Helsinki Central Park – myrskyssä rutiinitulos

_20170429_164334Kun harvoin kilpailee, turhauttaa kun käy kurja tuuri sään kanssa. Midnight Runissa oli vesimyräkkä, jolloin ei nähnyt mitään. Nyt oli Paloheinässä hirveä puhuri. Pääasia on se, että kausi tuli avattua, vaikka juoksu menikin huonosti – osin tuulen vuoksi tietysti.

Pari viikkoa on ollut sellainen tilanne, että sääennuste on elänyt päivästä päivään. Ensin luvattiin 16 astetta ja aurinkoista. Sitten se oli 2 astetta ja sadetta. Nämä ääripäät. Loppuvaiheessa puhuttiin 10 asteesta ja auringosta. Päivä ennen starttia kaikki muuttui vielä kerran. Muutaman tunnin aikana keli muuttuikin siten, että Ilta-Sanomat varoitteli myrskystä ja lumisateista. Mietin, että missä ihmeen todellisuudessa elämme, kun ennustuksiin ei voi luottaa yhtään. Ilmoittautuminen oli kuitenkin tehty ja katsoin, että se, että saan kisan alle on paljon tärkeämpää kuin itse tulos. Mitä paremmin saan raastettua, sitä parempi jatkon kannalta. Alkuperäisen tavoitteen 38 minuuttia heitin tietysti romukoppaan.

VALMISTELUT JA LÄMMITTELY

Aamulla heräsin jo kahdeksalta, vaikka kisa oli klo 13. Söin aamupalan ja pakkasin kamat. Pohdin keliä ja tulin siihen johtopäätökseen, että pitkät 2XU kompressiotrikoot, pitkähihainen ohut Odlon aluspaita pienellä kauluksella ja pitkähihainen New Balancen juoksupaita tulisivat olemaan varustukseni. Jos on muutama aste ja tuulee, niin ei voi juosta lyhyissä. Kun oli sovittu, että otamme oluet kisan jälkeen niin päätin lähteä julkisilla. Klo 10.45 lähdin himasta ja saavuin melko kivuttomasti hieman ennen kahtatoista kilpailupaikalle. Ulkona oli melkoinen jono jo muodostunut ilmoittautumaan. Siinä oli kaksi tietokonetta, missä oli ilmoittautumistiedot ja siitä kaivelivat niitä. Olisi kyllä kätevämpää, jos ne olisivat olleet nimen mukaan jossain kirjekuorissa valmiiksi, niin saisi vilpoisessa kelissä nopeasti omansa. Onneksi minulla ei ollut juoksuvaatteet päällä, vaan ns. siviilivaatetus. Lippis päässä, farkut jalassa, retrolenkkarit ja t-paita, huppari sekä veden ja tuulen pitämä takki. Monella muulla tilanne oli huonompi. Tämän jälkeen sanottiin, että saa ottaa paidan laatikosta. Siellä jaettiin Runner’s High:n ja HHM:n entisiä paitoja. Minulle sanottiin, että laatikossa on lähinnä kokoa M. Sitten kun joku kysyi jotain niin sanottiin, että on siellä kokoa S kanssa. Kaivoin aikani ja turhauduin. Suurin osa kokoa M, mikä kiinnostaa minua suurin piirtein yhtä vähän kuin Paavo Väyrynen ehdokkaana. Lopulta löysin yhden S-kokoisen paidan ja lähdin pukuhuoneeseen. Siinäkin oli sellainen pikantti yksityiskohta, että kisan jälkeen ottaessani laukusta suihkukamat, huomasin, että mukaan saatu paita olikin women S. No ei se mitään, Esportissa varmaan on joku hyväkroppainen nainen koossa S, jolle voin sen paidan antaa. Se on paljon parempi kuin se, jos paita olisi ollut women L.

Onneksi aikaa oli paljon, sillä jotenkin numerolapun laittaminen kisapaitaan ei meinannut luonnistua millään. Numerolapussa ei ollut valmiita reikiä ja ne hakaneulat menivät jotenkin todella huonosti läpi paidan kankaasta. Sain muutaman kerran lapun vinoon ja korjasin sitä pikkaisen aina yhden kulman hakaneulan paikkaa muuttamalla. Lopulta se oli suht ok. Ne tapahtumat, missä numerolapun saa edellisenä päivänä, ovat siinä mielessä mukavia, että lapun saa rauhassa paitaan kiinnitettyä jo ennen nukkumaanmenoa. Ei tarvitse stressata. Onneksi nyt oli tosiaan aikaa. Fiksasin lappua ja juttelin ajan kuluksi pukuhuoneessa ja join samalla energiajuoman. Join myös vähän urheilujuomaa, pakkasin kamat kassiin ja lähdin pihalle. Annoin laukun säilykseen ja katsoin kelloa. Kympin starttiin oli puoli tuntia. Lähdin hölkkäämään sinne pulkkamäen suuntaan, join urheilujuoman loppuun ja heitin pullon pensaan kupeeseen. Heti alussa tuntui, että pohkeet ja nilkat ovat huonona, miten ihmeessä pystyn juoksemaan nopeaa. Tämä on ollut tyypillistä viime aikoina, joten tiesin, että jos saan n. 3km kevyttä juoksua alle niin pystyn juoksemaan ihan normaalisti. Otin todella hitaan kilometrin metsän suuntaan, jonka jälkeen käännyin takaisin ja juoksin hieman kovempaa toiseen suuntaan. Matkalla tajusin, etten ole juonut koko päivänä vettä yhtään kulausta ja oli jano. Olin juonut aamulla teetä, murukahvia ja tuoremehua, sen jälkeen Paloheinässä urheilujuomaa ja energiajuomaa. Oli pakko saada vettä. Mietin, ovatko vessat täynnä, onko pesutiloissa lavuaaria. Lopulta saavuttuani takaisin majalle, tilanne ratkesi. Siinä oli pöydille laitettu jo juomia. Nappasin mukillisen vettä ja join sen.

Lähdin uudestaan verryttelemään. Nyt reitin suuntaisesti. Havaitsin heti, että alkumatka on todella kamalaa vastatuulta. Käännyin ympäri jo ennen golfkenttää. Menin sinne jonkun parkkipaikan taakse hiekkatielle heiluttelemaan käsiäni, tein pari drilliä, lunge matrixin ja hölkkäsin siinä edes takaisin pikkaisen. Aloin miettiä, onko startti varmasti 10 yli. Mitään ei oltu kuullutettu. Ennen startti oli tasalta, mutta tänä vuonna piti olla eri startti vitoselle tasalta ja pidemmille matkoille 10 yli. Alkoi pieni paniikki olla takaraivossa. Pakko juosta paikan päälle siltä varalta jos startti onkin tasalta. Silloin klo oli 3 vaille. Juoksin siinä parit kiihdytykset tehden majalle ja huomasin, että porukkaa oli vielä pihassa, joten no hätä. Tein heilautuksia lipputankoon nojaten ja vitosen juoksijat säntäsivät ohitse. Tämän jälkeen päätin sitoa kengännauhat. Vanhat kunnon kisatossut Adios 2 taas kehissä. Ei paljon kilsoja, sillä en ole niillä paljon muuta tehnyt kuin kilpaillut. Anyway, pitkät nauhat, joten tein kaksinkertaiset solmut ja vielä nauhojen päät solmin alempaa kiinni, etteivät ne heilu minnekään. Sen jälkeen olin valmis lähtöpaikalle.

KILPAILU

Starttipaikalla tuttuja näkyi vain PasiP ja Ragnar, naisista siellä oli ennakkosuosikki Maria ja Soili. Muuten ihan tuntematonta sakkia. Vähän ihmettelin, ettei tuttuja oikein ollut niinkuin yleensä. Mietin mikäköhän taso on, saanko mitään porukkaa vai pitääkö puskea yksin. Olin miettinyt, että juoksisin Pasin kanssa kisan samaa vauhtia, mutta nyt päätin: rullaan mäen startista sopivaa vauhtia ja otan jonkun selän vastatuuliosuudelle, yksin sitä ei voi juosta. Tehtiin vielä muutamat kiihdytykset lähtösuoralla. Sen jälkeen olin valmis starttiin. Hermostuneisuutta ei yhtään. Olen aina startissa vähän hermona, mutta nyt en ollut ollenkaan. Lopulta Nummelan Aki sanoi minuutti starttiin, sen jälkeen 10 sekuntia ja pian oltiin matkassa ja starttasin Polarin.

Startti oli loivaan alamäkeen majan takaa ja lähdin rullaamaan kevyesti. Tarkoitus oli himmailla, jotten juokse itseäni piippuun liian aikaisin, mutta toisaalta en voisi juosta liian hiljaakaan, sillä menetettyä aikaa ei saa lopussa takaisin. Tässä on ulkojuoksun ja mattojuoksun ero. Matolla vauhtia voi säännellä täsmällisesti. Polarin ajanotto oli lähtenyt käyntiin, mutta vauhtia en saanut heti ruutuun. Ajattelin näinköhän se oli liian kauan juoksutilassa ja hukkasi GPS-signaalin. No onneksi se alkoi toimia, sillä tajusin, että minulla on väärä ruutu näkyvillä ja piti painaa kerran nappia ylöspäin. Kun tulimme asfaltille, vauhtimme oli 3.36min/km. Sitten alkoi se pari kilometriä vastatuuleen. Päätin, että pysyn porukassa. Siinä oli 5-6 juoksijan porukka, jossa pyrin pysymään mukana. Siinä oli yksi pitkä nainen, joka köpötteli menemään päkiöillä ja ropisi niin paljon, että yritin katsoa, onko hänellä nastalenkkarit. Jaana, jolle olin hävinnyt viime vuonna, oli kanssa porukassa. Sen lisäksi siinä oli pari Runner’s Clubin juoksijaa ja yksi harmaapaitainen, pitkä äijä. Kun oltiin puskettu reilu kilometri vastatuuliosuutta, juoksimme Marian kiinni. Mietin WTF is happening now. Hänhän on naisten ylivoimainen voittaja tyyliin joka kisassa ja minua monia minuutteja nopeampi. Kuinka on mahdollista, että juoksemme hänet kiinni. Jälkeenpäin tietysti tajusin, että se johtui tuulesta. Hän kun oli joutunut yksin puskemaan vastatuuleen, niin hyytyi siinä tai jättäytyi porukkaan. Kisan aikana pohdin, että ehkä hän olikin 15 kilsalla ja siksi juoksee ekaa kierrosta hiljaa. En ymmärtänyt vielä siinä vaiheessa tuulen murhaavaa merkitystä.

Jossain vaiheessa käännytään vasemmalle, mutta vastatuuli jatkuu. Kaikkinensa vastatuulta tulee varmaan 2,5 kilometriä. Sen jälkeen käännytään takaisinpäin ja tulee hetki myötätuulta. Muut nykäisivät myötätuuli osuudella ja minä ja Jaana putosimme. Katsoin kelloa ja huomasin, että vauhti on ihan ok, ei kannata repiä. Valitettavasti katsoin väärää riviä. En osaa vielä käyttää Polaria ja vasta itseasiassa toisella kierroksella tajusin, että olin katsonut koko ajan kokonaismatkan keskinopeutta, enkä sen hetkistä nopeutta. Voi siis olla, että olisi pitänyt yrittää juosta tuossa vaiheessa kovempaa. Imin sen eron kerran kiinni, mutta sitten jäimme taas. Kun tuli joku uusi vastatuuli tai sivuvastainen pätkä, niin Jaana sanoi tuskastuneena: miten voi olla koko ajan vastatuulta. Kommentoin jotain takaisin ja sen jälkeen n. 4km kohdalla hän jäi. Minun oli pakko yrittää pitää vauhtia yllä yksin. Tuosta neljästä kilometristä maaliin juoksin yksin. Näin sen harmaapaitaisen jossain edelläni, mutta hän ei ollut niin lähellä, että hänestä olisi ollut varsinaista selkää tavoitettavaksi. Minä sen sijaan olin sellainen ja moni maalissa kiittelikin vetoavusta ja siitä, että minun selkäni meni edellä, mitä tavoitella.

Kun tulin vitosen kohdalle, en kuullut väliaikaa huudettavan. En voinut sitä katsoakaan, kun Polarissa oli sellainen ruutu esillä, jossa oli kokonaismatka, nopeus ja koko matkan keskinopeus. Olisin mielummin ottanut koko matkan keskinopeuden sijaan ajan. Painamalla nappia alaspäin aika olisi tullut näyttöön, mutta nopeus olisi lähtenyt pois. Päätin, että olkoot, en tarvitse tietoa, paljonko aikaa on kulunut. Pääasia oli muutenkin se, kuinka selvitän kilometrit vastatuuleen. Siinä toisen kierroksen vastatuuliosuudella opin vasta katsomaan nopeutta kellosta ja vaikka mitä tein, niin en päässyt kovempaa kuin 4.05min/km. Se nopeus vaihteli 4.05-4.10min/km välillä ja se oli ihan hirveätä puskea vastatuuleen. Edellä mennyt porukka katosi aivan totaalisesti, sitä ei näkynyt tyyliin enää missään, jäin valtavasti koko ajan. Kun tultiin kääntöpaikalle, niin näin, että takanaoleva porukka on aika lähellä. Jaana oli pudonnut siihen porukkaan ja siinä oli Pasi sekä kaksi muuta juoksijaa.

Yritin juosta kovempaa myötätuuli osuudella, mutta ei se oikein onnistunut. Sykkeet olivat alhaalla, ei tullut raastotunnetta. Jotenkin tuntuu, että eväät jaloista oli syöty. Olin varma, että porukka ottaa minut kiinni, joten päätin, että yritän pysyä mukana ja kokeilla loppukiriä. Kiinniottoa ei kuitenkaan tullut. Metsän pienessä nousussakaan minua ei juostu kiinni, ei vastatuuliosuudellakaan. Sitten kun oli reilut 1,2km jäljellä tullaan loppusuoralle tai no ei se ihan suora ole, mutta käytännössä se on melkein suora ja viimeiset ehkä 700m on jo niin, että maalin näkee. Viimeisen kilometrin alussa siinä on pieni nousukin. Tarkoitus oli juosta tuo viimeinen 1,2 kilsaa kovaa, muttei siitä tullut oikein mitään. En saanut raastettua. Vikalla kilsalla nopeus kyllä nousi johonkin 3.45:een, muttei riittävästi, sillä muutama sata metriä ennen maalia kolmikko juoksi minut kiinni ja meni ohi. Katsoin jätkistä, joista yksi oli Pasi, että heillä on tosi kyseessä. Olivat raastolla liikenteessä. Silloin mennään limitillä, kun on pakko mennä. Yritin rytminvaihdosta, mutten pystynyt. Minulla meni hetki reagoida ja ero oli 10 metriä. Sitten sain vauhtia lisää ja juoksin jätkät kiinni ja ohitin Belgia-paitaisen kun maaliin oli 100 metriä. Olin Pasista taas vajaan metrin päässä ja menossa rinnalle kunnes hän nykäisi ja laittoi pikajuoksukirin, jollaisen itsekin yleensä pystyn urheilukentillä laittamaan. Nyt tultiin lopussa sellaiseen ylämäkeen maaliin, enkä pystynytkään ylämäkeen lainkaan juoksemaan. Tulin jäykin pohkein jotenkin siihen ja jäin kaikille kolmelle. Tuntui, että vikat metrit olivat kävelyvauhtia. Hävisin Pasille 2 sekuntia ja aikani oli 39.17. Pasi laattasi maaliviivan jälkeen, hän oli saanut kaiken irti. Minä olin kisan aikana kuvitellut, että vedän keuhkot pihalle, maksimisykkeet esille ja makaan maalissa reporankana. Nyt en ollutkaan oikein moksiskaan, kun en saanut loppukiriä aikaiseksi.

JÄLKIPELIT

received_10156114312213561.jpeg

Maalissa kävin ottamassa mukillisen punaista urheilujuomaa ja söin tarjotun munkin. Otin mukaani tarjotut patukatkin. Juttelin Ragnarin kanssa. Hän valitteli motvindiä. Itselläni oli aivan samanlaiset fiilikset. Olin katsellut ensimmäisellä kierroksella, kun vielä näin sinne saakka, että myös Ragnar joutui juoksemaan yksin. Ragnar voitti minut n. kahdella minuutilla, mutta Maria ja jotain muita porukassa olevia juoksivat hänet lähes kiinni, myös se ”nastakenkäinen” nainen. Tuosta tiedosta sain vähän itsellenikin hyvää fiilistä. Muillekin voi käydä kuten minulle. En ollut itseasiassa oikein pahoillani siitäkään, että se aiemmin mainittu kolmikko mukaanlukien Pasi menivät lopussa ohitseni. Minulla ei ollut vain yksin juostessa saumoja siihen, mihin porukoilla oli noissa olosuhteissa.

Lähdin suihkuun. Pukuhuoneessa joku sanoi, että sisu kasvaa. Kun miettii kuinka paljon loukkaantumisten ja sairastelujen pilaamia kausia itselläni on ollut, niin mietin, kuinka paljon sen sisun oikein pitää kasvaa. Olisi kiva voida juosta ok olosuhteissa, jotta tietäisi mikä se kunto on. Olisi kiva myös raastaa, jotta kisakunto sitä kautta kehittyisi. Nyt en oikein osaa sanoa mitään. En tiedä missä kunnossa olen, enkä tiedä kuinka hyödyllinen tuo kisa edes oli. Pääasia toki se, että nyt ei tapahtunut mitään. Ei tullut pakaravaivaa niinkuin viime vuonna ja sain kauden avatuksi.

Maalialueella oli myöskin teltta, josta myytiin makkaraa. Kun olin käynyt suihkussa ja juonut pukuhuoneessa Heinekenin niin siinä oli luppoaikaa. Olin syönyt vaaleanpunaisen patukan, mutta halusin vähän lisää ruokaa. Kävin katsomassa mitä teltasta myydään ja ilokseni grillimakkaran lisäksi oli Bratwurstia. Tilasin sellaisen. Ne eivät olleet tarjolla sämpylän sisällä niinkuin Saksassa, eikä sinappikaan ollut saksalaista, mutta kyllä se hyvällä ruokahalulla meni alas. Sen jälkeen vielä yksi mukillinen vettä ja olo oli bueno. Reitillä mukana kannustamassa ja valokuvaamassa ollut kaveri ja hänen kaverinsa olivat valmiina. Meidän oli tarkoitus lähteä perinteiselle golfklubin terdejälkipeleille. Hauska yksityiskohta on se, että HCP ei ole pelkästään Helsinki Central Park lyhennettynä, vaan myöskin golfin tasoitus. Niinpä mikäpä onkaan parempi paikka käydä jälkipelit kuin Paloheinän golfkerholla. Alkoi sataa ja oli kylmä kuin faan, joten eipä terassille ollut asiaa, mutta siellä oli todella mukava nurkkaus sisällä pehmeine nojatuolineen, joissa istuimme. Pari 0,5 l tuoppia Auraa tuli juotua ja juteltua kilpailusta sekä yleisesti juoksusta, pyöräilystä ja triathlonista. Se oli ihan hyvä juttu. Kun lähdimme ovesta ulos, niin näin bussin tulevan. Kiireellä pysäkille ja sen oranssin 560 kyytiin. Sillä matkasin juna-asemalle ja lähijunalla Stadiin. Sitten himaan, sillä nälkä oli melkoinen. Matkalla olin jo syönyt sen Leader-raakasuklaapatukan, mutta keskustassa oli pakko ostaa yksi banaani. Kotona lämmitin ensin edellisen illan lasagnen jämät ja sen jälkeen aloin tehdä pulled pork burgereita ranskalaisilla. Punaviiniä tuli otettua jonkin verran ja illalla vielä pari olutta. Ulkona satoi lunta, joten olin tyytyväinen, ettei sinne enää tarvitsisi lähteä. Meilahden tienoilla olisi ollut Manskulla Helsinki Half Marathon -oluen julkaisu ja HCP:n jälkipelit, mutta ei puhettakaan, että olisin tahtonut sinne lähteä. Meillä oli ihan hyvät jälkipelit iltapäivänä ja relailin sitten illan.

YHTEENVETO

PSX_20170430_135550

Yön yli nukuttuani en voi oikein sanoa eilisestä kisasta mitään. Tulos oli noissa olosuhteissa rutiinisuoritus. Oli kiva kilpailla, oli kivata tavata tuttuja, oli kiva käydä oluilla. Kaikki se oli ihan jees, mutta olisin halunnut vähän enemmän informaatiota kunnostani ja olisin halunnut mahdollisuuden antaa kaikkeni siinä kilpailussa. Nyt se oli vähän limbo siinä mielessä. Säänhaltijoille ei vain yksinkertaisesti mahda mitään ja vastatuuli rypistys aiheutti nyt sen, että vaikka voimat tavallaan katosivat siihen tuuleen tai ainakin jumiutti jalat, jolloin sykkeet jäivät sinne max puolimaratonin tasolle. Nummela sanoi maalissa, että keli vie kaksi minuuttia. No ehkä minulla ei niin paljon vienyt, mutta olen silti sitä mieltä, että se vastasuorapätkä vei vähintään minuutin ja lisämenetystä tuli sitten siitä, etten saanut ihan sitä raastoa, mitä olisi saanut paremmissa olosuhteissa ja ainakin jos olisi ollut porukka minullakin niinkuin Pasilla. Se aiottu 38min ei olisi ollut mikään kaukaa haettu tavoite.

Mainokset