2.20 maratonin vauhti

Omakohtainen kokemus laittaa asioita perspektiiviin. Eilinen harjoitukseni sai minut arvostamaan valtavasti 2.20 maratoonareita kuten Aki Nummelaa. Miksi? Kerron teille kohta tarkemmin.

Viime viikolla tuli tehtyä vähän enemmän määrää pitkästä aikaa. Maanantaina pidin lepopäivän, mutta tiistaina oli ohjelmassa soutua, keskivartaloa ja 15km juoksua. Lisäksi maanantaina oli lätkämatsi ja tiistaina UCL-peli. Olen mennyt nukkumaan joskus kahdelta ja herännyt puoli kahdeksan. Ti-ke yönä heräsin tosin jo kuuden jälkeen vahingossa, enkä saanut unta. Siihen kun lisätään se, että päivät olen tehnyt teoriaa, pohtinut grounded theoryn metodologiaa, niin väsymystä on kertynyt. Eilen tuntui silmät menevän kiinni jo joskus klo 17 aikoihin. Sinnittelin kuitenkin kuuteen. Tosin sen iltapäivän viimeiset tunnit luin pelkästään, en kirjoittanut mitään tai tehnyt isompaa ajattelutyötä. Ajatus oli se, että menen salille treenaaman ja piristyn.

Lähdin siis klo 18 maissa Esportiin, mutta huomasin siellä heti alussa, että nyt ei tule mitään. Siinä missä tiistaina oli tosi jämäkkä päivä, soudin esim. hyvin, niin nyt kädet olivat ihan vetelät. En jaksanut oikein mitään. No vedin 2000m. Sen jälkeen rullailua ja lunge matrix sekä heilautukset. Todella halutonta ja vetelää. Olo oli sellainen, etten haluaisi olla siellä ollenkaan. Teki mieli lähteä kotiin nukkumaan. Menin kuitenkin juoksumatolle. Päätin lämmitellä 3 kilsaa. Lämmittely oli alussa todella hidasta. Tuntui, että haluaisin oksentaa. Pikkuhiljaa sain lisättyä vauhtia. Ensin 5min/km, myöhemmin hieman enemmän. Varsinaista suunnitelmaa päivän harjoitukseen ei ollut, vaan päätin vasta hetki ennen salille lähtöä, että teen Deek’s Quarters. Päätin vauhdiksi 3.20min/km. Niitä kahdeksan ja väleihin 200m at 4.10min/km rullaavaa juoksua. Minua suorastaan hirvitti se, mitä tapahtuu, kun vauhtia pitää lisätä.

Lopulta tuli aika laittaa hanaa ja täytyy sanoa, että oli se työlästä. Pari viikkoa aiemmin olin juossut 400m vetoja 3.08 ja 3.00 min/km vauhdeilla. Nyt tuo 3.20 min/km vauhti eli 18km/h tuntui olevan ihan riittävästi. Tuntui, etten kovempaa pystyisi juoksemaan ja mietin, onneksi vedot ovat vain 400m. Kun olin juossut neljä, päätin juoksevani vain 6kpl, en jaksaisi kahdeksaa. Viereisellä matolla oli kundi, joka kerran kertoi vaimonsa juosseen HSM:ssä ensimmäisen maratonin. Tämä kundi selitti jollekin naiselle, että hänellä sykkeet koholla ja siksi laski vauhtinsa tasoon 7,8km/h, mikä on siis ihan kävelyä. Mietin, että piru taas joku sykemittariuskovainen. Kuinka voi kehittyä, jos pelkää mittaria. Ei edes juokse, vaan kävelee, koska syke voi nousta. No myöhemmin hän toki nosti vauhtinsa 11 kilsaan tunnissa, mutta olin jo päätökseni tehnyt: minä en pelkää, vaan juoksen niinkuin suunnittelin. 8 vetoa ja sillä siisti.

Hassua on se, että mieleni pääsi yli siitä, että minulla oli paha olo ja siitä, etten tiennyt jaksanko vetoja suorittaa. Tämän jälkeen se juokseminen muuttui huomattavan paljon helpommaksi. Jossain vaiheessa se kundi kommentoi minulle, että on kovaa vauhtia. Lisäsi perään: onko tämä sitä sun maratonvauhtia? Olin siis lähes hätää kärsimässä, niin hänen mukaansa jaksaisin sitä vauhtia reilut 42 kilsaa. Pohdin asiaa ja vastasin, että tonnin vetoja voin maksimissaan tuolla vauhdilla juosta. Olin kuitenkin jo paljon paremmalla päällä yleisestikin, eikä ollut enää epäilystäkään, ettenkö jaksaisi kahdeksaa vetoa juosta. Viimeiseen vetoon laitoin kilsan lisää vauhtia. 19km/h eli 3.09 min/km tuntuikin jotenkin helpommalta kuin se hiljaisempi vauhti. Ehkä se tieto siitä, että kyseessä oli viimeinen veto, näytteli ratkaisevaa roolia tai ehkä se, että jouduin oikeasti juoksemaan jo lennokkaalla askeleella, toi mukaan tarvittavan tekemisen meiningin. Nautin tuosta vedosta. Kun matka tuli täyteen, en hidastanut mattoa, vaan hyppäsin reunukselle ottamaan hetkene happea ja samalla hiljensin maton. Tuon jälkeen vedin hölkkää 2,5km saaden yhteensä 10km lenkin. Olin suht tyytyväinen, sillä se oli erittäin väsyneenä suoritettu harjoitus. En luovuttanut, vaan tein, mitä olin suunnitellut. Tästä on jatkossa varmasti suuri apu. Kunto kasvaa, kun harjoittelee – myös väsyneenä.

Saunassa mietin nopeutta. 18km/h tarkoittaa siis 42 kilometrin täyttymistä ajassa 2.20. Puhutaan siis about 2.20 maratoonareista niinkuin Aki Nummelasta. Minä olin helisemässä lyhyissä vedoissa ja hän juoksee koko maran sitä vauhtia. No hän ei ole aikuisiällä nollasta juoksua aloittanut, vaan kasvanut iän myötä lajiin sisään ja vauhdit ovat kasvaneet siinä rinnalla. Samalla hän on voinut lisätä harjoitusmääriä. Se on siis kaikki varmasti tuollaisille juoksijoille hyvin luonnollista. On itsestäänselvää, että he juoksevat kovaa. Silti se tuntuu ihmeelliseltä. On kova temppu juosta 2.20 maraton, siihen ei ihan kadulta vedetty randomjätkä pysty.

Aki Nummela muuten järjestää kilpailuita kuten Helsinki Half Marathon. Siellä ei siis pelkästään ole tavattavissa juoksija-baltsu, vaan monet muutkin. Kannattaa tulla juoksemaan tai fanittamaan.

Mainokset