18km puolipitkä. Vauhdikkaampaan lenkkiin totuttelua

Eilen treeni jatkui 18km puolipitkällä. Etu- ja takareidet olivat aika jumissa tiistain TV:stä, joten nyt saisin hyvää harjotusta väsyneenä juoksemista. Jalkaan Hokat ja tavoitteeksi pitää 4.24-4.48 min/km kilsoja.

Parin kilometrin kohdalla casinonrannassa oli pari promomimmiä jakamassa Tranquini-nimistä juomaa. Poistaa kuulemma stressin. Sanoin, että on mulla stressiä, mutta käytän juoksua siihen tarkoitukseen. Nainen sanoi siihen, että nyt voit ottaa juoman ja juoksun yhteisvaikutuksen. Päätin tehdä niin ja otin tölkin käteeni. Lähdin eteenpäin ja mietin sitä, että minkä ihmeen takia se on aina niin, että jos on kaksi promotyttöä jossain niin toinen on puhelias ja toinen hiljainen. Sen jälkeen mietin, onkohan Karhuviestissä juostava koko matka viestikapulan kanssa. Jos juoksee vaikkapa kympin niin se on aika pitkä matka kapulan kanssa. Päätin, että jos kerran juoksen 18km, niin voisin juoda sen tölkin kympin kohdalla. Siihen saakka juoksen viestikapula kädessä. Onneksi se oli kapea tölkki, mutta ei se silti kauhean miellyttävää ollut. Vasemmassa kädessä se tuntui luontevammalta kuljettaa.

Asia ei ollut suuri ongelma. Pohdin Matti Monosta, sillä lehdessä oli tällä viikolla juttua hänen kovista harjoituksistaan. 400m juokseminen seipään kanssa ei onnistuisi kovinkaan monelta, vielä harvemmalta alle 60 sekunnin. Minun nopein 400m vetoharjoitus on ollut sellainen, missä nopeimmat vedot ovat olleet 1.12, eikä yksikään seipään kanssa. Mietin myöskin hänen 10000 vatsalihasliikettään. Itse en ole tehnyt vatsoja tai muuta vastaavaa nyt pitkään aikaan. Tuli Schwarzenegger mieleen. Mononen on yltiöpäinen harjoittelija. Ehkä minäkin olisin, jos urheilu olisi ainoa asia elämässäni. Tuohon verrattuna on siis todella helppoa juosta juomatölkki kädessään ja harjoitukseni ovat muutenkin verrattain kesyjä.

Hokat sutivat hiekalla. Ehkä meno oli vähän pitävämpää kuin ensimmäisellä Hoka-ulkolenkillä, kun tässä ei ollut ihan yhtä irtonaista hiekkaa, mutta kyllä se silti suti, mikä teki juoksusta suhteessa raskaampaa. Pyrin löytämään rytmin, jolla juoksen tavoittelemaani vauhtia. Vaikka se aluksi tuntui vähän hankalalta, niin tiesin, että jos katson, että kilsat menevät alle 4.48 min/km, niin totun siihen ja juoksu menee kuin itsestään. Kevyisiin lenkkeihin verrattuna vauhtiin pitää kuitenkin keskittyä. Jokaiseen askeleeseen, rytmiin. Pitää olla menemisen meininkiä, jottei vauhti lässähdä. Kilsat solahtelevat 4.41, 4.35, 4.37, 4.39, 4.31, 4.37. Oli ylä- tai alamäkeä, niin tavoitteen mukaan menin kunnes Lehtisaaren metsäpolulla hidastui. Sinne oli kaatunut pari uutta oksaa polulle ja nyt oli kolme runkoa, joiden ylitse piti mennä. Mukavaa juoksemista sinänsä mutta vauhtia ei niinkään. Tuo kilsa oli 5.01, vaikkei siitä ollut kuin osa siellä polulla. Vauhti palautui normaaliksi kun pääsin pois metsästä ja seuraava kilsa sitten 4.41. Mietin asioita. Jos pitkis kerran tulee juosta samalla vauhdilla, niin uskon, että olen siihen valmis, mutta ne pitkikset, joissa tulee loppupuolisko maravauhtista, ovat tässä vaiheessa todella hankalia. Mietin myös sitä, ettei voi rennosti relata, rentoutua ja miettiä työasioita tms., vaan pitää keskittyä, jotta vauhti pysyisi yllä. Seuraavat kuukaudet tulevat olemaan työntekoa juoksun osalta. Seuraava kilsa menikin 4.22, joka oli koko lenkin nopein kilsa. Kymmenes kilsa koitti ja kohta olisi juomatauko. Joisinko Munkasta kohti Seurasaarta kääntyvän tien alussa sillalla ja katselisin pienvenesatamaan. Kun tulin siihen, niin kymppi ei ollutkaan täynnä, joten piti jatkaa. En kääntynyt oikealle hiekkatielle rantaan kuten yleensä, vaan jatkoin mäen päälle. Joisinko siellä. Alkoi sataa, kymppi ei tullut vieläkään täyteen. Hetki aiemmin paistoi urinko, nyt koitti sadekuuro. Juoksin puiden varjostamaa jalkakäytävää, joten en juurikaan kastunut. Kymppi oli tullut täyteen, mutten voinut pysähtyä, vaan jatkoin vielä hetken Seurasaaren parkkipaikalle. 10. kilsa oli 4.33 ja parkkipaikalle saavuttuani laitoin ajanoton tauolle, pysähdyin ja avasin juomatölkin.

Juomatauoko keskellä lenkkiä. Sitä on joskus tapahtunut pitkiksellä, muttei oikeastaan lyhyemmillä lenkeillä. Olin juonut lähtiessä, joten nyt ei ollut oikeastaan edes jano. Toisaalta se ehkä helpotti alkumatkasta, kun tiesi, ettei tarvitse puskea tuota vauhtia kuin kymppi, koska koittaisi pieni tauko. Juoma on itävaltalaista ja sen maku on jotenkin vihreän teen ja marjamehun yhdistelmä. Poreita on, mutta vähemmän kuin limuissa. Ei huono ja ostaisin jos sitä saisi vaikka eurolla per 0,25l. En ostaisi, jos se on kallista, sillä en ymmärrä okein näiden funktionaalisten juomien päälle. Tölkki auki ja juoma lärviin, jonka jälkeen rentoudun ja stressi on poissa. I don’t think so. Heitin tyhjän tölkin ison puun juureen, jotta joku voisi viedä sen kauppaan. Roskikseen, jos laittaisin, se tukkisi koneita jätteenpolttolaitoksessa. Jatkoin lenkkiäni ja aluksi tuntui, että olin juonut liikaa. Mietin oisko pitänyt juoda vasta pari kilsaa myöhemmin. Onneksi tuo tunne kesti vain muutaman sata metriä. Normaalisti juoksen hiekkateitä läheltä Mäntyniemeä ja jälleen rannassa hiekalla Taivallahdessa. Nyt menin jalkakäytävällä tuosta eteenpäin ja vauhti pysyi hyvänä. 4.29, 4.28, 4.30. Kesken 14. kilsaa Hietsun jälkeen taas hiekalle ja osin hiekalla juostu kilsa oli 4.34. Tämän jälkeen tuli kilsa, jossa on nousu Lapinlahden sairaalaan kohdalle. Vauhti oli hieman hitaampaa ja monesti kun tulee mäen päälle ja pitää lähteä laskuun niin ei sitä osaakaan laittaa lisää vauhtia. Niin kävi nytkin. Ehkä keskittyminen oli jo herpaantunut, sillä kilsat hidastuvat, mutta olin tyytyväienn, kun mentiin alle 4.48 kuitenkin. 4.41, 4.42 ja 4.36. Sitten olisi nousu Hoskilta Veneentekijäntielle ja sieltä ylös Vattuniemeen. En halunnut enää ottaa mitään loppukiriä. Ajattelin, että olkoon hitaampi kilsa ja näin ollen vika kilsa oli 4.52.

Tulin kotiin, kävin suihkussa ja söin. Mietin, että tällainen lenkki vaatii eri tavalla keskittymistä kuin hitaampi lenkki. Aikanaan kun olen parhaimmat tulokseni tehnyt, olen tehnyt aika paljonkin tällaisia keskivauhtisia lenkkejä Arenalla. Radalla ei aina huvita mennä etanatahtia. Nyt viime aikoina olen juossut joko todella kovaa vetoja tai sitten todella hiljaa. Uusi ajatusmallini on nyt se, että voin edetä todella hiljaa muina vuodenaikoina, mutta silloin jos haluan harjoitella muutaman kuukauden hyvin ja saada todella hyvän kunnon esiin, niin pitää keskittyä jokaiseen harjoitukseen. Niinpä se on se 1-2 maratonia maksimissaan, mitä vuodessa voi juosta, vaikka olisi terveenä koko ajan, eikä kärsisi loukkaantumisista tai sairasteluista niinkuin itse olen viime vuosina kärsinyt.

Hokan Clayton 2:t vaikuttavan olevan kengät paikallaan juuri tuon tyyppisille lenkeille. Tänäiltana sitten hyvin lyhyt, palauttava lenkki ja jalkaan vanhat Mizunon Inspiret. Treenit ovat kyllä nyt lähteneet hyvin käyntiin. Takana toki vasta kaksi treeniä kevyemmästä päästä. Edessä 123 päivää tätä treeniohjelmaa.

Mainokset