Tein Hyryläisen mäkivedot

XxlTänä aamuna Runner’s High julkisti videon, jossa Anne-Mari Hyryläinen juoksee valmentajansa Simo Wannaksen ohjeistamana mäkivetoja Eldoretissa Keniassa. Hän juoksi 6 min vedon, 4 min vedon ja sitten vielä 6x80s vetoja. Ainakin pidempien vetojen palautuspätkät hän tuli Wannaksen auton kyydissä, jottei palautuksen pituus tulisi liian suureksi. Päätin, että kun on ollut vähän flunssainen olo (nuhaa ja tuntemuksia kurkussa), niin teen kanssa lyhyen mäkivetosetin, enkä normaalia kovempaa vetosettiä kuten esim. 8x1000m.

Kävin coretreenissä, jonka jälkeen matolle. Ihmettelin kun matot olivat omituisesti erossa toisistaan. Sitten huomasin, että ne ovat ihan erilaisia kuin ennen. Syksyllä asennetuissa matoissa oli salilla ollut jotain sähkövikoja, joten joko ne menivät korjaamolle tai sali purki niistä kaupan. Tilalla oli nyt jotain ikivanhoja ritsoja Technogymin mattoja, jotka olivat vähän jokainen erilaisia ja kaksi ei edes toiminut. Joissain ei ollut tuuletinta ja joissain se oli kuin lehmänhenkäys. No ei se mitään, treeni oli tehtävä.

Se oli hyvä, että oli sanottu, että mäen kulma tulisi olla noin 5% ja sekin, kuinka pitkiä ne vedot olisivat, mutta kun olin matolla, niin tajusin, ettei ole mitään hajua siitä, kuinka kovaa pitäisi juosta. Mietin, että jos juoksen tonnin vedot matolla 3.32 min/km, niin nyt pitää rauhallisesti, koska on hieman flunssan tuntua ja koska en ole juossut mäkiä, niin entä jos laitan jonkun 4.17 min/km eli 14 km/h. Juoksin alle hölkkää 5 km ja sitten vauhtiin. Hämmästyksekseni se muuttui jo vaikeammaksi 3 minuutin kohdalla, eikä tullut missään vaiheessa sellaista fiilistä, että pystyisin tai haluaisin puristaa tosissaan. Päätin, että juoksen vain 4 minuuttia. Sen jälkeen pidin 3 minuutin hölkkätauon ja taas neljän minuutin vedon samalla nopeudella. Sitten pidin 2,5 minuuttia hölkkätaukoa, jonka jälkeen oli vuorossa ne 80 sekunnin vedot. Koska tosiaan oli flunssaisuutta, niin päätin, että juoksisin vain 5kpl niitä vetoja ja en lisäisi vauhtia laisinkaan. Yleensä mäkivedoissa vauhtien pitäisi kai kiihtyä, mutta luulisin saavani jonkinlaisen harjoitusvaikutuksen, vaikken nyt ihan kaikkeani sinne matolle antaisi. Niinpä juoksin 5x80s kahden minuutin hölkkäpalautuksilla. Olisin voinut pitää lyhyemmätkin palautukset tai juosta näitä kovempaa, mutten tahtonut. Viimeiseen laitoin kyllä hitusen lisää vauhtia ja se kulki siis 14,5 km/h.

Olen tavallaan tyytyväinen tuohon treeniin. Kun ei ole juossut mäkiä, niin vauhti on hakusessa ja ensimmäiseen aikaan suhteutettuna tuntui olevan tuota vauhtia liikaa. En pystynyt kuutta minuuttia tänään juoksemaan. Sen sijaan 80 sekunnin vetoihin vauhti oli liian hiljaista. No, pääasia oli tehdä se harjoitus ja imeä oppia tulevaisuutta silmällä pitäen. Juoksumattoihin sen sijaan en ole yhtään tyytyväinen nyt.

Mainokset