Kaaduin, sainko polvivamman?

Joskus ihminen ei muista jotain, vaikka kuinka haluaisi muistaa. Yksi kirja oli myöhässä kirjastosta, enkä muistanut missä se on tai muistin väärin. Niinpä sitä ei löytynyt, vaikka se oli jo viikkotolkulla myöhässä. Eilen illalla se löytyi lopulta kirjahyllystä. Se oli täydessä hyllyssä muiden kirjojen päällä lappeellaan ja sen päällä oli jotain papereita. Siksi sitä ei näkynyt. Päätin, että palautan sen tänään lenkkeilemällä kirjastoon ja laittamalla sen oven ulkopuolella olevasta palautusautomaatista sisään.

Kevyesti siis lenkille kirjan törröttäen takin taskusta puoliksi ulkona. Kun juoksee hiljaa, se ei putoa. Pläni oli jättää siis se pois alkumatkasta ja jatkaa sitten lenkkiä. Menin Koffin puiston kautta ja sinne mentäessä ylämäki ja portaat olivat kyllä hengenvaarallisesti jäässä. Ihmettelin, kuinka ihmiset, jotka asuvat siinä, pääsevät etenemään kotiinsa. Kävelin pahimmat paikat. Tulin sieltä alas ja päätin juosta Isorobaa ja sieltä sitten Espalle. Kaikki meni aluksi ihan hyvin. Ei liikaa kävelijöitä, ei liikaa liikennettä. Sitten kun Isoroba loppui ja tulin Annankadulle, niin vedin nurin keskellä katua. Se mukulakivikatu oli superliukas, liukastuin ja jalkani osuivat yhteen ja sitten menin nurin. Pystyin vähän seivaamaan kaatumistani, joten ei käynyt niin pahasti. Oikea polveni löi silti kiveen voimakkaasti, trikoot tosin eivät menneet rikki ja vasen takareiteni teki lähes spagaatin taakse. Kämmenissä tuntui myös vähän. Kun lähdin jatkamaan matkaa, niin takareidessä tuntui. Mietin oisko revähtänyt tms.

PSX_20180401_105008Kun tulin palautusautomaatille, havaitsin, ettei palautus onnistukaan. Olisi pitänyt olla kirjastokortti mukana. Tuo on ensimmäinen kerta ikinä, kun olen joutunut tuollaisen tilanteen kanssa tekemiseen, ettei kirjaa voi palauttaa ilman kirjastokorttia. Voitte kuvitella, kuinka paljon otti päähän. Kaaduin ja satutin itseni ja sitten en edes saa palauttaa kirjaa, vaan minun pitäisi kantaa sitä mukanani koko lenkin.

No ei se mitään. Minulla on yskä, joten muutenkin oli tarkoitus juosta hiljaa, joten ehkä se taskussa puolittain oleva kirja ei haittaisi. En ollut miettinyt, minne juoksisin. Lähdin Kaisaniemestä kohti Linnunlaulua. Kun merenlahti oikealla loppui, se oli täynnä sorsia. Samalla tavalla siellä oli valtavasti sorsia joskus tammikuussa ennen kuin kaikki jäätyi umpeen. Nyt siellä oli taas kalevien sukukokous, satoja yksilöitä. Päätin kiertää siitä rantaa pitkin Säästöpankinrantaan. Se oli aika kuraista ja sulaa se rannan hiekkatie. Edetessäni sain sellaisen ajatuksen, että juoksisin Krunikan kautta Katajanokalle. Juoksin Krunikassa aluksi pienen ketunlenkin ja siinä tuli taas jäässä olevia rappusia, mitkä piti kävellä. No minulla ei ollut kiire. Sitten alas Pohjoisrantaan ja kohti Katajanokkaa.

Skattalla venesatamassa kaksi nuorta naista meni avantoon uimaan. En oikein tiedä mistä he sinne tulivat. Ei kai se venesataman sauna ole talvisin auki. Joko se on niin, että se on ihan yleisesti auki ja sinne saa mennä portista kuka vain tai sitten heillä oli avain siihen. En tiedä. Otin häveliäisyyssyistä kuvan toiseen suuntaan, jossa oli joku meripelastusalus. Siinä näkyi vähän enemmänkin sulaa merta, eikä pelkästään mitään avantoa.

Jatkoin matkaa, se Skattan rannan kevyenliikenteen väylä oli kyllä todella jäässä, joten tuli todella hiljaista hiipimistä. Yhdessä vaiheessa taisi olla joku 7 min/km vauhtina. Pysähdyin siellä päässä. Olin varma, että meressä olisi jotain lintuja, jotka pitivät meteliä, mutta se ei ollut totta. Liikkuvat jäälautat pitivät ääntä kulkiessaan ja osuessaan toisiinsa.

Reitti parani, kuivaa asfalttitietä, joten pystyi juoksemaan taas normaalisti. Huomasin hieman ennen Grand Marinaa, että joku nainen porhalsi jostain eteeni, eroa olisi joku 50 metriä. Hän tuli vauhdikkaasti oikealta, päätin lähteä perään. Olin varma, että juoksisin hänet kiinni. Kun tulimme Kauppatorille, niin olin saanut lähes hänet jo kiinni ja vauhtini oli siinä vaiheessa 4.30 min/km. Pujahtelimme turistien seassa torille kuin Jason Bourne konsanaan takaa-ajossa. Se oli aika hauskannäköistä. Sitten hän kurvasi Suomenlinnan lautalle. En ehtinyt edes ohittaa häntä, vaan eroa oli siinä vielä kymmenkunta metriä. Jäin ihmettelemään ja otin pari valokuvaa.

Sitten lähdin taas juoksemaan eteenpäin. Olympiaterminaalista aina johonkin Eiranrantaan saakka oli todella hieno ilma. Täysin tuuletonta, aurinko lämmitti ja kaikki terassit olivat täynnä ihmisiä. Kevätaurinko, lumi, jää ja meri. Kaikki loivat erittäin hienon kontrastin. Se oli todella upeannäköistä.

Eipä siinä sitten sen ihmeellisempää. Yksi erikoisuus tässä kyllä on, että on niin älyttömän kova pakkanen öisin. Autoni oli nimittäin jäätynyt pyöristään kiinni. Katu lainehti vedestä, sitten nämä öiset paukkupakkaset jäädyttivät sen jään ihan umpeen. En saanut autoa eilen mihinkään. Tänään vein kuumaa vettä ja hakkasin vasaralla ruuvimeisselin päähän, jota kautta sain sitä jäätä hakattua pois. Se onnistui siinä mielessä, että pyörät irtosivat. Sain käännettyä etupyöriä, eivätkä takapyörätkään olleet enää kiinni. Auto ei silti lähtenyt irti, sillä se ”makaa” niin paljon matalammalla kuin mitä se jääkerros on joka puolella. Se ei saa sieltä sellaista vauhtia, millä nousisi jään päälle, eikä sinne paista aurinkokaan, mikä sulattaisi jäätä. No, huomenna vien suolaa sinne, eiköhän se sillä ratkea.

Nyt on mukava nauttia rauhallista lauantai-iltaa. Takareisi ei ainakaan tässä vaivaa, mutta polvi on todella kipeä. Siinä on tosi kipeä alue ja polveen sattuu tosi paljon, kun nousen ylös.

Mainokset