Haaveet kaatuu

Terveisiä sairasvuoteelta. On melkoisen tylsää. Ainoa mikä tuo vähän piristystä, ovat nämä urheilukilpailut kuten koriksen EM-kotikisat, futiksen MM-karsintapelit ja yleisurheilun Ruotsi-ottelu. Täytyy sanoa, että maaottelu nyt on ollut melko vaisua touhua, mutta koriksessa ja futiksessa on koettu elämyksiä. Torstain Ranska-voitto oli koripalloilijoilta huikea suoritus. Eikä eilisessäkään pelissä valittamista ollut. Näin vain toisen puoliskon ja Suomi syttyi hyvin taistelemaan ottamalla tauon tappioaseman kiinni. Ikävää, että joukkueen tähtipelaaja Lauri Markkanen sai viimehetkillä tuplarosvosektorin. Ensin pallonmenetys, josta jenkkipoika (en tajua millä ilveellä saanut Slovanian passin, kun ei ole siellä ikinä edes pelannut) donkkasi kakkosen ja kaiken huipuksi viimeisellä sekunnilla Markkanen otti kolmen pisteen heiton, astui sivurajan päälle, sama jenkkipoika tuli häiritsemään ja Markkanen loukkaantui. En tiedä menikö nilkka ympäri vai kolahtiko jalat yhteen sen vastustajan kanssa. Joka tapauksessa on olemassa suuri mahdollisuus, ettei hän pysty pelaamaan tänään, eikä ole tietoa pystyykö pelaamaan jatko-otteluissakaan. Se poissaolo lässähdyttäisi kyllä kotikisat.

Entäpä sitten se jalkapallo? Ringiltä aivan uskomaton vapaapotkumaali. Muutenkin Suomi taisteli hyvin. Sparvin tulo takaisin telakalta kippariksi on äärettömän tärkeätä. Samoin Ring, Perpa ja Arajuuri taistelivat loistavasti. Toisen jakson ensimmäiset 15min olivat Suomelta todella heikkoa pelaamista ja lopussa tuli taas paniikki, joten tasurikin olisi voinut olla perusteltavissa. Onneksi nyt tuli voitto. Toisaalta olisi se matsi voitu tappaa jo aikaisemminkin. Itse en henkilökohtaisesti tajua, kuinka Eero Markkanen pystyi maalipaikoissaan niin huonoihin suorituksiin. Hänellä oli kolme maalipaikkaa, joista kahdessa selkeimmässä tilanteessa suoritukset olivat niin huonot, että se laittoi ajattelemaan. Hänen kosketuksensa palloon ja tekniikkansa ovat niin huonoja, ettei ole realistista mahdollisuutta, että hän tekisi maalin.

Mennään takaisin otsikon aiheeseen. Kauteni meni pilalle. Kun talvella ja keväällä tuli sairasteltua, niin petyin rajusti HHM:llä. Sen jälkeen vedin vähän happea kunnes aloin heinäkuussa satsata rajusti Pfitzingerin 18 viikon ohjelmalla tarkoituksenani tehdä syksyllä hyvä maratontulos. Se oli vähän myöhäinen startti, minkä vuoksi piti hakea niitä syksyn myöhäisimpiä maratoneja Euroopasta, mihin satsata. Tein kyllä päätöksen kisankin suhteen jo. Joku kolme viikkoa sitten kuntoni vaikutti olevan todella loistava, jopa pelottavan hyvä. Ohjelmassa ei ole kauheasti alkupuoliskolla vetoja tai kovia vauhteja, mutta kaikki lenkit suhteellisen reippaita, ei siis lönköttelyä. Odotin illolla näitä syyskuun lyhyitä hölkkäkisoja ja syksyn maratonia. Sitten sain ongelmia takareiteni kanssa, minkä vuoksi piti jättää kaikki reippaampi vauhti pois ja juosta kevyttä pk:ta. Tein kuitenkin käytännössä kaikki lenkit tähän torstaihin saakka tai oikeastaan sillä poikkeuksella, etten juossut aamulenkkejä, vaan tein tuplapäivinä pidemmän iltalenkin.

Torstain ja perjantain välisenä yönä tulin todella kipeäksi. Nyt kun olen rajusti sairastanut kolme päivää, fiilis on tosi heikko. Se on kumma, että taas iski joku virus, vaikken ollut vilustunutkaan tms. Eikä silloin yöllä ollut edes vilu. Se on vain kokonaisuutena nyt tekemätön paikka. Ensin tämä takareisiongelma ja -kireys, mikä tekee kovemmista vauhdeista mahdottoman ja tämän lisäksi tämä kipeänäolo vievät niin paljon tärkeitä harjoitusviikkoja pois ohjelmasta, etten voi kyllä tänä syksynä maratonia juosta. Harmittaa ihan pirusti.

Tai miten sen nyt ottaa. Tottakai voisin juosta, mutten sillä tasolla, millä haluan juosta. Ei ole mitään mieltä lähteä tekemään huonoa suoritusta. Niinpä taidan tehdä nyt niin, että menen terveys edellä ja yritän saada itseni huhtikuulle optimikuntoon. Ensi keväänä tulee neljä vuotta viimeisestä maratonista eli olympiadin pituinen tauko.

Mainokset