Saksan futis

IMG_20170702_234449_967.jpgSaksalanen jalkapallo elää ja voi hyvin. Perjantaina tuli U-21 Euroopan mestaruus ja eilen Confederations Cupin voitto. Sille voi nostaa oluen. Prost!

Kumpikaan joukkue ei nyt varsinaisesti ollut ennakkosuosikki. Espanjan joukkue tuntui olevan tuossa nuorten turnauksessa ennakkosuosikki. En tosin katsonut sitä turnausta, vaan olin lähinnä Kickerin ja Bildin varassa kisoja seuratessani sitä turnausta, mutta Saksa pelasi tietääkseni kuitenkin hyvin, ansaitsi voittonsa ja kyllähän tuon joukkueen runko koostui hyvistä, jo Bundesligassa läpilyönneistä pelaajista.

Confed Cupiin Saksa ei saanut ja ei ehkä halunnutkaan asettaa parasta mahdollista joukkuetta. Joka toinen vuosi järjestettävät arvokisat eli EM- ja MM-turnaukset asettavat suuria haasteita suurseuroille kuten Bayern Münchenille. Joukkueellinen pelaajia on kisoissa ja palaavat muita kuukauden myöhemmin harjoituksiin. Kauteen valmistautuminen jää vähän heikommaksi ja pelaajat ovat väsyneitä. Niinpä on luonnollista, että kun tänä vuonna tuli tuollainen ylimääräinen nakki, niin isot seurat eivät olleet halukkaita antamaan parhaita pelaajiaan joukkueeseen. Eivätkä suurimmat maailmantähdet olisi varmaan tulleetkaan, kun ovat kuitenkin maailmanmestareita ja pelanneet pitkän kauden ja useimmilla ollut todella paljon pelejä niin liigassa, maajoukkueessa kuin Champions Leaguessa. Minun odotukseni alunpeirn tätä turnausta kohtaan eivät siis olleet kovin korkealla. Ajattelin, että Chile sen vie ja Saksa on vain mukana mukanaolon vuoksi. Katselinkin sitä lähinnä viihteenä, enkä sen vuoksi, että haluaisin jännittää, kuinka oma joukkue menestyy.

Minut tuossa turnauksessa yllätti Saksan nopea, suoraviivainen hyökkäyspeli, joka perustui pitkälti kovaan tempoon vastahyökkäyksissä. Puolustuksessa sen sijaan oli alussa vähän ongelmia ja varamaalivahti Leno kun pelasi yhden pelin, niin hän päästi pari helppoa maalia. Tämäkin osasto koheni kisojen edetessä ja joukkueesta tuli todellakin joukkue lyhyessä ajassa. Maalivahti ter Stegenkin oli todella varma. Siinä mielessä eilinen voitto ei ollut mikään vääryys, aineksia olisi ollut useampaankin maaliin, vaikka Chile tulikin alussa kovaa.

MITÄ VOIMME ODOTTAA ENSI VUODELLE?

Saksan nuorisomylly tuottaa siis nyt valtavasti maailmanluokan pelaajia. Siinä missä uuden nousun ensivuosina kotikisoissa 2006 joukkue oli vielä aika kapea materiaaliltaan, niin nyt huippupelaajia on todella paljon. Vanhat avainpelaajat Lahm, Schweinsteger, Klose jne. ovat poissa maajoukkueesta, mutta uusia tähtiä on tullut ja tulee tosiaan koko ajan lisää. Aikanaan sanottiin, että Saksa kun pelaa aina arvokisoissa, niin joukkuetta ei voi uudistaa. 2002 MM-kisat pelattiinkin melkoisella ikämiesporukalla. Osin syy oli siinä, että juniorituotanto ei silloin vielä ollut niin hyvää. Huippupelaajat lyövät kyllä itsensä läpi seurajoukkueessa, jota kautta portit maajoukkueeseenkin avautuvat. Parasta näissä Confed Cupin tai U-21 EM-kisojen tyylisissä turnauksissa on se, että päävalmentaja näkee ketkä pelaajat ovat kehittyneet kansainväliseen vauhtiin ja voisivat olla vaihtoehtoja ensi kesän mm-kisoihin. Kapteeni Draxler sanoi haastattelussa, että Pietarista otetaan mukaan nyt pokaali, mutta toisaalta Löwin puheet siitä, että kaikkien mukanaolleiden osakkeet nousivat, on totta. Draxler, Hector ja Kimmich ovat jo lyöneet läpi viime vuoden em-kisoissa. Nyt ainakin Goretzka ja Werner tunkivat vahvasti jalkansa joukkueen oven rakoon. Gomezin ja Klosen takana on ollut saksalaisella kärkipelaajaosastolla hiljaista, joten Wernerin huppukausi on hieno uutinen. Goretzka puolestaan on niin nopea ja taitava, että hän lyö kyllä painetta hyökkäävien keskikenttäpelaajien osastolle. Özil, Götze ja Müller saavat laittaa parastaan, jotta paikka avauksessa olisi taattu.

Ensi vuonna tulee kyllä erittäin mielenkiintoiset mm-kilpailut ja täytyy sanoa, että Saksan tulevaisuus näyttää muutenkin kyllä nyt erittäin hyvältä. En olisi uskonut, että tuollaisen pilipaliturnauksen kuten Confederation Cupin seuraaminen toisi näin hyvän mielen. Jos Suomen maajoukkue sattui turnausta seuraamaan, niin voisivat ottaa muutaman asian opiksi. Ensinnäkin pitää olla fyysisesti huippukunnossa, jotta jaksaa pelata 90min korkealla tasolla ja juosta paljon. Toiseksi kun pallo saadaan omalle joukkueelle,  niin peliä pitää pystyä kääntämään nopeasti. Syöttösuunnat pitää tukkia, ryöstää pallo ja lähteä rintamana nopeasti ylös. Kolmanneksi itseluottamus lähtee onnistumisista. Pitäisi vain luottaa itseensä nykyistä enemmän ja tuoda seurajoukkueonnistumiset maajoukkueeseen. Huikea ero esim. jonkun Joshua Kimmichin kukkopoikamaisessa itseluottamuksessa Suomen pelaajiin, jotka luikkivat korvat luimussa.

Advertisements