Valmentajasta ei ehkä ole mitään hyötyä

Olen ihmetellyt sitä, kun moni ihan tavallinen kuntoilija tai kilpakuntoilija hankkii valmentajan. Lähinnä olen miettinyt sitä epäsuhtaa mikä liittyy siihen ajankäytölliseen puoleen ja tarjolla olevaan korvaukseen. Jokainen ymmärtää, että huippu-urheilijoille löydetään valmentajia, sillä moni haluaa auttaa lahjakasta urheilijaa saavuttamaan potentiaalinsa. Saa siitä korvauksen tai ei.

Sen sijaan mikä motivaatio kellään on käyttää valtavasti aikaa valmentaakseen jotain tavallista pulliaista? Rahako vai rakkaus lajiin? Jälkimmäinen tulee kysymykseen lähinnä vain silloin, jos kyseessä on oma lapsi. Raha taas tulee kyseeseen vain silloin, jos valmennusohjelmat ovat monistettavissa ja myytävissä useille, sillä kukaan yksittäinen asiakas ei paljon valmennuksesta maksa, ellei kyseessä ole joku venäläinen oligarkki tai kiinalainen miljardööri.

Epäilen, että on siis sellainen tilanne, että kun juoksija (juoksufoorumin Tomben sanoja lainatakseni) ulkoistaa ajattelun jollekin valmentajalle, saa hän sellaisen ohjelman, joka ei sovi itselle ollenkaan. Ajattelin nimittäin tätä asiaa viime torstaina Yleltä nähdyn Lasse Virén -dokumentin jälkeen ja tulin siihen johtopäätökseen, ettei yksikään valmentaja voi tietää millainen olen. Jotta hän voisi tehdä harjoitusohjelman, se vaatisi ainakin seuraavat pohjatiedot:

  • harjoitushistoria: mikäli olisin harjoitellut tavoitteellisesti vuosia ja pitänyt siitä kirjaa, niin lukemalla harjoituspäiväkirjani läpi ja keskustelemalla harjoittelun seurauksena syntyneistä kilpailusuorituksista, voisi valmentaja paitsi saada selville sen, miten olen harjoitellut ja mitä se on vaikuttanut. Minulla ei kuitenkaan ole ehjiä harjoitusvuosia, enkä ole pitänyt kovin hyvin kirjaa harjoittelustani
  • kuntotestit: pitäisi tehdä hyvin laajat kuntotestit ja alimatkan kisoja laajalla skaalalla, jotta nähtäisiin lähtötilanteeni. Samoin pitäisi katsoa, mitkä voimatasoni ovat jne.

On olemassa appeja jne., joiden perusteella juoksijoille voi tehdä ohjelmia, jos tietää vähän sinnepäin, kuinka kalenteria täytetään ja mitkä harjoitukset vaikuttavat milläkin tavalla, mutta se ei ole täysin yksiselitteistä. Menestysvalmentaja Renato Canavo sanoo valmennuksen olevan taidetta, eikä tiedettä. Tämä tarkoittaa sitä, että pitää osata rakentaa jokaiselle räätälöity ohjelma pohjatietämyksen ja sitä kautta lähtötilanteen mukaan. Tämä ei ole mahdollista, jos tavallinen juoksija ostaa jonkun bulkkivalmennuksen.

Moni voi ajatella myös, että valmentajan hankkiminen motivoi treenaamaan, kun joku katsoo vähän perään ja nostaa uskoa sekä itseluottamusta, mutta onko se niinkään. Jaksaako se valmentaja kuunnella, jos on paljon huolia ja kysymyksiä. Voiko soittaa keskellä yötä ja murehtia vai nappaako coachia nämä huolet lainkaan. Entäpä onko sellaisia yhteisharjoituksia, joissa se valmentaja on paikalla tsemppaamassa, jotta se treeni saadaan suoritettua vai onko se enemmänkin kirjekurssi koko ohjelma. Jos valmentaja on seuraamassa kovia harjoituksia, niin tottakai siitä silloin on hyötyä.

Valmentajalla voi olla myös negatiivinen vaikutus. Voi vaikuttaa tuhoisasti mentaalisella puolella, mutta myös sitä kautta, jos tämä valmentaja ohjaa vääränlaiseen valmentautumiseen. Liian hiljaisilla vauhdeilla treenaaminen on yksi sudenkuoppa, johon suomalainen valmentaja voi juoksijan sysätä. Silloin siitä valmentajasta on enemmän haittaa kuin hyötyä.

Voi siis olla hyväkin, että on valmentaja, mutta aivan yhtä hyvin se voi olla huono päätös hankkia joku valmentamaan itseään. Se on vähän kuin kaupungilla kävelisi ja kysyisi joko tietä joka paikkaan ja ottaisi riskin, että neuvo voisi olla oikea tai väärä tai vaihtoehtoisesti opettelisi itse liikkumaan kaupungilla. Se opettelu voi viedä paljon enemmän aikaa, mutta jatkossa sitä osaa sitten. Tästä on hyvin pitkälle kysymys siinä, miksi haluan oppia valmentamaan itse itseäni. En oikein pidä siitä, että joku vetelisi asioita vasemmalla kädellä ja ohjaisi minua väärille raiteille. Esim. liian hidasvauhtisten pitkisten vaara on Suomessa ilmeinen, kun ajatellaan asioista kuin 60-luvulla.

Minun näkökulmastani valmentajaa ei siis tarvita.

Mainokset