Ulkolenkki on hermolepoa

Baltsu seTänään oli talvijuoksua parhaimmillaan. Ei tuulta, ei liian kylmä, eikä satanut. Sen sijaan meillä oli mukava, melko poutainen päivä, välillä jopa aurinko pilkahteli. Lämpötila noin nollan tienoilla. Kävin heittämässä kevyen lenkin yrittäen nauttia kelistä ja samalla ottaen vähän valokuvia. Jos yhtä kevyt lenkki olisi tapahtunut juoksumatolla, olisi se ollut tylsää, mutta kun se tapahtuikin ulkona, niin siinä oli kaikenlaista virikettä.

Erona viime lauantaihin oli se, että nyt minulla ei ollut kipeäolo, eikä ollut sellainen kova tuuli. Samoilla seuduilla kävin Kaivarissa juoksemassa. Tosin tällä kertaa otin kamerankin mukaan. Ehkä jopa ylipukeuduin kun laitoin hiihtopuvun, muttei tullut ainakaan yhtään kylmä. Tosin se on vähän vaikea arvioida, kuinka kylmä ulkona on, kun tähän aikaan vuodessa tuuli vaikuttaa niin paljon. Tänään ei tuullut, niin ei ollut kylmä.

Blts

Keskariksi tuli 5.44 min/km, mutta se piti sisällään jotain 6.40 min/km pätkiä, kun liikuin jäisillä kallioilla. Vastaavasti siinä oli myös kilsoja, joilla nopeus oli lähemmäs 5 min/km. Jalassa yli 700km juostut adidaksen Sequence Boostit, jotka otin joskus lokakuussa ulkokäyttöön. Sitä ennen olen noilla tossuilla juossut vain Espoossa Arenalla ja juoksumatolla. Ko. tossut tuntuvat vähän kömpelöiltä, mutta tällaiseen talviseen keliin sopivat hyvin. Tällaisilla keleillä ei muutenkaan juosta hyvin, joten ei sen tarvitse rullata ihan hullun hyvin ja tuo Continental-pohja piti märällä asfaltilla esimerkillisesti. Sanoisin, että aika hyvä kenkä tällaisiin olosuhteisiin, kun ei ole paljon lunta, joten ei tartte nappulapohjaa.

Sequence

Tällainen juoksulenkki on rentoutumista parhaimmillaan. Saa hyvän mielen ja positiiviset ajatuksen valtaavat mielen. Yksi olennaisimmista asioista on se valo. Jos illalla olisin juossut, niin se olisi ollut eri asia. Samoin jos olisi satanut tai tuullut kovaa, niin sekin olisi tuonut huonomman fiiliksen. Nyt juuri se valoisa, tyyni ja muutenkin aika hyvä sää saivat ainakin minut rentoutumaan ja iloiseksi. Sain tehtyä kevyen lenkin hyvällä fiiliksellä ja rentouduttua.

Jos pitää kerätä niitä kilometrejä avainharjoitusten ulkopuolella, niin tällainen lenkki, mitä tänään puolen päivän aikaan tein, on kyllä kevyt lenkki parhaasta päästä. Ei yhtään hassumpi tapa aloittaa viikonloppu. Harmi, jos huomenna sataa, sillä tässä kelissä olisi taittanut vaikka pitkiksen.

Mainokset