Nuhainen olo, tuleekohan flunssa

Elämme taas sitä aikaa vuodesta, jolloin jengi nuhisee ja köhii, mikä voi vaikuttaa meihinkin. Yhtenä iltana viereisellä juoksumatolla oli nainen, joka yski niin mahdottomasti ja mietin, että vaikuttaako se minuunkin. Urheiluruudusta kuulin, että esim. Krista Pärmäkoski ei kättele ketään, ettei tulisi kipeäksi. No en ole minäkään tällä viikolla kätellyt. Silti nenä on tukkoinen ja vuotaa. Aamulla heräsin ihan normaalisti, mutta aamiaisen yhteydessä tuntui, että tukehtuisin johonkin, kurkussa oli jotain outoa. Lähdin kuitenkin normaalisti liikenteeseen ja matkalla aivastelin, nenä alkoi vuotaa ja tuntui tukkoiselta. Nyt olemme siinä tilanteessa, jossa tämä voi kääntyä huonoon tai hyvään suuntaan. Täytyy ottaa illalla vitamiineja ja sinkkiä.

Eilen juoksin vain kevyen 11km juoksumatolla aikaan 54min. Oli ensimmäistä kertaa pitkästä aikaa todella väsynyt olo ja niinpä kun tänä aamuna satoi, niin päättäessäni maata vielä tunnin odottaessani, että keli paranee, niin tein samalla päätöksen perua aamun keskivartalo 30min ja varata sen sijaan ensi tiistaiksi sama setti. Teen mieluummin nyt hommia pitkään ja jos en ole tullut kipeäksi, niin menen illalla juoksemaan tempoa matolle. Adidaksen Boston Boostit mukana. Ostin muuten tuossa aamulla kirkasvalolampunkin Powerin black friday alesta. Se Philips maksoi vain 29 euroa (ovh 99€). Täytyy hakea se Stockan myymälästä. Piristyn varmaan ns. perkeleesti, kun alan tankata valoa koneeseen. D-vitamiiniakin voisi alkaa taas syömään, kun kesän aurinko on enää muisto vain.

Tämä viikko on muutenkin vähän kummallinen. Puhelimeni on huollossa, kun kaksi vuotta tulee kohta täyteen ja takuu umpeutuu, joten päätin lähettää sen sinne, jotta viat korjataan (esim. kuulokeliitäntä ei toimi). Kun kännykkä maksaa 849 euroa, niin sitä tietysti pyrkii saamaan mahdollisimman hyvän tuoton sitä kautta, että käyttöikä olisi pitkä. Niinpä pitää selvitä nyt 69 euron Nokian varapuhelimella, jossa näköjään suurin osa sovelluksista ovat vanhentuneet ja kun niitä päivittelin, niin huomasin, etteivät kaikki enää toimi tuossa Windows Phonessa. Valokuvaus, Instagram-spämmäys, juttujen kirjoittaminen puhelimella, videoiden katsominen puhelimen 4K-näytöltä etc. on nyt jäissä. Elän vähän kuin ennen älypuhelinaikaa toistaiseksi. Eli tietokoneella tulee tehtyä suurin osa asioista ja kännykällä vain sitten whatsapp ja tekstareita kavereille. Edes Facebookin mese ei toimi siinä enää. Tuli viesti ruutuun: tämä ei toimi laitteessasi.  No ei se mitään. Näillä mennään sanoisi Matti Virmanen.

 

 

Mainokset