Addiktio vs. suunnitelmallisuus

 

Pakko juosta kuten Forrest Gumpilla eli addiktio vai halu pärjätä, onnistua menestyä eli harjoitella suunnitelmallisesti. Kuten tuossa laulussa sanotaan niin haluavatko jalat juosta, voiko sitä vastaan tehdä mitään vai ei.

Kun olin telakalla, oli helppoa jättää päiviä väliin, kenties pitää jopa viikko taukoa. Nyt kun pääsin treenin pariin (tosin kevyesti) niin sitä innostui joka päivä juoksemaan. Tuli jopa 15 päivän putki. Into treenata on hyvä, mutta miten tehdä se niin, ettei siitä juoksusta tule addiktiota, vaan tavoite pysyisi kirkkaana ja tekisi oikeita asioita.

Eilen tein Baltsu 2019 -tavoiteasetannan. Tavoite olisi, että Stefano Baldini voisi olla minusta ylpeä siinä, että kun juoksun pariin ryhdyin ja otin hänen nimensä Juoksufoorumin nikiksi, niin pystyisin siitä tavallaan nollatasosta, joka oli toipuminen sydänlihaksen tulehduksesta ja täydellisestä liikkumattomuudesta päästä kansallisen tason urheilijaksi.

Baltsuuu

Ymmärrän, että ikä asettaa rajoituksensa. En voi kilpailla millään tavalla ketään Aki Nummelaa vastaan, kun olen niin paljon vanhempi ja minulla ei ole mitään juoksutaustaa, mutta tavoitteeni on silti osoittaa, että totaaliselta nollatasolta voi saada jotain aikaan. Pitää muistaa se, että minulla on ollut muutama vain 1000-2000km vuosi takana ja eniten juoksemani vuosi 2013 piti sisällään juuri hikisesti 3000km, eikä juurikaan mitään muuta liikuntaa. Eli varaa on kiristää, mutta se keskeinen kysymys on, millä pitää se suunnitelmallisena, järkevänä harjoitteluna, eikä pakonomaisena addiktiona, jossa on pakko lähteä lenkille niitä kilsoja keräämään.

Run like Baltsu!

Mainokset