Nike Zoom Elite 9 hankittu kestotestiin

IMG_20170819_183052_089.jpgOlen yrittänyt pitkään perustella itselleni, miksi minun ei pitäisi hankkia Nike Zoom Elite 9 -kenkiä. Tänään tunnustan tappioni. En pystynyt niitä vastustamaan, vaan ostin ne. Pahoittelut, että video sheikkaa vähän, mutta ei ollut mitään tripodia, vaan piti toisella kädellä käyttää kännykkää filmaamiseen ja toisella kädellä yrittää esitellä kenkää.

Toinen asia on sitten, miksi vastustaa jotain, mitkä ovat hyvät. No minulla on kuusi paria kevyitä juoksutossuja, joten ajattelin, että kun kerran painavammat, ns. peruslenkkarit ovat kaikki kuluneita, niin ehkä pitäisi ennemminkin katsoa sellaisia. Esimerkiksi Hoka Clifton 4 olisi varmasti ollut hyvä kenkävaihtoehto. Lopulta tämä kuitenkin meni niin, että halusin nämä kengät. Punkt slut.

Ensimmäisen kerran näin kengät Mikonkadun Inter Sportissa ja jätin ne huomioimatta, kun ajattelin, että ovat kisakengät, jollaisia en tarvitse. Seuraavan kerran kun näin ne, niin aloin kiinnostua enemmän. Jossain vaiheessa otin jopa selvää, mitkä nuo kengät olivat. Olin vakuuttunut. Menin jopa niin pitkälle, että kokeilin yhdessä vaiheessa niitä kenkiä jalkaani ja ne tuntuivat hyviltä. Ilmatasku edessä tuntui vaimentavan. Mikonkadulla ne oli laitettu aleen 92 euroa ja mietin asiaa. Olin kuitenkin hankkinut hiljattain Hoka Clayton 2:t, joten tarvetta ei oikein ollut. Myöhemmin koko kenkämalli oli sieltä loppuunmyyty ja asia jäi hieman vaivaamaan.

Joku reilu viikko sitten kävin ensimmäistä kertaa yli vuoteen Forumin Inter Sportissa ja vakuutuin heidän kenkävalikoimastaan ja myyjän osaamisesta. Kokeilin siellä sekä Nike Zoom Elite 9:ä, että Hoka Clifton 4:sta sillä tavalla, että vertailupohjana oli Hoka Clayton 2 toisessa jalassa, sillä se kenkämalli on itselläni testissä parhaillaan ja vajaan 400km perusteella osaan siitä jo sanoa yhtä jos toista. En kuitenkaan oikein kunnolla pystynyt kokeilemaan, kun ei ollut juoksusukkia.

Viime maanantaina sain sähköpostia Inter Sportista, että heidän clubilaisilleen vain sinä maanantaina yhdestä tossuparista -25%. Asia tuli jotenkin äkkiä, enkä jaksanut lähteä kaupoille. Jälkeenpäin se harmitti. Nyt myöhään eilisiltana kun katsoin kolmoselta elokuvaa niin näin Inter Sportin televisiomainoksen, minkä mukaan maanantaihin saakka heillä on Plussa-kortilla kaikki kengät ja vaatteet -20%, myös tarjoushinnoista. Mietin, että okei olisin saanut maanantaina vielä edullisemmin ne kengät, mutta yhtä kaikki hyvä hinta mikäli niitä kenkiä vielä on.

PSX_20170819_204802

Aamulla mietin menisinkö vasta maanantaina, mutta sitten ajattelin, että hitot odotan. Menen katsomaan heti onko niitä kenkiä jäljellä vai eikö. Ajoin kauppaan ja jätin tyhjät pullot ja tölkit ja jatkoin sitten matkaani keskustaan. Olin pakannut selkääni ns. kenkäpussiin vanhat Brooksin ST4 Racerit, jotka päätin jättää kierrätykseen Stadiumiin. Sen jälkeen siirryin sieltä Inter Sportiin. Päätin mennä heti sinne missä Zoom Elitet ovat ja katsoa, onko omaa kokoa jäljellä. Kun osoittautui, että niin on, niin hain vertailupariksi Clayton 2:t, joita myöskin oli oikeaa kokoa. Tein nyt juoksusukalla saman vertailun kuin edellisellä viikolla. Sen jälkeen kun koko tuntui hyvältä, niin laitoin molempiin jalkoihin Zoom Elitet ja otin muutaman juoksuaskeleen. Tuntui hyvältä, joten päätin mennä kassan kautta kotiin. Ovh 132€, heidän alehintansa 99,90€, josta Plussa-kortin vuoksi tuli maksettavaksi nyt 79,92€. Minusta aika mainio hinta.

Elite9

Kengät näyttävät mielestäni todella hyviltä. Pidin alunperin enemmän ylläolevasta hyper orange -värityksestä, mitä ei enää oikein ole kaupoissa näkynyt. Kuitenkin mitä enemmän kun olen tätä university red -väritystä katsellut, niin sitä enemmän olen siitä tykännyt. Näin yhden kuvan Instagramissa, jossa yhden arvostamani juoksijan broidilla oli sellaiset lenkillä ja piru, että ne kengät näyttivät hyviltä. Ulkonäkö kengissä on siis 10+. Pidän erityisesti etuosan yli kiertyvästä swooshista, joka tuo jonkinlaisen futisplääkkätunnelman, joka on aika sopiva siinäkin mielessä, koska kenkä on aika sukkamainen, se kietoutuu tiiviisti jalan ympärille.

PSX_20170819_204829.jpg

Näissä kengissä ei ole oikeastaan mitään samaa edeltävän mallin eli Zoom Elite 8:n kanssa. Runningshoesgurun luonnehdinta näistä kengistä:

The Nike Zoom Elite 9 is a game changer in the lightweight trainer category, combining a racing flat last with an excellent amount of responsive cushioning.

Kuulostaa hyvältä! Kategoriaksi on laitettu racing, mutta minulla on kuitenkin tarkoitus kokeilla, käyvätkö 223 grammaiset, nopeat kengät pitkiksille ja muille assulenkeille kuten Hoka Clayton 2:t. En halua juosta reippaampia assulenkkejä hemmetin painavilla kengillä ja Adiokset ovat liian rajut siihen touhuun. Tajusin keskiviikon lenkillä, ettei Claytonit tule kestämään syksyä, kun niihin tulee näin paljon kilometrejä, joten joku toinen pari piti ottaa rinnalle. Mietin mattokäytössä olleita New Balance Vazee Pacea (n. 150km juostu) tai adidas Boston Boostia (n. 250km juostu), mutta tulin kuitenkin siihen johtopäätökseen, että pysykööt edelleen sisäkäytössä ja ostan mielenkiintoiset Niket, josta minulla ei ole mitään kokemusta, mutta joita on kehuttu ja teen niistä kestotestin.

Yllä näette Ethan Newberryn review:n kengistä. Vaikuttaa hyvältä, eikö totta? Minusta tuntuu, että tämä voi olla sellainen hidden jewel, tossumalli, joka on aliarvostettu, koska sitä ei tunneta kunnolla. Kenties tämän testini jälkeen tossu myy täällä Suomessakin kuin häkä.

Nike tekee hyviä juttuja nyt. En itse aikoinaan arvostanut heitä juoksutossuvalmistajana, mutta luettuani Phil Knightin kirjan Shoe dog, tajusin mistä on kysymys ja aloin arvostaa yritystä paljon enemmän. Minusta heillä on nyt hyviä malleja ja makeita värityksiä. Esim. Zoom Fly ja Zoom Vaporfly 4% kiinnostaisivat myös kovasti. Peruslenkkareiksi voisin ottaa LunarGlidet, joita olen parit (3+ ja 4+) juossut.

Vaikka ihastuin kenkien ulkonäköön niin aika näyttää millainen suhteeni niihin on puhtaasti perfomance-näkökulmasta. Kuten Hoka Clayton 2:sten kanssa olette voineet huomata, tulen kulkemaan kenkien elinkaaren täällä blogissa.

Kestotestit on kerätty ylläolevan valikon kengät-osion alle.

 

Mainokset

3 Replies to “Nike Zoom Elite 9 hankittu kestotestiin”

Kommentointi on suljettu.