuinka kovaa pitäisi juosta. Tuli samanlainen olo kuin Sheldonille The Big Bang Theoryssa, kun jonkun laitteen käyttöohjeissa käskettiin painamaan nappia vähintään 10 kertaa, jotta ohjain ja laite parittuvat. Sheldon tuskaili, onko se yli 10 kenties 11, 100, 1000 tai 10 tuhatta. Mulla oli vähän sama fiilis tosiaan. Olemme muutenkin Sheldonin kanssa samanlaisia monissa asioissa ja minuakin ärsyttää epätarkat ohjeet. Toki ymmärrän, että ulkona se on helpompi katsoa, kokeilee kuinka kovaa pystyy tykittämään ja muokkaa seuraavia vetoja sen mukaan. Matolla olisi kuitenkin kiva tietää tarkemmin joku vauhti. Onhan vedoillekin skaalat, minkä mukaan niitä juostaan.

Ajattelin ensin juoksevani ne perinteiset 2 minuutin vedot, mutta moni ohje varoitteli tekemästä niin. Sanottiin, että alussa kannattaa ottaa akillesjänteiden ja nilkkojen takia rauhallisemmin ja ohje oli max 30s vedot. Niinpä päätin juosta sen mukaan ja tehdä 8 kpl 30 sekunnin vetoja 6 prosentin kaltevuudella 2 minuutin hölkkäpalautuksilla. Niin, miksi prosentti, eikä aste. Itsekin aloin sitä juoksuni aikana miettiä, mutta niinhän se on. Amerikkalaiset eivät esim. katujen kaltevuuksissa kauheasti asteista puhu, vaan laskevat sitä nousua prosentteina matkasta eli tässä tapauksessa sadan metrin matkalla tulisi 6 metriä nousua. Sitä se meinaa se 6 prosentin nousu. Kun en tosiaan tiennyt mitään vauhdeista, niin ajattelin juoksevani 4 min/km vauhdilla. Se ei kai pitäisi olla liian kovaa tai liian hiljaa. Vedot tuntuivat kuitenkin aivan naurettavan helpoilta. Ajattelin, että ehkä jalat tulevat myöhemmin kipeiksi, joten jatkoin vain ja minulla oli tylsää. Se vauhti oli varmasti liian hiljaista, sillä en joutunut töihin. 6 vedon jälkeen kyllästyin ja päätin juosta 60 sekunnin vetoja ne kaksi viimeistä ja se toimi. 4min/km vauhti oli sopivaa 60 sekunnin matkalla tuolla 6% nousulla. Silloin syke nousi ja joutui tekemään hommia. Lopuksi sitten vielä löysää, hidasta juoksua aika reilusti, mutta lopulta kyllästyin. Kun 11km oli kasassa lähdin pois ja jäi vähän sellainen tunne, etten ole urheillut lainkaan. Kontrasti oli iso kun edellisinä perjantai-iltoina olin temponut 4 minsan kilometrivauhdilla pidempää settiä (15 ja 12km).

Eilen huomasin kuitenkin, että kyllä se nilkoissa tuntui vähän. Juoksin ulkolenkin, reilut 18,5km aika ikävällä alustalla. Tai alun lumi oli aika ok, mutta jossain vaiheessa oli pakkasen kovettamaa paljasta asfalttia, joka oli aika kova ja sen jälkeen pitkä pätkä hyvin epätasaista alustaa, joka oli todella muhkurainen. Se otti aika pirusti nilkkoihin ja akillesjänteisiin. Kaiken lisäksi käsistä tuli kylmä. Sanotaan, että juoskaa ulkona, siellä on niin mukavaa. Tänä vuodenaikana juoksen kyllä mielummin juoksumatolla. Onneksi eilen pääsin lenkin jälkeen saunaan, mutta silti oli se vähän tuskaa.

Tänään olin päättänyt juosta 35km matolla. Syynä lenkin pituuteen lähinnä se, että viikolta oli niin vähän kilsoja. Toinen syy se, että halusin ehdottomasti yli 2,5 tunnin suorituksen, sillä mitä pidemmäksi lenkki menee, sitä vähemmäksi energiat menevät ja maratonia varten pitää tehdä 2,5-3h lenkkejä. Jouluna alkanut treenijakso on sisältänyt ekan kerran sitten viime kesän pitkiksiä, olen juossut kahdesti 30km ja kerran 31,3km. Nyt oli pari viikkoa ilman pitkiksiä ja päätin, että nyt tulee hidas, mutta pitkä. Niinpä juoksin 35km tasaisella 5min/km vauhdilla, jolloin ajaksi tuli 2.55, mikä on itseasiassa ajallisesti aika hyvin maraa simuloiva harjoitus. Vikat 40 minuuttia oli jo tekemistä. Matka tuntui pitkältä ja jostain ehkä 28-29 kilsasta eteenpäin olin hyvin kyllästynyt. En enää oikein jaksanut seurata urheilua telkkarista. Join lenkin aikana ehkä puoli litraa vettä, pari kulausta urheilujuomaa ja otin yhden geelin. Ei tuollainen kolmevitonen nyt matkana, eikä varsinkaan tuo 2h55min aikana ole ihan lyhimmästä päästä, joten ei ihme, että vaikutti.

Katsoin matolla mm. naisten ampumahiihtoa ja syöksylaskua. Syöksyssä oli mielenkiintoista se voiton ja tappion hiuksenhieno ero. Ensinnäkin italialainen Sofia Goggia laski lähes koko laskun erittäin hyvin ja oli isossa johdossa kunnes loppupätkä meni surkeasti. Hän meinasi laskea ulos ja vaikka meni johtoon maaliintullessaan, niin manasi suoritustaan. Manauksen ymmärtää, hän tiesi mahdollisuutensa ja lopulta tuo virhe maksoi jopa mitalin, sillä hän jäi neljänneksi. Hieman myöhemmin minusta myöskin jonkinlainen yllättäjä Slovenian Ilka Stuhec laski johtoon, eikä häntä kukaan enää pystynyt ohittamaan. Hän joutui hyvin pitkään odottamaan johtajan paikalla ja seuraamaan, mitä muut tekevät. Lopulta jännitys palkittiin ja hän voitti. Toinen epäonni on toisen voitto ja toistepäin. Sitten se on vielä niinkin, että sinä tiettynä päivänä, siinä tietyssä laskussa joku onnistuu parhaiten. Lara Gut loukkaantui jo harjoituksissa ja oli poissa, eikä loukkaantumisesta toipunut Lindsay Vonnkaan laskenut kuin pronssille. Se oli varmasti iso juttu tuolle slovenialaiselle voittaa. Inspiroivaa katsoa tuollaisia suorituksia ja kilpailuja samanaikaisesti, kun juoksee itse matolla. Eikä se onnistuminen tarvitse aina tarkoittaa mitalia. Kotiyleisön edessä laskenut Sveitsin Michelle Gisin tuli laski numerolla 28 loistosuorituksen ja oli maalissa 8. Kukaan muu jälkipään laskijoista ei päässyt lähellekään kärkeä. Hän oli hyvin iloinen maalissa. Tuota kun katsoi, niin muistin ne päivät ja kisat, jolloin minullakin on mennyt hyvin ja olen tehnyt vaikkapa ennätykseni ja toisaalta niitäkin päiviä on ollut, jolloin on mennyt huonosti.

Tänään maistui ruoka. Söin lihaa, ranskalaisia perunoita ja salaattia vähintään kilon. Pikkaisen punaviiniä ja runsaasti kivennäisvettä siinä samalla. Hetken huilaus ja espressoa sekä kakkua. Nyt illalla katsoin telkkarista Bourdainin ohjelman Kuubasta ja otin viikon päätteeksi oluen. Olen nähnyt tuon Bourdainin jakson ennenkin, mutta se oli hauska katsoa uudelleen. Erityisen hauska oli kohta, jossa Bourdain oli keskellä päivää retrobaarissa, jonka ikkunat olivat kuin laivan ikkunoita ja siellä oli paljon akvaarioita. Hän joi mojitoja ja muutenkin rommia tosiaan päivällä ja jutusteli siinä samalla. Hän ihmetteli miksi Hemingway joi daiquiria ja kutsui Fitzgeraldia homoksi. Bourdain sanoi, että daiquiri on tyttöjen juoma ja sen, että Hemingwayllä ei tainnut etumus pahemmin pullottaa. Hän lisäsi vielä, että ei siinäkään mitään pahaa.

Ei tämäkään huono viikko ollut. Ma vain vesijuoksua, ti aerobisesta kokonaan lepoa, ke 15,7km sis. 10x1000m vedot, to 5000m soutua ja tunti AMT:llä, pe 11km sis. 8 mäkivetoa, la kevyt reilu 18,5km ja su pitkis 35km. Yht. juoksua sellaiset 80 kilsaa. Huomenna en juokse.

Mainokset