Pää petti intervalleissa ja tulevaisuus

IMG_20170330_095214_853.jpg

Tänä aamuna päätin ottaa paitsi kofeiinia niin pienen annoksen Pfitzinger & Douglasin kirjaa. En ole oikein kirjaan tohtinyt tarttua, sillä 2010 olin kokemattomana juoksijana sen verran hullu, etten uskonut varoituksia, vaan lähdin soitellen sotaan kirjan kanssa -> rasitusmurtuma. Nyt tilanne on eri. Jonkinlaisena innostajana toimi eilinen intervallitreeni, joka oli samanaikaisesti sekä epäonnistunut että onnistunut.

Muistatteko kun kerroin, että luin jonkun amerikkalaisen huippujuoksijan sanoneen, että koviin harjoituksiin pitää valmistautua kuin kilpailuihin? Eilen en tehnyt niin. Kävin äänestämässä juuri ennen treeniä ja päässä pyöri vain se, kuinka kokoomus voi voittaa Helsingissä, kuinka Vapaavuoresta voi tulla pormestari ja kuinka vihreät häviävät vaalit. Focus ei ollut kunnolla treenissä. Menin Esportiin ja porukkaa oli vähemmän kuin ma tai ti. Osa oli jo lähdössä pois. Minulla ei ollut oikein fiilistä treenata. Soudin alkuun 2000m, vedin pikkaisen leukoja, rullasin jalat ja tein lunge matrixin sekä heilautukset. Rehellisesti sanottuna oli pieniä tuntemuksia kuten vasemman jalan ulkoreunassa ja jotain nilkkojen ympäristöissä jne. Ajattelin etten ole ihan palautunut maanantain pitkiksestä. Menin matolle ja alku oli tervanjuontia. Juoksin 2,5km verraa ja siitä eka kilsa todella hitaasti. Mietin mitäköhän tästä tulee.

Aikomukseni oli juosta 8x1000m/600m pal. at 3.35 min/km, mutta kuten sanoin: en ollut henkisesti valmistautunut treeniin. Kun ensimmäinen veto ei tuntunut helpolta ja jaloissa oli tuntemuksia, luovutin ja päätinkin juosta 5x1000m kiihtyvästi. Juoksin lopulta ne tonnit aikoihin 3.35, 3.31, 3.29, 3.25 ja 3.23. Treeni oli siis kiihtyvä, mutta vedot sinänsä tasavauhtisia. Tämän jälkeen vielä VR loppuun 2,1km, jolloin kokonaisuutena tuli 12 kilsaa. On varmasti hyvä välillä juosta vähän reippaampaa, mutta toisaalta jos miettii kympin kisakuntoa ja vauhtikestävyyttä niin kyllä niitä 8-10x1000m ja 4x2000m settejäkin pitäisi tehdä. Näistä vedoista voi nyt todeta sen, että tottakai viidennessä jo se vauhti tuntui, mutten mennyt täysiä. Voi myös todeta sen, että kyllä mä sen 8x1000m at 3.35 min/km olisin voinut juosta, mutta pää petti. En uskonut pystyväni siihen siinä viretilassa, kun en ollut miettinyt harjoitusta etukäteen, enkä siihen henkisesti latautunut. Se oli tietysti virhe. Toisaalta oli hyvä huomata, että joku 3.23 min/km vauhti ei enää sekään tunnu pahalta.

Olen myöskin tottunut aika hyvin leipomaan vetoja Vazee Paceilla. Aluksi ne tuntuivat aika kovilta, vähän vaimennetuilta, mutta nyt reipas menee niillä kuin vettä vain. Tempot puolestaan juoksen nykyään Bostoneilla, jotka olen päättänyt valita maratonille. Viime syksystä alkaen testaillut noita nopeita kenkiä ja nyt työnjako on selvä.

IMG_20170330_100544_663.jpg

Mennään takaisin AM-kirjaan. 2009 syksyllä ostin kirjan. Silloin tausta oli se kahden vuoden liikkumattomuus sydänlihastulehduksen takia, mutta olin päättänyt kun sängynpohjalta nousen, että Bostonin rajan haluan juosta. Se oli siihen aikaan 3.15. Kirjasin sen kirjan kansilehdelle. 2010 keväällä oli mennyt 3.33 Rotterdamissa ja kun otin siitä palauduttua kirjan käteeni ja lähdin yhtä ohjelmaa seuraamaan, niin sehän päättyi sitten valtaviin sääriongelmiin ja tuli rasitusmurtumaakin. Heinä-elokuu taisivat mennä kokonaan ilman juoksua ja syyskuussa maratulos oli huonompi kuin huhtikuussa (3.34 Berliinissä). Pohkeet ja sääret olivat toki jo Rotterdamin jälkeen olleet koko ajan kipeät ja jumissa, en ollut kunnolla siitä välittänyt, mutta toisaalta: kirja oli tuolloin minulle liian raju. Ennen ongelmia olin päättänyt tavoitella 3.10 aikaa seuraavana keväänä. En ihan siihen päässyt. Oli aika luminen talvi, joten hiihdin suhteessa aika paljon ja juoksin vähän. Jalkapohja hajosi Zürichin maratonilla, mutta sain kuitenkin 3.18 tehtyä, mikä paransi enkkaa vartilla. Edellisen kesän tauko huomioon ottaen ihan hyvä juttu se. Tänään kun huomasin nuo sen aikaiset tavoitteet, niin päätin kirjata taas tavoitteen. Itseasiassa olen antanut itselleni 2.50 tavoitteeseen aikaa 2018 loppuun, mutta kirjaan sen nyt jo ylös. Luulen, että tämänhetkinen kuntoni on välillä 2.55-2.57, joten tekemistä on.

Miten elämä on sitten muuttunut siitä, kun viimeksi tätä kirjaa luin? Silloin ongelmana oli se, että jalat eivät vielä kestäneet harjoittelua. Olin kokematon juoksija ja jalat kipeytyivät, mikä häiritsi seuraavia treenejä. Nyt pystyn harjoittelemaan kovaa, mutta palautuminen on haastavaa. Ensinnäkin ikää on tullut. Toiseksi teen pitkää työpäivääkin ja jostain syystä en saa nukutuksi kuin 5-6 tuntia yössä. Vaikka olisi aikaa nukkua enemmän niin sisäinen kelloni herättää minut. Tilanne on siis täysin eri.

Jaan harjoitustaustani kahteen osaan. Sydänlihastulehduksen jälkeen 2009 nollasta alkanut harjoittelu on osa yksi, joka päättyi viisi vuotta myöhemmin keväällä mystiseen sairastumiseen. Saavutin 3.03 maratuloksen HCM:ssä 2013 hieman epäonnistuneella suorituksella, jossa pohkeet eivät kestäneet loppumatkan rasituksia ja mäkiä. Puolikkaalla meni kesken harjoitusviikon maaliskuussa 2014 1.23 ja ajatukseni oli, että olen 2.57 maratonkunnossa. Sairastuminen kuitenkin pilasi sen maratonyrityksen. Siitä meni puolitoista vuotta palautumiseen ja sitten vielä käsi oli sen jälkeen poikki. Joulukuussa 2015 alkoi tämä uusi harjoitusjakso, jonka aikana on ollut pari ongelmaa kuten se viime kesän pakaravaiva ja syksyn akillesjännevaiva, mutta olen silti korkeammalla tasolla kuin ensimmäisellä harjoitusjaksolla. Pyrin myös nyt tekemään asioita paremmin ja lisäämään oheisharjoittelua.

Juoksen kovempaa kuin ennen, joten olen siis ennätyskunnossa jo nyt. Se on selvää, mutta en ole aivan varma kuinka menisin eteenpäin. Kestänkö AM-kirjan määriä vai menenkö omaa tahtia eteenpäin. Se on se, mikä pitää lähiaikoina päättää. Tiedän, että minulla on aika hyvä, innovatiivinen näkemys ja tietämys eri tyyppisistä harjoituksista, sillä olen niistä netistä lukenut, mutta en tiedä oikein mitään esim. noista mesosykliasioista. Siinä mielessä se olisi helpompaa apinoida vähän AM-jätkiltä, mutta se sisältää toisaalta ison riskin sen suhteen, että kroppa ei jaksa ja kestä.

Mainokset