Ilo palasi juoksuun, viikko 114,7 km

En olisi tahtonut lähteä tänään lenkille. Keli oli ollut eilen kovin tuulinen ja mietin menisinkö tänään sisälle juoksemaan. En kuitenkaan jaksanut lähteä liikenteeseen. Nukuin aika myöhään, söin aamiaisen ja relasin. Katsoin mittariin, 1,9 astetta, pilvistä. Pakko sitä on silti lähteä ulos. Kello 13.30 laitoin lopulta oven kiinni ja lähdin taivaltamaan pitkistäni.

Alku oli hankala. Jo aamusta alkaen oli tuntunut vähän kipua siellä sun täällä. Se on tavallaan luonnollista, sillä tänään oli 14. päivä putkeen juoksua ilman lepopäiviä. Pikkuhiljaa kroppa lämpeni ja pääsin vauhtiin. Ensimmäinen kilsakin oli 5.08 min/km eli ei sentään ihan superhiljaa. Itseasiassa oli ihan hyvä fiilis juosta. Tuuli ei ollut niin paha kuin eilen, joten lähdin Espoon suuntaan. Tarkoitus oli juosta Rantaraittia ja matkalla päätin juoksevani Nokkalan Majakalle, jossa en ole käynyt kesän jälkeen. Siitä tulisi n. 26 kilsaa riippuen vähän mitä kautta kiertelen.

Kun jalat tuntuivat vähän kipeiltä, niin päätin laittaa ”hitaat” kengät jalkaan eli Addun Sequence Boostit. Nuo ovat vähän painavammat kengät, joita olen jopa kömpelöiksi kutsunut. Käytin niitä alussa aikanaan pitkälti pitkiksille Arenan radalla. Sen jälkeen on tullut juostua matolla peruslenkkiä ja palauttavia, mutta mitään vauhtia niillä ei ole oikein pystynyt juoksemaan. Esim. Mizunon Wave Inspireilla tai Niken Pegasuksilla on voinut juosta myös nopeampaa tarvittaessa, mutta nämä eivät ole tuntuneet joka vauhdin kengiltä. Siirsin ne nyt ulos 650km kohdalla syksyllä ja eka lenkkikin tuntui kömpelöltä, mutta nyt kun takareisivaivan jälkeen kunto on parantunut, niin samassa suhteessa tuntuu myös tuntuma noihin kenkiin parantuneen. Kun ei ole tarvis puskea todella vauhdikkaasti, niin ne pelaavat hyvin. Niissä on hyvä puoli se Continentalin pohja, joka ei ole kulunut yhtään ja pitää jopa märällä ja kallioillakin erinomaisesti. Sitten kun se kumiosuus on niin ohut, niin alla oleva paksu Boost-kerros vaimentaa hyvin. Nyt tossuissa on melkein 750km ja vaimennus selvästi parempi kuin Mizunoissa oli tuossa vaiheessa. Niinpä olen juossut kolme viimeisestä viidestä ulkolenkistä niillä tossuilla. Tuntuvat sopivan tähän vuodenaikaan tosi hyvin.

Jatkoin siis matkaani Espooseen ja nakutin kilsoja 4.50 ja 5.10 min/km väliin. Kuten sanoin, juoksu tuntui helpolta. En halunnut nyt kuitenkaan takoa liian kovaa, kun on kaksi rankkaa viikkoa takana. Jossain vaiheessa Haukilahden jälkeen kun tuli pehmeämpi alusta, laitoin kuitenkin enemmän hanaa ja vedin jotain pätkiä kovempaa. Lopulta jo ennen Matinkylän uimarantaa näin Nokkalan Majakan, se oli valaistu. Menin uimarannalla laiturille katsomaan siihen suuntaan. Olen viime aikoina joillain lenkeillä pitänyt puhelinta mukanani kuvaamista varten. Lämpimämmillä keleillä se ei ole mahdollista, mutta tuo Daehlie-hiihtotakki on niin paksua ja jykevää materiaalia, että vaikka se painava puhelin hyppii tuossa etutaskussa, niin ei se liikaa haittaa. Kevyemmällä juoksutakilla tai puhumattakaan silloin kun on joko pitkähihainen tai lyhythihainen tai vaikkapa hihaton juoksupaita, niin silloin ei voi puhelin olla mukana. Niinpä otin Nokkalassa parit valokuvat ja samaten matkalla muutenkin. En aina muistanut sammuttaa Polarin ajanottoa, kun pysähdyin, joten sen vuoksi tuli kolme kilometriä, joilla ka. oli jossain lähellä kuutta minuuttia, mutta se on nyt ihan sama. Ei tässä treenissä mennä kello kaulassa.

IMG_20171210_173150_35

Cokis on Suomen parhaan maratoonarin Aki Nummelan mielestä paras palautumisjuoma. Minusta se sopii hyvin kesken lenkkiä. Monesti kesän lämpimimmillä keleillä pitkiksellä tai puolipitkällä saatan ostaa 0,25l tai 0,33l tölkillisen. Tänään päätin palkita itseni pysähtymällä Westendin Alepalle cokikselle, vaikkei ollutkaan hellekeli. Tuolloin oli juostu 17,14 km. Join juomaa ulkopuolella ja seisoskellessa tulikin kylmä. Niinpä kun tölkissä oli ehkä vielä kolmasosa jäljellä, lähdin matkaan uudelleen juoden sitten sen lopun juostessani. Se on kumma, kuinka nopeasti hikisenä tulee about nollakelissä vilu.

Juoksu kulki edelleen ja kun tultiin Keilasatamasta kohti Larua, niin vastatuuli tuntui vaivaavan. Sain idean tehdä vielä lopuksi jotain muuta. Juoksisinkin himaan eri reittiä, urheilukentän kautta. Nousin Laruun saavuttuani siitä suoraan ylös, enkä lähtenyt rantoja pitkin ja pudottauduin sitten jyrkkää alamäkeä kuntorataa pitkin urheilukentälle. Se oli suljettu, mutta sinne pääsee siitä katsomon kohdalta. Päätin käydä juoksemassa kierroksen radalla. En juossut kovaa, mutta kun viimeksi olen käynyt joskus elokuun alussa, niin olihan se hauskaa nyt pistäytyä.

Tuon jälkeen lenkki loppuun ja matkaksi tuli 26,3 km, mikä tarkoittaa koko viikolta 114,7 km ja näin ollen viimeiseltä 14 päivältä ilman lepopäiviä 229,8 km. Huomasin varsinkin paluumatkalla tänään, että tuo määrä ja vauhtitreenitkin ovat tehneet tehtävänsä. Ilo on palannut juoksuun. Siinä missä lokakuun lopussa oli takareisivaivan jäljiltä todella tahmeata, niin nyt pystyn juoksemaan eri vauhdeilla ja se juokseminen on kivaa. Välillä vedin jossain Matinkylän uimarannan kupeessa metsässä kovaa ja välillä taas asfaltilla tasaisen rennon kevyesti viiden minuutin vauhtia. Kaikki kävi, eikä se tuntunut raskaalta missään vaiheessa. Se on todella hyvä fiilis nyt.

DSC_6826.JPG

Toki tällä viikolla fiilistä lisäsi se, että sain tehtyä kolme hermolepolenkkiä päiväsaikaan valoisassa ulkoilmassa (itsenäisyyspäivä, lauantai ja sunnuntai) eli tuosta määrästä tuli yli 50km ulkona kun taas viime viikolla suht samoilla kilsoilla vain kymppi tuli tahkottua ulkona ja kaikki muu juoksumatolla. Tottakai nautin vauhtitreeneistä ja todella laadukkaista muista lenkeistä juoksumatolla, mutta ulkoilmassa merenrannassa maisemia katsellessa rentoutuu eri tavalla ja mieli lepää. Koko ajan näkee jotain uutta ja kokee erilaisia asioita.

Uudesta tulee mieleen Runner’s Highn joulukalenteri, jossa he esittelevät joka päivä eri paikan Helsingissä ja sinne paikkaan sopivan lenkin. Minusta tuo on kiva idea. Itse olen asunut elämästäni n. 40 vuotta Helsingissä, mutta en silti tiedä niitä kaikkia paikkoja, enkä varmasti niitä kaikkia harjoituksiakaan. Jopa tutuilla paikoilla löytää uusia juttuja, kun osaa etsiä.

Rantaraitilla uutta oli tänään se, että se oli nyt tehty menemään rantaa pitkin myös YIT:n omistaman Villa Kolin kohdalla Koukkuniemessä. Juoksin aikanaan ensimmäisen kerran Rantaraittia 2009 Rantamaratonilla. Silloin reitti meni tuosta sen villan pihamaan läpi ja ennen Haukilahtea oli tilapäinen ponttoonisilta. Nämä kohdat piti lenkillä kiertää. Kävelysilta (kts. edellinen foto) valmistui varmaan pari vuotta myöhemmin, mikä on ollut kätevä ja nyt siis tuossa Villa Kolin kohdalla olevat huvilan kiertäneet älyttömät portaat ovat jääneet pois. Se on hyvä juttu se. Tosiaan tämän vuosikymmenen ajan olen kyllä aina aika-ajoin, välillä jopa useinkin Rantaraitilla juossut ja se on ihan kiva juoksureitti silloin, jos mereltä ei tuule liikaa.

Huomenna voisi olla lepopäivä. Olen kyllä nukkunut nyt viikonloppuna hyvin ja nähnyt unia. Epäilen, että käytän arkisin liikaa kofeiinia.

Mainokset