Otin minuutin takkiin

Kahdeksan viikkoa Pfitzingerin ja Douglasin Advanced Marathonin -kirjan 18 viikon 55-70mls ohjelmaa takana. Kuusi viikkoa meni ohjelman mukaisesti, josta viimeinen viikko alkoi olla jo sellainen, että kroppa tuntui väsyneeltä. 7. ja 8. viikko ovat tuoneet mukanaan ongelmia. Oikea jalka ei ole toiminut normaalisti ja kivut ovat hiljentäneet vauhteja. Siinä missä viikolla kuusi kävin juoksemassa 10x100m ja kun menin sinne kentälle, niin tuntui, että Adiokset jalassa ei pysty millään juoksemaan hitaammin kuin 4.50 min/km ja oli hirveän helppo juosta esim. pitkiksellä jotain 4.30 min/km vauhtia niin nyt kivun kanssa viiden minuutin kilsavauhdin alitus on vaikeaa.

Se ei ole pelkästään siitä kiinni, että sattuisi, vaan lähinnä siitä, ettei jalka toimii normaalisti. Kuten olen kertonut, niin minulta on kesäkautena puuttunut rutiinit eli kolmeen kuukauteen en ole tehnyt keskivartaloa, venytellyt, lunge matrixia tai heilautuksia. Olen vain juossut ja tämä on kostautunut. Jalat ovat todella kankeat. Nyt olen venytellyt ja rullaillut joku 3 päivää ja yrittänyt pressure point ballilla saada paikkoja aukeamaan. Kokeilin lauantaina myös heilautuksia, mutten kunnolla, sillä huomasin, ettei jalka yksinkertaisesti nouse.

Tuo liikkumattomuus tekee normaalista juoksemisesta sen verran hankalaa, että kaikki reippaampi on nyt pannassa. Kevyttä juoksua olen kuitenkin pystynyt tekemään. Esim. eilen juoksin pitkiksen 30,2km vauhdilla 5.30 min/km, missä voidaan sanoa olevan minuutin liikaa per kilometri. Ohjelman mukaan minun pitäisi juosta pitkikset 4.24-4.48 min/km, niin että lähden hitaammasta päästä ja nopeutan sitten. No ei ollut mitään palaa tuohon. Keli oli huono muutenkin, sillä joku tuollainen 14C pilvinen sää alkaa olla jo aika rankka lihaksistollekin, joten en enää oikein nauti juoksemisesta, mutta muutenkin se oli todella vaikeata. Periaatteessa matka ei ole ongelma, vaan voin juosta kuinka pitkään hyvänsä, mutta vauhti on ongelma. En pysty nyt ottamaan yhtään kovempaa tai pidempää askelta, kun tuntuu, että joku repeää.

Täytyy venytellä, rullailla ja kokeilla varovasti heilautuksia. Jatkossa pitäisi taas muistaa se, että venytyksiä (esim. lonkankoukistajien venytys), keskivartaloa ja rullauksia pitäisi tehdä myös kesäkaudella. Muuten jumittaa ja pahasti.

Mainokset