Urheilijoiden rahoitus

Luin lauantaiaamuna hyvin mielenkiintoisen jutun Ylen sivuilta. Toimittaja oli ollut yhden päivän IT-alan yrittäjän ja toimitusjohtajan Toni Piiraisen matkassa. Vapaa-aikanaan Piirainen on uimari Jenna Laukkasen valmentaja. Vaikka mies matkustaakin paljon, niin hänellä on silti aikaa käydä valvomassa Laukkasen harjoituksia Vuokatissa. Hyvä esimerkki siitä, että omistautumisen ei urheilun parissa tarvitse tarkoittaa sitä, että henkilö urheilee itse, vaan aivan yhtä hyvin hän voi olla mukana valmentajana, tuomarina tai jossain muussa roolissa. Kannattaa lukea tuo artikkeli, Piiraisella on järkeviä ajatuksia valmentamisesta, mutta tämän postauksen aihe ei ole valmennus, vaan rahoitus.

ONGELMA: URHEILIJOILLA JA VALMENTAJILLA EI OLE RAHAA

Jos seuralla olisi rahaa, niin palkkaisin apuvalmentajan, joka voisi katsoa joitakin treenejä. Minulle tulee niin huono omatunto, jos en pääse paikalle seuraamaan harjoituksia, Piirainen pohtii altaan reunalla ja käynnistää sekuntikellon.

Vuokatissa Katinkullan tuntumassa toimii uintiseura, jolla ei ole rahaa. Minusta tuo asia pitää laittaa kuntoon ja hankkia sitä rahaa. Piirainen kertoo jutussa myöskin siitä, että Laukkaselle 20000 euron urheilija-apuraha on todella tärkeä. Hän oli ainoa uimari, joka sellaisen sai. Ari-Pekka Liukkonen, joka epäonnistui olympialaisissa, mutta oli mm-kisoissa finaalissa, joutuu tänä vuonna tyytymään puolikkaaseen apurahaan. Samalla tavalla moni valmentaja ei tahdo saada mistään palkkaa valmentamisesta ja kun rahaa ei ole, niin siitä kärsivät sekä urheilemisen että valmentamisen laatu. Tämäkin asia pitäisi laittaa kuntoon, hankkia sitä rahaa yrityselämästä ja yksityishenkilöiltä.

Taas olisi Kalervo Kummolalle hommia. Jääkiekkoliitto on onnistunut vaurastumaan sillä tavalla, että se on mahdollistanut myös valmentajien palkkaamisia. Jääkiekko on muutenkin mielenkiintoinen laji, että siinä urheiljoilla ei oikein ole tulosvastuuta. Otetaanpa esimerkiksi Helsingin IFK. Kausi on mennyt odotuksiin nähden ihan mönkään. Sarjan kallein materiaali, ykkössuosikki voittamaan runkosarjan ja silti tarpomista koko kauden, mikä johtaa 9. sijalle 15 joukkueen runkosarjassa. Pelaajille ei käy kuitenkaan niinkuin Ari-Pekka Liukkoselle. He saavat palkan joka kuukausi, vaikkei menestystä olekaan tullut. On ymmärrettävää, että yksilölajeissa ei näin voi toimia ja on ymmärrettävää, että jos ja kun katsojat ja muu suuri yleisö ei ole uinnista samalla tavalla valmis maksamaan kuin jääkiekosta, niin tilanne on aivan eri. Silti uimareiden ja muiden suomalaisten huippu-urheilijoiden asemaa voi parantaa.

Mietin tätä problematiikkaa lauantain lenkilläni ja keksin mielestäni toimivan ratkaisun. Asiaa pitää käsitellä ensinnäkin siitä lähtökohdasta, mistä rahaa olisi saatavilla ja kuinka se tulisi kohdentaa. Kyseessä ei ole mikään manulle illallinen – tyyppinen automaatio, vaan vaatii aktiivisuutta.

MISTÄ RAHA HANKITAAN?

On itsestään selvää, ettei voida olettaa valtiovallan tai Veikkauksen tulevan hätiin. Julkista tukea tulee aina olemaan, mutta se on riittämätöntä. Suurin potentiaali on hankkia  rahoitusta yrityselämästä ja yksityishenkilöiltä. Sponsoroinnin rahamäärät ovat Suomessa vain murto-osa verrattuna muihin Pohjoismaihin. Osin se johtuu yritysten asenteista, kulttuurista, mutta osin myöskin urheilijoiden ja seurojen taitamattomuudesta.

Katse pitää kääntää menestyviin yksityisyrittäjiin ja varakkaisiin yksityishenkilöihin. Sellaisiin ihmisiin, joilla on käytettävissä olevaa rahaa ja halu tehdä hyvää ilman, että pitää miettiä jokaisen sponsorointieuron tuottoa. On erikseen sellainen suuryritysten sponsorointi, joilla haetaan näkyvyyttä tai sellainen pienemmän yrityksen sponsorointi, jolla yritetään nostaa firman tai tuotemerkin tunnettuutta. Sitten on toisaalta sellainen tukeminen, jossa aidosti pyritään vain tekemään hyvää tukemalla paikallista urheilua.

Moni muistaa kuinka äkkiä Vantaan kaupunki päätti lähteä tukemaan 2000 eurolla venezuelaista hiihtäjää, joka ei ollut koskaan hiihtänyt. Tuo voisi olla hyvä haaste. Siis kaksi tonnia. Haastan tässä yrityksiä ja yhteishenkilöitä tukemaan urheilua Vantaan verran eli kahdella tonnilla.

MIHIN RAHA MENISI JA KUINKA SE KERÄTTÄISIIN?

Tämä pitää jakaa kahteen osaan, ensinnäkin valmennuksen kehittämiseen ja toisaalta huippu-urheilun tukemiseen. Otetaan esimerkiksi Vuokatin uintiseura ja yksilöurheilijat Ari-Pekka Liukkonen sekä Pentti Olah.

Vuokattiin pitäisi ensinnäkin luoda jonkinlainen Tonin talli. En tiedä kuinka paljon esim. osa-aikainen apuvalmentaja kustantaisi, mutta voisin kuvitella, että joku 30 tuhatta olisi melko helppo kerätä. Se vaatisi sitä, että 15 yritystä tai yksityishenkilöä lähtisi mukaan Vantaan verran. Täytyy siis löytää 15 kainuulaista yrittäjää tai sellaisia tahoja, joilla on muuten siteitä Vuokattiin vaikkapa lomailun merkeissä tai henkilöitä, joille nimen omaan uinti on sydämenasia. Silloin Toni Piiraisen ei tarvitsisi olla paikalla jokaisessa harjoituksessa ja apuvalmentaja voisi laajentaa toimintaa muullakin tavoin. Mukaan voisi tulla uusia uinnista kiinnostuneita nuoria ja lisäksi alueella lomaileville voisi järjestää uintikursseja/-leirejä. Muualla vastaavissa tilanteissa voitaisiin toimia samalla toimintaperiaatteella. Luoda sellaisia suurempia kokonaisuuksia, joissa on sitä osaamista ja rahoitusta, joka mahdollistaa nuorille nousun kohti huippua.

Yksilöurheilijoille ja heidän lähipiirilleen pitäisi tehdä käsikirja, jossa kerrottaisiin kuinka rahoitusta voi hankkia. Ei joku urheilijan äiti tai isä välttämättä tiedä yhtään, kuinka asiassa pitäisi toimia. Odottelevat vain julkista tukea eli urheilija-apurahoja. Avainasemassa tukijoiden saamisessa ovat paikallinen elementti ja sosiaalinen media. Se paikallisuus on tärkeätä. Jokaista kiinnostaa, mistä urheilija on kotoisin ja siellä suunnalla ollaan ylpeitä, kun oman kylän tyttö tai poika on noussut huipulle. Niinpä useimmat yritystukijat varmasti löytyvät siltä seudulta, mistä urheilija on lähtöisin, vaikkei siellä enää asuisikaan. Silloin tällöin tapahtumia kotiseudulla, jossa sponsorit pääsevät esille ja jossa koululaisille esitellään lajia ja jaetaan nimmareita, olisi paikallaan. Sen lisäksi pitäisi hyödyntää sosiaalinen media. Jokainen kansainvälisen tason urheilija matkustaa paljon. Sitä kautta hän on mielenkiintoinen instagramissa. Ihmiset haluavat katsoa kuvia reissuista. Monet urheilijat ovatkin aktiivisia instagramin käyttäjiä. Se vaatii aika vähän vaivaa, mutta antaa melko paljon vastinetta. Sponsorit pääsevät sitä kautta hyvin esille. Ei instagramissa esim. ole merkitystä, onko joku maailman paras uimari tai maailman paras pingispelaaja. Sillä on merkitystä, kuinka mielenkiintoinen profiili on. Reissaamalla ja postaamalla mielenkiintoisia kuvia treeni- ja kilpailumatkoilta, saa seuraajia ja tykkäyksiä, mikä tekee henkilön houkuttelevammaksi sponsorimarkkinoilla. Yritykset ovat valmiita tekemään silloin kaupallista yhteistyötä.

ANNA MAHDOLLISUUS URHEILLA!

On turha istua kädet taskuissa ja voivotella, ettei rahaa ole, vaan pitäisi luoda vaikkapa edellä mainitun kaltaiset järjestelmät. Viestittää ihmisille kuinka palkitsevaa urheilun tukeminen ja samalla opettaa urheilijaa sekä erityisesti hänen lähipiiriään, kuinka rahoitusta hankitaan. Käyttämätöntä potentiaalia on olemassa.

Meidän pitää antaa aiempaa parempi mahdollisuus urheilijoille urheilla.

Advertisements