Olen juoksija

IMG_20170721_221632_324Eilen se vihdoin tapahtui. Minulle tuli nimittäin sellainen tunne, että olen oikeasti juoksija. Samanlainen tunne on ollut varmaan Pariisin puolimaralla ja sitä ennen sekä vähän sen jälkeen keväällä maaliskuun alussa 2014. Olin silloin toki herkemmässä kunnossa, mutta täytyy sanoa, että nyt ovat vauhdit nousseet niin paljon kesäkuusta ja pystyy treenaamaan fiksusti nopeasti palautuen, eikä rasitu liikaa.

IMG_20170721_220807_445

Viime viikolta esimerkkejä. Perjantaina juoksin n. 14,7km sillai, että alle reilu vitonen kevyehköä, sitten radalla 6km tempoa ja sitten takaisin himaan hölkäten. Olisi pitänyt vetää muutama rusko vielä ennen tempoa, koska oli radalla vähän vaikea saada aluksi fokus kohdalleen, mutta jotain kolmen kilsan jälkeen vauhti tuntui todella helpolta ja kevyeltä. Ehkäpä varmistelin alussa liikaa. Pelkäsin, että teen liian rankan treenin, joten teinkin liian kevyttä, mutta tosiaan pikkuhiljaa sain sen korjattua. Lopulta 6km keskariksi tuli 3.55 min/km, mikä on about puolimaraenkkani keskari. Huomiolle pantavaa on se, että keskisyke oli 160 ja viimeisen kilsan keskisyke 165 eli keskisykkeen osalta puhutaan jostain 82% maksimisykkeestä. Se on aika vähän ja juoksu tuntui rennon kevyeltä.

Monesti gurut kuten Daniels ja Pfitzinger ovat puhuneet siitä, että tempojuoksu pitäisi juosta sellaista vauhtia, jota pystyy ylläpitämään tunnin eli silloin se on about 15km kisavauhtia. Olen nyt pari kertaa näitä treenejä tehnyt ja juossut hieman tuota hitaampaa siis. En siitä kauheasti huolestu, että olen vasta totutellut vauhtiin, sillä totuus on se, että muutenkin olen vasta totutellut säännöllisempään harjoitteluun. Parin vuoden telakan jälkeen viime kesän pakaravaiva ja syksyn akillesongelmat sekä talven ja kevään kolme isompaa sairastelua sisältäen influenssan, olivat tehneet kokonaisuudesta liian rikkonaisen. Siihen kun lisää vielä sen, että juoksumatolla treenaaminen oli muuttanut vähän askellusta, joten olin vähän pulassa ulkona, niin onhan kesäkuussa tullut paljon kehitystä, mihin olen todella tyytyväinen. Vauhdit ovat paranemassa kautta linjan ja pystyn tuollaisia kutosen tempoja tekemään ilman, että rasittuisin millään tavalla.

IMG_20170723_172335_940.jpg

Eilen oli puolipitkä vuorossa. Aikomuksena juosta 24 kilsaa ja lopullinen kertymä oli 25,11km at 4.44 min/km, keskisyke 146 ja kadenssi 182. Kun otetaan huomioon alun ja lopun hiekkapätkät about 4km suuntaansa, joissa on mäkiä ja lopussa varsinkin lähinnä nousua, niin kun ne juoksin hitaampaa, niin keskellä lenkkiä kuitenkin ihan mukavaa tekemistä, vaikka tarkoitus oli pitää vauhti kevyenä. Kun pystyy juoksemaan 4.30 min/km tienoille assulla kevyttä niin, että syke on 75% maksimista iltapäivän aurinkoisessa kelissä, eikä väsy tai tule jano tai kuuma, niin alkaa olla kunnossa.

_20170724_113850

Olen löytänyt todella mukavan lenkin nyt, jolla voi kiertää puolipitkiä ja pitkiä mielensä mukaan asfaltilla. Himasta on sinne lenkuralle reilut 7km ja siitä ensimmäiset 4km hiekkapintaista. Westendin aseman kohdalta lähden eteenpäin Länärin vasemmalla puolella Westendinkatua. Autotie kääntyy oikealle sillalle, minä menen vasemmalta puolelta alas, tulee risteävä kevyen liikenteenväylä ja jatkan siitä yli kohti asuinkatua Westendinkuja, jolla ei ole jalkakäytävää, juoksen siitä tien päähän kunnes tie päättyy, käännyn vasemmalle ja jatkan eteenpäin Westendintietä. Mäen jälkeen tulee ostari, jossa on Alepa. Siitä voi ostaa juomaa. Sitten kun siitä jatkaa eteenpäin, tulee pikkuhiljaa kohti rantaa ja rannassa Westendintie kääntyy vasemmalle ja jatkan sitä niin pitkälle kunnes tulen takaisin risteykseen, jossa on Westendin asema. Tuo lenkki on n. 3,5 kilometriä. Eilen kiersin sitä kolme kierrosta ja viimeisellä kierroksella ostin Alepasta veden. Varsinaisesti ei olisi ollut tarvetta juoda, mutta ajattelin pelata varman päälle. Toki se puolen litran pullo on liian iso, joten sitä piti kantaa kädessä joku pari kilsaa kunnes sai loputkin juotua, mutta joka tapauksessa lenkki on siinä mielessä hyvä, kun voi juoda tarvittaessa noin usein tai päättää millä kierroksella juo. Lisäksi se on mukavapintainen lenkki ilman suurempia korkeuseroja ja siellä on hyvin vähän liikennettä. Siellä on oikeasti todella kiva juosta ja tuollainen vauhti Hoka Claytoneilla tuntuu lastenleikiltä. Siinä rantaan tullessa suoralla saatoin välillä vähän kirittääkin. 20km kohdalla kun olin menossa jo takaisn kohti Lauttasaarta siinä oli  loiva ylämäki, jossa joku poninhäntähiippari fillaroi reppu selässä. Tiesin, että hänestä ei ole pyöräilemään ylämäkeä, joten päätin ohittaa hänet samantien. Tuli tasainen Hanasaaren kohdalla ja päätin jatkaa hyvällä iskulla. Tykitin vähän reippaamman kilsan ja kun Koivusaaressa kilsa tuli täyteen, se oli 4.09 min/km. Tämän jälkeen sitten hitaampaa himaan ja ne hiekkakilsat vitosen pintaan tai vähän yli. Larussa sitten vielä pari minuuttia uimaan ja fiilis loistava.

Nyt on aika hyvä tunne kunnosta ja sellainen fiilis, että voin juosta ja harjoitella ilman, että tuntuisi, että johonkin sattuisi tai kunto tuntuisi surkealta. Se ei silti tarkoita, että olisin jossain hyvässä kilpailukunnossa. Pikemminkin päinvastoin. Vauhtikestävyyden kanssa on tekemistä, koska en ole useampaan vuoteen pahemmin kilpaillut tai saanut terveänä treenata. Samoin se raastofiiliksen hakeminen ja vauhdin psykologisen kestämisen kanssa on tekemistä. Ensimmäinen vaihe on nyt tämä säännöllinen, fiksu harjoittelu. Opin koko ajan lisää ja luulen, että kun tämä nykyinen vaihe on ohitse, niin ensi talvena pyrin keskittymään juoksutekniikkaan ja tekemään sellaisia harjoituksia kuten mäkijuoksua, joka parantaa sellaisia ominaisuuksia, mitkä nyt ovat vielä heikot. Tämän jälkeen tulee se psykologinen puoli. Opettelu kuinka kestetään tuskaa ja voidaan juosta hyvin vaikka oltaisiin väsyneitä. Tämä on oppimisprosessi ja teen rauhassa parannuksia, kun nyt kerran tiedän aika paljon enemmän kuin aiemmin.

Vasta viimeisenä vuorossa on mahdollinen painonpudotus. Kävin aamulla pitkästä aikaa vaa’alla. Painoin 63,1kg, mikä on ihan ok, hieman enemmän toki kuin viime vuonna. Talven sairastelujen aikana tuli pikkaisen lisää painoa, mutta en viitsi miettiä onko se ollut parempi, että olen aiemmin kilpaillut ehkäpä alle 62 kiloisena vai eikö. Viime kesänä olin jopa jonkun aikaa vain 61 kiloa, kun oli lämmintäkin, eikä huvittanut niin paljon syödä. Minun pituiseni Kilian Jornet painaa 57 kiloa eli häneen olisi matkaa kuusi kiloa. Sage Canadayn painoindeksi on puolestaan 20,4 kun se minulla on nyt 21,8 ja tuo minun kohdallani vaatisi 59 kilon painoa, jos haluaisin saman painoindeksin. En suoraan sanoen halua. Minusta se on parempi niin, että tykkää katsoa itseään peilistä, eikä pelästy, että onpas nälkiintynyt jätkä. No ehkä sitten jos hakee oikeasti parasta mahdollista tulosta joskus, niin voisi pikkaisen painoa pudottaa. Kompromissinä joku 3 kiloa voisi olla ok, mutta kuten sanottua, niin ensin pitää hakea kehitys muista asioista. Tällä hetkellä eteenpäin menoa tapahtuu ja se tuntuu hyvältä.

 

Mainokset