Baltsu vs. ForrestG

Huomasin, että ForrestG oli Juoksufoorumilla jotenkin ottanut minut esille esittämällä, että baltsu-harjoittelu olisi diibadaabaa. Hän on toki onnistunut jonkun randomtyypin valmentamaan maratonilla 2.45 tuloksiin, mistä hänelle kunnia. Se oli hyvä suoritus valmentajalta, mutta emme tiedä siitä tyypistä mitään. Sen sijaan Nylkkyapinan ja Sepon valmentamisesta ei ole tullut mitään. Minusta siis kuulostaa siltä, että hänen harjoittelumetodinsa ovat diibadaabaa. Se on todennäköisesti vähän hölmöläisen hommaa, joka vaatii valtavat kilometrimäärät. Vähän henkisesti heikommat juoksijat eivät siis kehity, kun eivät jaksa harjoitella niin paljon, mitä Forrestin metodi vaatisi.  Otin kuitenkin haasteen vastaan. Koska eräs raja on 2.51.00 (elleivät SUL:n eläkeläiset sitä muuta), niin ehdotin, että hän valmentaa nämä kaksi foorumin legendaa alle 2.51 kuntoon ja minä valmennan itseni.

Minun eroni Mannermaan kaltaisiin tyyppeihin ja perinteiseen tyhmään suomalaiseen jääräpäiseen meininkiin on se, että minä seuraan kansainvälisiä suuntauksia. Italialaiset ottivat jo 80-luvulla mukaan kovavauhtiset pitkikset ja viimeistään Jack Danielsin myötä maravauhtiset pitkikset ovat olleet viimeiset 20 vuotta amerikkalaisen kestävyysjuoksuharjoittelun keskiössä. Se on tuottanut hyviä kestävyysjuoksijoita ja maratoonareita. Hyvin monet parhaimmista valkoihoisista kestävyysjuoksijoista tulevat Yhdysvalloissa. Täällä niitä metodeita ei kuitenkaan uskota. Olen saanut jo vuosikymmenen alussa kuraa Juoksufoorumilla siitä, että juoksen mukamas pitkikset liian kovaa, vaikka kyseessä on viikon avainharjoitus ja kuten Sage Canaday sanoo: never easy. Joo, nyt kun takareisivamma alkaa olla takana, niin täytyykin alkaa taas jossain vaiheessa tekemään pitkiksiä. Osa kevyempinä ja sitten kun tulee mukaan maraharjoittelua, niin niissä voi olla maravauhtisia osuuksia, mutta kaiken kaikkiaan kuitenkin never easy.

Harjoitteluni ei ole täydellistä tai optimaalista, sillä minulla ei ole kaikesta osaamista tai kokemusta, vaan pitää kokeilla mitä toimii ja mikä ei. Sitten kun en muista tai osaa tehdä kaikkea kuten oheisharjoittelua, niin tulee vammoja. Enkä ole tehnyt oikeastaan ikinä drillejä, liikkuvuuteni on huono jne. Olen muutenkin aina ollut vähän vammaherkkä. Kuitenkin olen aika vähäisellä urheilemisella tehnyt kohtuutuloksia. Ennätyskilometrini ovat vuodelta 2013. Silloin juoksin 3000km, enkä tehnyt oikeastaan lainkaan muuta liikuntaa. Juoksin silloin jo elokuussa maratonin 3.03 ja olin itseasiassa yli 30km 2.57 vauhdissa, mutta pohkeet pettivät totaalisesti. Tämän jälkeen juoksin syksyllä todella paljon ja sain sen takia tuon 3000km kasaan ja harjoittelin muutenkin seuraavan talven hyvin. Olin mielestäni pomminvarmassa sub 2.55 kunnossa silloin kun sairastuin eli minä olen kohtuuvähäisellä harjoittelulla ollut ihan hyvässä kunnossa. Varsinkin se 1,5 vuoden ajanjakso 2012 syksystä 2014 kevääseen, jolloin en ollut telakalla, pystyin parantamaan valtavasti.

Tällä hetkellä ongelma on vähän vauhtikestävyyden puutteessa, mutta kun kehitän sitä, niin tiedän, että menen eteenpäin. Sen sijaan en ole varma, menevätkö he, jotka ovat (Juoksufoorumin Tomben termiä lainatakseni) ulkoistaneet ajattelunsa Forrest G:lle. Tuntuu, että he käyvät kyllä paljon lenkillä, mutta heidän harjoittelunsa on löysäilyä. Ei se mitään, 2019 nähdään, kuka teki ja mitä. Minä aion olla sm-kisoissa mukana. Taitaa olla silloin se diibadaaba jonkun muun huolena. Kyse nimittäin ei ole siitä, että käydään lenkillä (kuten Forrest Gump -leffassa tai muutama päivä sitten linkittämässäni Forrest Gump -biisissä) sen vuoksi, että jalkojen on pakko liikkua, vaan sen vuoksi, että halutaan tulla paremmiksi juoksijoiksi ja jos halutaan tulla paremmiksi juoksijoiksi, niin silloin pitää treenata kunnolla, eikä löysäillä. Kaikki kunnia siis Forrest G:lle, kyllä hän varmasti asiansa osaa, mutta se on makuasia, mikä on diibadaabaa. Se, että harjoittelee järkevästi vai se, että harjoittelee vain hemmetin paljon.

Mainokset

2 Replies to “Baltsu vs. ForrestG”

Kommentointi on suljettu.