Harjoittelen, en kilpaile

IMG_20170808_210457_418Helsinki Half Marathonin suuri epäonnistuminen kesäkuussa on vienyt haluni kilpailla. Tajusin, että joku on pielessä ja pitää harjoitella paremmin. Kuntoni oli todellakin romahtanut. Joku kuukausi myöhemmin aloitin harjoitella hyvin.

Nyt kun treenaan, tajuan, ettei mikään tule ilmaiseksi. Kunnon kehittäminen vaatii paljon työtä. Ensin pitää harjoitella hyvin ja sitten pitäisi päälle vielä herkistellä, hakea hyvä iskukyky esimerkiksi kisojen kautta. Minulla oli todella hyvä draivi päällä syksystä 2012 kevääseen 2014. Ensin syksyllä 2012 joku 6-7 kisaa, jolloin kympinkin tulos parani pari minuuttia. Sen jälkeen tuli pakaravaivaa, mutta se mahdollisti hitaan juoksun, joten tein paljon määrää hitaasti. Kun tämä hellitti niin kesällä 2013 tuli tehtyä todella hyvä harjoituskausi, joka toi enkat kympillä, puolikkaalla ja maralla. Samaan aikaan olin käynyt ryhmäliikuntatunneilla kehittäen juoksuvoimaani ja keskivartaloa. Talvi 2013-2014 oli erinomainen. Ennen vuodenvaihdetta paljon määrää ja sitten keväällä vauhtia. Puolikkaalla enkka maaliskuun alussa, mutta sitten mystinen sairastuminen, joka vei puolitoista vuotta. Tuon jälkeen vielä käden katkeaminen, pakaravaiva toisen kerran, akillesjänneongelma, talven sairastelut jne. eli oikeasti nyt vasta olen päässyt ensimmäistä kertaa harjoittelemaan sitten talven 2013-2014. Niinpä puutteita pitää nyt paikata.

Voisin toki juosta jotain hölkkäkisoja ja katsoa miten käy, mutta jos niitä ei oikein osu kohdalleen, niin ei ole mikään välttämättömyys. Porukassa raastaminen olisi ihan jees. Katselin tämän viikon Helsinki Street Runia, mutta ainakin viime vuoden taso oli niin huono, ettei siinä oikein pääse porukassa edes raastamaan, joten eipä maksa vaivaa. Lisäksi en kauheasti halua kohdata juoksijoita noissa tapahtumissa. Siis tavallaan on ihan kiva tavata tuttuja, hyviäkin tyyppejä, mutten toisaalta jaksa, että minun tuloksistani mussutetaan ympäri internettiä tai sitä, että joku riehuvajänis tulee häiritsemään keskittymistäni ennen kisaa kuten kävi HHM:llä. Sama tyyppi uhkaili minua myöhemmin yhden juoksukaverini Facebook-seinällä. Otin asiasta yhteyttä tuttavaani, joka toimii järjestävässä tahossa ja hän sanoi minulle, että se on ihan hyvä tyyppi, ei se tarkoita. Eli siis suojelevat henkilöä, joka on arvaamaton. En tunne koko tyyppiä, joten minulla ei ole mitään käsitystä, miten tollainen tyyppi on ottanut minut silmätikuksi. Varsinkin kun en kilpaile häntä vastaan missään mielessä. Hänhän on jänis. En siis halua ikinä enää tilanteeseen, jossa minua tullaan häiritsemään, kun keskityn kilpailuun ja jälkeenpäin minulle kuittaillaan asiasta Facebookissa ja annetaan ymmärtää, että seuraavalla kerralla tapahtuu jotain pahempaa. Perhana sentään. Muiden lajien parissa ei tollaista sakkia ole ollenkaan. Jos käyn pelaamassa golfia, niin saan pelata sitä rauhassa hyvässä porukassa ja kierroksen jälkeen otetaan oluet tai burgerit klubitalon terassilla. Ei siellä ole niin, että pitäisi olla varuillaan, että tuleeko joku siellä tapahtumassa riehumaan. Golfin suurin ”ongelma” taitaa olla se, että parkkialueella muutama parkkipaikka on varattu pelkästään Audilla ajaville.

Ei siis oikeasti kiinnosta kilpailla, eikä kiinnosta mitkään kommunistiset juoksuseurat tai -porukat. En jaksa sitä katkeraa, eripuraista jengiä, enkä myöskään jaksa mitään hupihölkkääjiä, jotka eivät juokse kunnolla.

Btw, perjantaina lenkillä Espoossa kuulin nimeäni kutsuttavan. Näin siis sattumalta pari tuttua. Kyseessä olivat kaksi henkilöä kaveriporukastani reilun 10 vuoden takaa. Menivät keskenään naimisiin ja perustivat perheen. He olivat iltakävelyllä kun itse olin lenkillä. Juttelimme muutaman minuutin ja heidän mielestään kevyt 18km lenkkini oli pitkä. Tulin ihan hyvälle tuulelle ja juostessani kotia kohti mietin asioita. Mietin tietäisivätpä he, mitä lieveilmiöitä juoksun ympärillä on. Vaino Juoksufoorumilla ja juoksijoiden häätäminen foorumilta, juoksijoiden herjaaminen, haukkuminen ja homoksi kutsuminen ympäri internettiä, mulkkujen vittuilu juoksutapahtumissa jne. Mietin myöskin, onko tässä oikeasti mitään järkeä. Juoksu ottaa paljon aikaa, mutta antaa niin vähän. On mahdollista loukkaantua tai sairastua, jolloin kaikki vaiva valuu hiekkaan. Varsinainen harjoittelu on yksinäistä ja kovaa, jolloin joutuu luopumaan paljosta. Toisaalta olen oppinut pitämään juoksusta. Olen vakuuttunut siitä, että jos olisin lajin aloittanut nuorena, olisin juossut maratonin alle 2.35. Minusta minulla on ominaisuudet, jotka sopivat lajiin ja olen nyt kiinnostunut juoksemisesta. Lisäksi sydänlihastulehduksen jälkeen olen halunnut satsata urheiluun ja saavuttaa sellaisia tuloksia, joihin voisin olla tyytyväinen. Toisaalta mietin myöskin sitä, että sattumankauppaa tämä on. Kyse ei ole pelkästään siitä sydänlihaksentulehduksesta, vaan luulen, että jos 90-luvun rakkaustarinani olisi mennyt vähän toisella tavalla, eläisin itsekin nyt sen tyyppistä elämää mitä tämä pariskunta. Nauttisin elämästä, enkä laittaisi itseäni sillä tavalla koville. Aina ei voi kuitenkaan valita, eikä auta marista, vaan pitää tehdä sen hetkisen tilanteen paras mahdollinen suoritus. Tällä hetkellä haluan siis vain harjoitella hyvin ja sitten kun aika on kypsä, näytän mitä osaan.

Mainokset